Suomeksi / Français

Boho-muoti omii marokkolaista kulttuuria

Ison kansainvälisen sisustusketjun pörröistä mattoa himoitsee moni. Mayasanaa kirjoittaa, miten välttyä kantamasta mattokaupasta mukana uuskolonialismia.

Teksti: Mayasanaa
Kuvat: Sage Rebelle Photo & Mayasanaa
Käännös: Jasmina Amzil
Kesäkuu 2, 2022

Äitini matkusti muutama kuukausi sitten Marokkoon, kotimaahamme. Koska satuin olemaan keskellä kotini uudelleensisustusprojektia, pyysin häntä tuomaan tuliaisena Amazigh-maton (tunnetaan myös berberimattona), mieluiten vintagena. “En voi tuoda sellaista, äitini vastasi, “Ne ovat liian kalliita”. Vakuutin, että lähettäisin rahat mattoa varten, mutta vastauksena sain vain: “Unohda matto, ei sinulla ole varaa maksaa sitä”.

Ja tässä kohtaa anekdoottia törmäämme hankalaan kysymykseen nimeltä kulttuurinen omiminen. Tarkalleen ottaen sellaiseen, joka koskee marokkolaista käsityötä.

Marokkolainen käsityöperinne on trendikästä. Sosiaalisessa mediassa, erityisesti Instagramissa, on vaikea olla törmäämättä vaikuttajien, hyvin usein valkoisten, boho-sisustuskuviin. He ovat osaltaan myötävaikuttaneet trendin esiintuloon muotoilussa ja muodissa viime vuosina. Tämä ei ole mitään kovin uutta. Menemättä historiallisiin yksityiskohtiin, boheemi tyyli näki päivänvalon jo 1920-luvun Euroopassa, kun aikansa vaikuttajat inspiroituivat romani-nomadiheimoista, joista on käytetty myös rasistista nimitystä g*psy. Kuohuvan 20-luvun tyylin menestys lepäsi ja lepää yhä osittain ennustajilta ja muualta romanieksotiikasta lainattuun (lue: varastettuun) estetiikkaan.

Pikku hiljaa boho-tyylin ystävät laajensivat vaikutteiden kirjoaan ja ryhtyivät ammentamaan suurimmasta osasta tämän planeetan alkuperäiskulttuureista, ja poimivat ja hyödynsivät niistä kauneimmat yksityiskohdat. Tyylejä on keräilty alkuperäiskansoilta, Latinalaisesta Amerikasta, Intiasta, Thaimaasta ja niin edelleen. Kun nämä kaikki vaikutteet laitetaan yhteen, saadaan aikaiseksi konsepti varakkaaseen luokkaan kuuluvien, hyvin usein valkoisten, rouvien joogaretriitistä Tulumissa, johon tavallisilla kuolevaisilla ei ole edes varaa.

Kulttuurinen omiminen on uuskolonialistista ryöstöä.


Määrittelen kulttuurisen omimisen prosessina tai jatkumona, jossa hallitseva kulttuuri ottaa pelkässä hyötytarkoituksessa kohteena olevalta kansalta symboliikaltaan merkittäviä kulttuurisia elementtejä. Nöyrä mielipiteeni lyhyesti sanottuna kuuluu näin: Kulttuurinen omiminen on uuskolonialistista ryöstöä.

Marokolla on esivanhemmilta periytynyt pitkä historia käsityössä. Kun tarkastellaan Afrikan maantieteellisiä karttoja ja luonnonvarojen jakautumista mantereen maiden välillä siirtomaa-aikana, nähdään, että tekstiilien valmistus ja keramiikka oli ja on Marokon erikoisuuksia.

Fiksuimmat ovatkin ymmärtäneet Marokon käsityötaiteen rikkauden ja monimuotoisuuden. Ensimmäinen varas: Yves Saint-Laurent, joka keräsi kauneimmat Amazigh-korut Marokon antiikin ajalta, osan 1900-luvun alusta. Hänen perillisensä asettivat ne ystävällisesti esille Marrakechissa sijaitsevaan, suunnittelijan mukaan nimettyyn museoon. Toinen varas: Kaikki ne kiinteistösijoittajat, jotka ovat ostaneet riadeja Marokosta naurettavaan hintaan tehdäkseen niistä luksushotelleja, joihin vain rikkailla ulkomaalaisilla on varaa. Kolmas varas: Suuret vaateketjut, Zarat ja H&M:t, jotka valtavirtaistavat kaftaaneja ja gandouroita myymällä niitä joskus kohtuuttomiinkin hintoihin. Enkä edes mene sisustusketjuihin.

Tein äskettäin kierroksen Anthropologie-brändin verkkosivuilla. Olemme kaikki joskus langenneet brändiin, joka on löytänyt täydellisen tasapainon etnisen viehätysvoiman ja skandinaavisen minimalismin välillä. Mattoja katsellessa on selvää, että yli puolet esineistä ovat saaneet inspiraationsa Marokosta. Kun luin kuvausta matosta, josta todella pidin, huomasin, että brändi kuvailee sen kuvioita abstrakteiksi muodoiksi, abstract shapes. Kyseinen matto on koristeltu vinoneliöillä, nuolilla ja tähkillä, jotka ovat tärkeimmät naisten Amazigh-tatuoinneissa käytetyt symbolit. Nämä kuviot edustavat suojaavaa silmää, naista, palmunoksaa. Kyse on sosiaalisesta kielestä, joka tulkitsee perheen sukuhistoriaa kudottuna mattoon, joka tulee olemaan osa heimoon kuuluvan naisen häälahjaa. Anthropologie, ja sinä sanot, että nämä ovat merkityksettömiä abstrakteja muotoja?

Voiko kulttuuria lainata reilusti, ja voiko omimista korjata? Oleellista on, että jokainen lainaaja osoittaa kunnioitusta kansaa kohtaan, jolta on ottanut.

Neljäntenä varkaana minun on puhuttava marokkolaisiin esineisiin erikoistuneista sisustusliikkeistä, joita eivät pyöritä marokkolaiset, mutta tietysti valkoiset naiset, joilla on paremmat mahdollisuudet hankkia liiketoimintaa varten tarvittava pääoma kuin heillä, jotka ovat äskettäin saapuneet Pohjois-Afrikasta. Jätän myymälöiden nimet mainitsematta, tiedätte mitä tarkoitan.

Vuonna 2018 valokeilaan tuli puolestaan Madonna, joka saapui juhlimaan 60-vuotissyntymäpäiviään Marokkoon. Kuvat hänestä perinteisissä berberiasuissa lähtivät leviämään sosiaalisessa mediassa. Hän näyttäytyi hetkessä täydellisenä Marokon suurlähettiläänä lännessä. Madonna otti aikaa kiittääkseen maata ja tehdäkseen sille kunniaa, mutta oliko se riittävää?

Voiko kulttuuria lainata reilusti, ja voiko omimista korjata? Oleellista on, että jokainen lainaaja osoittaa kunnioitusta kansaa kohtaan, jolta on ottanut. Jokainen ele on tärkeä: selittävä viesti myyntihetkellä, yhteisön auttamiseen osallistuminen, kamppailu syrjintää vastaan, kunnian osoittaminen, mikrofonin ojentaminen, ja niin edelleen. Kulttuurinen omiminen vähättelee historiallista väkivaltaa ja vain pahentaa länsimaiden harjoittamaa kolonialismin kieltämistä.

Kotimaani Marokko ei taistele tarpeeksi kulttuurista omimista vastaan. Sitä sen pitäisi tehdä intohimoisesti. Maan kansainvälistä imagoa muovaavat muut, luoden siitä joissain tapauksissa myös karikatyyriä. Kuten Meryem Bensari kirjoitti L' Economiste -lehdessä, jotta edellytykset sille, että marokkolaiset voisivat omaksua kulttuurinsa takaisin täyttyisivät, on ensin käytävä inklusiivinen keskustelu kansallisesta identiteetistä. Ajattelen, että on omaksuttava afrikkalainen ja alkuperäinen ainutlaatuisuus, irtauduttava orientalismista sekä ranskalaisesta kolonisaatiosta. Ennen kaikkea, on palattava alkulähteille.

Mitkä sitten voisivat olla niitä parempia tekoja meille, planeetan kustakin kolkasta tulevan monimuotoisen kulttuurin ja käsityön uteliaille kuluttajille?

  1. Ostaminen matkoilla suoraan käsityöläisiltä, ja esineiden historian kertominen niihin liittyvää kulttuuriperintöä kunnioittaen

  2. Esineiden ostaminen (verkosta tai kadun varrelta) kauppiailta, jotka ovat kotoisin meitä kiinnostavista kulttuureista tai alueilta

  3. Pitäytyminen kulttuurien mielivaltaisesta sekoittamisesta. Esimerkiksi shisha ei ole alkuperältään marokkolaisen kulttuurin tuote, vaan tulee todennäköisesti Libanonista, eli Lähi-idästä eikä Pohjois-Afrikasta

  4. Esineiden ostaminen käytettyinä, koska se pienentää ekologista jalanjälkeä ja kannustaa perehtymään esineiden taustoihin

  5. Pitäytyminen häivyttämästä tai mitätöimästä kulttuuriesineiden symboliikan voimakkuutta. Tehdäkseen tämän – enkä voi korostaa tätä tarpeeksi – on opiskeltava kulttuuria, jonka valitsee sisällyttää jokapäiväiseen elämäänsä.

Kulttuurinen omiminen satuttaa kansoja, joilta on varastettu vahvoja symbolisia, identiteettiin liittyviä elementtejä. Se on hienovaraista, salakavalaa ja traumatisoivaa väkivaltaa. Se on perinnön repimistä juuriltaan yksinomaan valkoisen etuoikeuden oikeuttamana. On totta, ettei kulttuurista omimista kieltävää lainsäädäntöä ole. Asianomaiset kansat vaativatkin kolonisoijien jälkeläisiltä korjaavina toimenpiteinä hyväntahtoisuutta, avoimuutta ja varallisuuden jakamista. Koska on jo aika toimia.

Teksti on alunperin julkaistu kirjoittajan Mayasanaa -blogissa ranskaksi 2. heinäkuuta 2020.


Mayasanaa on Kanadassa asuva sisällöntuottaja ja bloggaaja. Ranskassa syntynyt Mayasanaa on queer ja ylpeästi afrikkalaistaustainen, marokkolainen Amazigh. Työssään hän lisää tietoisuutta diasporisten narratiivien takaisinotosta mielen dekolonisaation kautta. Hän tekee paluuta hengellisille juurilleen ja harjoittaa sekä jakaa esivanhempiensa perintöön kuuluvia rituaaleja.

Mayasanaa määrittelee alkulähteille palaamisen loogisena tekona, joka omaksuu takaisin historialliset ja antropologiset narratiivimme korjaamis- ja parantamistarkoituksessa.

Lue seuraavaksi


Kuka omistaa kulttuurin? Petra Laiti kirjoittaa, miten näin omituisen kysymyksen äärelle on päädytty, ja miksi se keskustelu on käytävä.

Miten löytää oman taiteilijaidentiteetin luo? Taiteilija Yasmine Yamajako jakaa tässä elämänsä ensimmäisessä esseessä omaa matkaansa.

Carmen Baltzarin essee omistuksista ja omistajuuden tehtävästä.