Pääkirjoitus - Miksi tarvitsemme ruskeita tiloja?

SOCOn blogitiimi pohtii, miksi BLM-kevään jälkipuinti on keskittynyt lähinnä valkoisten liittolaisuuteen ja kuinka tärkeää olisi keskittyä poc-yhteisöjen rakentamiseen.

Kuvitus/illustration: Kathleen Dieme

Kuvitus/illustration: Kathleen Dieme

Etusivulle


Aracelis: Mua ärsytti silloin viime kesänä kuinka ainakin mun somessa BLM-keväästä inspiroituneista postauksista tuli yhtäkkiä viestintää valkoisille. Koko liikehdintä Yhdysvalloissa oli vallankumouksellista, mustien voimaantumista ja taistelua. Se liike oli meidän ja meille. Tai ainakin yhdysvaltalaisille mustille. Suomessa siitä tuli yhtäkkiä joku "kirjoita kirje valkoisille ystävillesi" -päivä ja some täyttyi teksteistä ja ties mistä mustista ruuduista, joista mä en saanut mitään irti, vaikka koin, että sen liikkeen olisi kuitenkin pitänyt mua koskettaa. Koko homma lähti siitä, että otetaan oma voima takaisin. Täällä Suomessa alettiin kuitenkin perääntymään ja vetoamaan valkoisiin, kuinka heidän pitäisi tehdä meille tilaa – sen sijaan, että otettaisiin itse tila haltuun, tultaisiin yhteen ja tuettaisiin toisiamme, niin kuin liikkeen juurilla. Tietysti Yhdysvalloista lähtevän liikkeen pitääkin mukautua Suomen kontekstiin, eikä täällä ei ole tarve täysin samanlaisille toimille kuin siellä. Mutta tuntuu, että koko ydinajatus just oman voiman löytämisestä hävisi matkalla kokonaan.

Alice: Oon samaa mieltä ja muutenkin Suomessa koko keskustelu ylipäätään on musta keskittynyt tosi vahvasti siihen, kuinka olla hyvä valkoinen liittolainen. Se on ehdottomasti tärkeä aspekti, mutta me mennään kyllä metsään jos se on se tärkein tai pahimmassa tapauksessa ainoa näkökulma asiaan. Silloin me keskitytään taas valkoisiin ja heidän tarpeisiinsa.  

Azma: Niinpä, on ehdottomasti tärkeää et valkoiset suomalaiset alkavat ymmärtämään omia etuoikeuksiaan, mutta sen ei mitenkään pitäisi olla ainoa lopputuote tästä keskustelusta tai etenkään 2020-kesästä. 

Aracelis: Jep! Mä kaipaisin enemmän kouluttamista ja ylipäätänsä somesisältöä, jonka kohteena, tavoitteena ja asiakkaana ollaan me. Sen sijaan että koulutetaan valkoisia antirasismista, koulutettaisiinkin meitä. Miten rasismi vaikuttaa meihin, miten sisäistetty rasismi ilmenee meissä, kuinka me pärjätään valkoisessa yhteiskunnassa. Ja sitten sitä yhteisöllisyyttä. Tuetaan toisiamme, ostetaan toisiltamme ja keskustellaan yhdessä. Luodaan kivaa, kevyttä ja voimauttavaa sisältöä toisillemme. On täytynyt lähteä etsimään yhdysvaltalaisia tilejä, joissa puhutaan oikeasti mulle ja pyritään lisäämään mun hyvinvointia, kun sitä ei ole löytynyt lähempää. Meistä ei lähtökohtaisesti pidetä hyvää huolta, joten meidän pitäisi pitää huolta toisistamme.


Alice: Oon niin samaa mieltä tuosta yhteisöllisyydestä ja meille suunnatusta sisällöstä! Vasta SOCOssa käymieni keskustelujen myötä mä oon kunnolla tajunnut, että me ruskeat tarvitaan tukea, samaistumispintaa ja koulutusta näistä asioista. Moni on kertonut siitä, että on ollut helpottavaa saada työkaluja, joiden avulla voi puhua asiasta. 

Janina: Kun oon nyt pari vuotta ollut itse aktiivisesti mukana poc-yhteisöissä ja tehnyt antirasistista vaikuttamistyötä, oon tajunnut et uskaltamisen lisäksi moni poc varmasti ymmärtää, kuinka raskasta antirasistinen työ on. Jos joutuu arjessa jo jatkuvasti kouluttamaan valkoisia tai kokemaan rasismia, en ihmettele että kaiken kouluttamistyön jälkeen ei yksinkertaisesti ole energiaa ylläpitää poc-yhteisöjä.  

Aracelis: Ehkä mä ihmettelen vähän just sitä, että miks poc-yhteisöjen ylläpitäminen on se viimeinen asia, johon pitää venyttää jaksamista kaiken jälkeen. Miksei se ole useammin se ensimmäinen prioriteetti, jonka jälkeen mietitään riittääkö voimat toimia myös omasta yhteisöstä ulospäin?


Azma: Voiko olla kyse siitä et me ei uskalleta? Etenkin jos tuntuu, että on yksin: Pelkää, ettei saa tukea tai ettei muut nää sitä tarvetta. SOCOn kaltaiset tilat ovat siis todella merkittäviä, ja ainakin itselle se on helpottanut sitä fiilistä, että olisin muka aivan yksin ajatusteni ja tuntemuksieni kanssa.


Liisa: Niin se on totta, että se vertaistuellisen tilan luominen ja siihen hakeutuminen voi jo itsessään olla työn alla! On välillä tuntunut hämmentävän uskaliaalta ja jopa röyhkeältä järjestää vertaistukikeskusteluita vain meidän kohderyhmään identifioituville, sillä lähtökohtaisesti tapahtumien kuuluisi aina olla “kaikille avoimia”, vaikkei nekään tosiasiassa kaikille saavutettavia olisi... Mutta se, että vakuuttelee jatkuvasti itselle ja muille, että tällaiselle on tarvetta, voi olla myös yllättävän rankkaa. Ei ole ollut itsestään selvää, että mekin tarvitaan koulutusta itsellemme turvallisessa ympäristössä. Enkä mäkään osannut aikaisemmin edes kaivata sitä, mutta SOCO on yhteisönä ollut kyllä tosi tärkeä omien sisäistettyjen rasististen ajatusten tunnistamisessa ja purkamisessa. 


Téri: Mäkin oon vasta viimeisten vuosien aikana löytänyt tän oman yhteisön vahvasti ja se on ollut valtava voimavara itselleni ja tila mitä en ole edes osannut kaivata! Juttelin yhden valkoisen ystävän kanssa tästä ja se totes, “En oo ikinä ajatellut sua pocina”. Se kolahti oudosti ja menin hetkeksi sanattomaksi. Myöhemmin tätä lausetta purkaneena ymmärrän, miten tärkeitä nää tilat on itselleni ja meille. Ettei sitä voikaan ymmärtää ulkopuolinen. 

Alice: Mä oon myös törmännyt tohon lauseeseen, ettei mua ole ajateltu pocina - ikään kuin se olisi kehu. Tähän kiteytyy hyvin ruskeisiin suomalaisiin liittyvä tilastointiongelma. Kun meitä ei tilastoida, se johtaa siihen, ettei meihin liittyvää tietoa voida tuottaa. Tiedonpuute taas saattaa johtaa esimerkiksi sellaiseen harhaluuloon, ettei meitä ole tarpeeksi Suomessa: Miksi luoda tiloja ruskeille, kun heitä on kuitenkin niin vähän? 

Jenny: Tilojen luominen ruskeille ja mustille on tarpeellista. En kuitenkaan tiedä, ymmärtävätkö eri projektien ja järjestöjen rahoittajat sitä. Tiedän Helsingistä useita yhteisöjä, joissa tavoitteellisesti luodaan erilaisia tapahtumia, koulutuksia ja hengailuiltoja meiltä meille -periaatteella. Rahoitusta hakiessa joutuu kuitenkin miettimään sanatarkkaan, miten poc-yhteisöön panostaminen luo hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Usein suositaan monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja antirasismin sijaan, sillä tällöin rahankäyttö kohdentuu mahdollisimman moneen. Ikään kuin poc-yhteisöjä ei nähdä taloudellisen sijoituksen arvoisena tulevaisuutta varten.

Téri: Etenkin äitinä ruskealle tytölle koen valtavaa vastuuta näiden tilojen löytämisestä ja luomisesta. Haluan, että oma tytär löytää tarvittavat yhteisöt oman identiteetin tukemiseen jo nyt, eikä vasta aikuisena!

Liisa: Nimenomaan toi on tavoite! Ja se vaatii meiltä aluksi omien tarpeidemme tunnistamisen ja myöntämisen. Niin hienoa, että Tampereellakin on pistetty nyt pystyyn oma SOCO-yhteisö, ja toivottavasti myös muualla uskalletaan luoda tiloja ja tilejä meille! Mitäs meillä on on jo? 




Alice, Aracelis, Azma, Janina, Jenny, Liisa, Téri


SOCO (Students of Colour ry) on Helsingin yliopiston opiskelijajärjestö etniseen ja näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille. Ruskeat Tytöt Media toimii SOCO:n blogin julkaisualustana. Blogikirjoitukset ovat SOCOlaisten omia ja järjestö vastaa niissä esitetyistä näkemyksistä ja mielipiteistä.

Etusivulle

Edellinen
Edellinen

Sisäisestä pedostani

Seuraava
Seuraava

Meghan Markle ja miksi näkyvän vähemmistön termi on minulle tärkeä