Home / Turvallisten tilojen pitkä historia

Turvallisten tilojen pitkä historia

Pariisilainen afrofeministinen festivaali joutui Helsingin Sanomissa saakka otsikoihin siksi, että se aikoo järjestää myös pelkästään mustille naisille tarkoitettua ohjelmaa. Lue kohun taustat sekä se, mikä kotimaisessa uutisoinnissa meni pieleen.

lataus (6).jpeg

Teksti: Jasmina Amzil
Photo: Adobe Stock
Toukokuu 31, 2017

Pariisissa heinäkuussa järjestettävä afrofeministinen NYANSAPO-festivaali nousi viime viikonlopun aikana Ranskassa otsikoihin sen jälkeen kun Pariisin pormestari Anne Hidalgo julkaisi sarjan twiittejä, joissa hän tuomitsi festivaalin, vaati sen kieltämistä ja mahdollisuutta tuoda järjestäjät oikeuden eteen syrjinnän johdosta. Hidalgo piti NYANSAPO-festivaalia syrjivänä, sillä hänen mukaansa se, että osa festivaalin tapahtumista on tarkoitettu vain mustille naisille, oli syrjintää valkoisia kohtaan.

 

Aihe ylitti uutiskynnyksen myös meillä Suomessa, kun Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta maanantaina. Se lainasi festivaalin tuominneiden tahojen käyttämää ilmaisua “valkoisilta kielletystä festivaalista” ja kertoi, että pormestari vaatii festivaalin kieltämistä. Helsingin Sanomat ei avannut artikkelissa lainaamiensa antirasististen järjestöjen ongelmallisia taustoja eikä avannut turvallisten tilojen käsitettä ja historiallista kontekstia. Se ei myöskään ole julkaissut uutta artikkelia, missä käsiteltäisiin kohun jatkoa ja tämänhetkistä lopputulemaa.

 

Esimerkiksi Huffington Postin ja Le Monden mukaan lainausta “Valkoisilta kielletty festivaali”, joka päätyi Pariisin pormestarin twiittien kautta Helsingin Sanomiin saakka ei löydy lainkaan itse festivaalin viestintämateriaaleista, vaan se on peräisin Ranskan kansallismielisen poliittisen Front National -puolueen alueelliselta varapuheenjohtaja Aurélien Legrandelta sekä puheenjohtajalta Wallerand de Saint-Justinilta. Nämä äärioikeiston edustajat vaativat twiiteissään pormestaria tilille siitä, että “kaupungin tiloissa järjestetään ihonvärin mukaan syrjivä”, “valkoisilta kielletty tapahtuma”. Tähän nostoon Pariisin pormestari vastasi alkuperäisillä twiiteillään tuomiten NYANSAPO-festivaalin ja sen järjestäjät eli Mwasi-nimisen kollektiivin.

 

Mwasi-kollektiivi perustettiin vuonna 2014. Sen mustat afrikkalaiset ja afrikkalaistaustaiset perustajajäsenet kokivat tarvetta tulla yhteen vaihtamaan ajatuksia ja ilmaisemaan kantoja koskien mustien naisten asioita. Kollektiivi kertoo verkkosivuillaan tarkoituksensa olevan muun muassa afrikkalaisten ja afrikkalaistaustaisten äänien kuuleminen kaikessa diversiteetissään tiedostaen, ettei Afrofeminismin takana ole yhtä homogeenistä joukkoa ihmisiä. Kollektiiviin voivat liittyä kaikki afrikkalaiset ja afrikkalaistaustaiset, cis-sukupuoliset ja transsukupuoliset mustat naiset sekä naiset, jotka ovat mustan ja jonkin muun etnisen ryhmän sekoituksia (métisse), jotka tuntevat olevansa linjassa kollektiivin afrofeministisen vision ja periaatteiden kanssa ja haluavat antaa kontribuutionsa ryhmälle.

 

“Mwasi ei ole miehiä tai muita etnisiä (vähemmistö)ryhmiä vastaan, ja he voivat liittyä toimintaamme kollektiivin jäsenten hyväksyminä liittolaisina”, lukee heidän verkkosivuillaan.

 

Kun uutinen pormestari Hidalgon twiiteistä levisi otsikoihin, äärioikeistolaisen puolueen Front Nationalin edustajat, jotka vaativat väliintuloa, kiittelivät pormestaria Twitterissä. Front Nationalin verkkosivuilla kirjoitettiin, kuinka pormestari on kuunnellut puoluetta, mikä osoittaa kuinka “hyödyllistä on lähettää puolueen edustajia kaikkialle”. Samalla, vastareaktiona Hidalgon twiitteihin, lanseerattiin hashtag #Jesoutiensmwasi eli “tuen Mwasia”, joka nousi nopeasti Twitterin kärkeen.

 

Ranskassa turvallisilla tiloilla on pitkä perinne. Esimerkiksi Mouvement de libération des femmes (MLF), joka taisteli aktiivisesti oikeudesta ehkäisyyn ja aborttiin vuonna 1970, kielsi miesten osallistumisen keskusteluryhmiinsä.

 

Nyansapo-festivaalin idea on pureutua aiheisiin, jotka liittyvät intersektionaaliseen afrofeminismiin. Ohjelmaan kuuluu työpajoja sekä muita tilaisuuksia, joiden yleisöt järjestäjät ovat rajanneet aiheen mukaan. Aiheita ovat muun muassa solidaarisuus cis- ja transsukupuolisten naisten välillä afrofeministisessä kontekstissa, mustiin naisiin kohdistuvan rasismin ymmärtäminen, emotionaalinen kuormitus sekä afrohiusten poliittisuus. Osa festivaalin työpajoista on varattu mustille ja afrikkalaistaustaisille naisille, osa mustille henkilöille sukupuoleen katsomatta, osa myös muille rodullistetuille naisille ja osa kaikille ihmisille, myös valkoisille. Tämä tieto ei kuitenkaan välittynyt mediassa aluksi samalla tavalla kuin äärioikeiston omat tulkinnat.

 

Pian keskusteluun alkoivat kuitenkin osallistua muutkin mediat. Esimerkiksi Al Jazeera pyysi tapahtumaan kutsuttua terapeutti ja psykologi Guilaine Kinouania kommentoimaan kohua. Videokommenteissaan (ks. esim. https://twitter.com/KGuilaine/status/869195312015056896 ja https://twitter.com/KGuilaine/status/869196871180443648) Kinouani kertoo, että on “parantavaa jakaa kokemuksia ihmisten kanssa, joilla on sama eletty kokemus” ja olevansa huolissaan asenteista festivaalia kohtaan sekä rasismista Ranskassa.

 

La Générale, Pariisin kaupungintalon ja Île-de-Francen alueen tukema taiteellinen, poliittinen ja yhteiskunnallinen yhdistys, jonka käytössä olevissa tiloissa festivaali järjestetään, vastasi omalta osaltaan kohuun. He kertovat sivuillaan olleensa jo vuosia paikka feministisille ja antirasistisille keskusteluille – ei ideologioille – joissa kaikenlaiset mielipiteet ovat päässeet esille rauhan merkeissä, myös Mwasin kanssa, rikastuttavalla tavalla:

 

“Aiemmin, kun kysymystä rodusta ei ole tuotu esille, feministiset keskusteluryhmät, jotka on tarkoitettu vain naisille eivät ole tuottaneet ongelmia suurimmalle osalle ihmisistä. Kyseessä on klassinen työskentelytapa, jonka hyödyllisyys on osoitettu moneen kertaan. Siinä  puheenvuorot saavat tapahtua vapaasti ja pohdinta voi tapahtua rauhassa”, La Générale kirjoittaa.

 

Separatistiset, vain tietyille vähemmistöille tarkoitetut turvalliset keskustelu- ja toimintatilat ovat olleet vakiintunut käytäntö jo 1970-luvulta lähtien erityisesti feministisissä, antirasistisissa ja LGBT-piireissä. Ranskaksi niistä puhutaan nimellä “La non-mixité”. Sillä tarkoitetaan kokoontumis- ja keskustelutilojen varaamista ryhmille, jotka nähdään esimerkiksi siirtomaahistorian ja yhteiskunnan sukupuolikäsityksen ja -sääntelyn vuoksi sorrettuina, jättäen ulkopuolelle henkilöt, jotka nähdään kuuluviksi niihin, joilla on valtaa ja jotka kuuluvat normiin ja enemmistöön. Ranskassa turvallisilla tiloilla on pitkä perinne, eikä NYANSAPOn toiminta ole mitenkään ainutlaatuista. Esimerkiksi Mouvement de libération des femmes (MLF), joka taisteli aktiiviseti oikeudesta ehkäisyyn ja aborttiin vuonna 1970, kielsi miesten osallistumisen keskusteluryhmiinsä.

 

Myös sosiologi Christine Delphy kirjoittaa aiemmin julkaistussa ja Le Monden nostamassa tekstissä,  jonka otsikko kuuluu osapuilleen “Separatistiset tilat ovat poliittinen välttämättömyys” että diversitetti ja kaikille avoimet tilat eivät ole itseisarvoja, joiden vastakohtana tulee automaattisesti nähdä “ulossulkeva” ja “tukahduttava” suljettu tila, ilman minkäänlaista arvostelua. Vain osalle tarkoitettu tila on itse asiassa sortava vain silloin, kun sorrosta kärsitään ja kaikille avoimet tilat eivät välttämättä ole vapaita syrjinnästä.

 

La Générale -yhdistyksen edustajat kertovatkin ulostulossaan olevansa huvittuneita valkoisten kommunitaristien yhtäkkisestä halusta vaatia oikeutta osallistua afrofeministiseen kokoontumiseen, joka on joitakin työpajoja lukuunottamatta täysin julkinen ja avoin kaikelle yleisölle.

 

Vertausta “vain valkoisille” tarkoitettuihin tiloihin ei voi tehdä niin kauan kun mustiin kohdistuva rasismi ja naisiin kohdistuva seksismi ovat juurtuneena entisiin siirtomaavaltoihin joita Ranska ja Britannia ovat. Historiasta johtuen asetelma ei ole sama.

 

Vuorokauden kuluessa ensimmäisistä twiiteistäan pormestari Hidalgo  ilmoitti uudella twiittisarjalla, että Pariisin kaupungintalon ja festivaalin järjestäjien kanssa on ”hänen tiukan väliintulonsa johdosta” löydetty ratkaisu, jonka mukaisesti pelkästään kaikille avoin osa festivaalista järjestetään julkisissa tiloissa. Työpajat, jotka eivät ole kaikille, järjestetään yksityisissä tiloissa. Pormestari poisti alkuperäiset twiittinsä.

 

Twitterissä lanseerattiin pian toinen hashtag #suiteamoninterventionferme “tiukan väliintuloni johdosta”, joka viittaa siihen, että festivaalin järjestäjien mukaan rajatut työpajat oli suunniteltu alun perinkin tapahtuviksi yksityisissä tiloissa.

 

Kohu nosti esiin selkeästi tärkeän aiheen, jonka käsittely mediassa ja sosiaalisessa mediassa jatkuu yhä.

 

Keskustelua on käyty eri medioissa muun muassa siitä, miksi osa yhdistyksistä valitsee rajata tapahtumiensa yleisöä vain tietylle yleisölle, miten osa ihmisistä ei ymmärrä vähemmistöryhmien  tarvetta tavata ja organisoitua välillä myös pelkästään keskenään ja miksi rajatut tilat aiheuttavat kohua. Feministinen ja LGBT -yhdistys Les Effronté-e-s muistuttaa, että myös Pariisin kaupungintalo tukee pelkästään naisille kohdistettuja tapahtumia. Jotkut torjuvat rinnastukset sukupuolen ja etnisyyden/ihonvärin/”rodun” välillä – jälkimmäistä eivät kaikki näe asiana, joka tarvitsisi käsittelyä samalla tavalla.

 

Osa ranskalaisesta mediasta ja twitterkansasta on nostanut esille sen, että lähes kaikki festivaalin vastustajista käsittelevät “mustille naisille tarkoitettua” festivaalia “valkoisilta kiellettynä”, eivätkä mainitse lainkaan muita ihmisiä, joille osaa työpajoista ei myöskään oltu suunnattu. Osa työpajoista jättää ulkopuolelle yhtenä esimerkkinä muut kuin afrikkalaistaustaiset rodullistetut naiset ja miehet.

 

Muuttuvatko tilat “uhkaaviksi” vain silloin, jos tilassa ei ole mukana nimenomaan valkoisia ihmisiä?

 

Ranskalainen bloggari João Gabriell, jonka kirjoitusta myös sanomalehti L’Express ja Afropunk-media siteeraavat, nostaa esille kysymyksen siitä, muuttuvatko tilat “uhkaaviksi” vain silloin, jos tilassa ei ole mukana nimenomaan valkoisia ihmisiä.

 

Myös RTL-radiokanava kysyi, tuleeko festivaalista olla järkyttynyt. Journalisti ja elokuvaohjaaja Rokhaya Diallo puhuu lähetyksessä siitä, kuinka festivaalista puhutaan vääristyneesti “valkoisilta kiellettynä” yhteiskunnallisena projektina jonka tarkoitus olisi jollakin tapaa tuoda yhteiskuntaan rotuerottelua, vaikka kyse on hetkellisestä järjestelystä, turvallisesta tilasta jossa voi puhua omista asioista niin, että ne otetaan vastaan ilman väheksyntää. Myös hän tuo esiin sen, että myöskään esimerkiksi mustat miehet eivät ole kutsuttuja tiettyihin työpajoihin, mutta “kukaan ei ole kiinnostunut siitä”.

 

Hieman ironisesti Diallon keskeyttää ja hänen päällensä puhuu lähetyksessä useaan kertaan Elisabeth Lévy, antifeministisenä pidetyn Causeur-lehden editori, joka perustelee festivaalin rasistisuutta sillä, että “antirasismin visio tulisi olla rodun poistaminen julkisesta keskustelusta”. Diallo vastaa vision olevan varmasti monen muunkin toive, mutta hän mustana ihmisenä kohtaa erilaisen todellisuuden päivittäin.

 

Monet esittivät huolensa siitä, että pormestari toimi äärioikeiston sekä antirasistisen Licra-järjestön vaikutuksen alaisena. Senaattori Esther Benbassa toteaa Twitterissä, että “Front National panee täytäntöön anti-valkoisen rasismin teemaansa. Ja kaikki seuraavat. Licra etunenässä. Anne Hidalgo, hän ymmärsi”. Benbassa kertoo myöhemmin tv-kanava France Bleun haastattelussa, kuinka hän oli avustamassa suuressa Licran kokouksessa, joka käsitteli Israel-Palestiina-konfliktia, eikä huoneessa ollut yhtäkään palestiinalaista. Licran lisäksi myös Helsingin Sanomien lainaama antirasistinen SOS Racisme -järjestö on saanut osakseen kritiikkiä jo pidemmältä ajalta. Sosiologi, Pariisi-8-yliopiston professori ja kirjoittaja Éric Fassinin mukaan SOS Racisme ei ole seurannut antirasismin kehitystä Ranskassa sitten 1980-luvun, jolloin kyse oli taistelusta Front nationalia ja sen ideologiaa vastaan. Hänen mukaansa 1990-luvusta lähtien on puhuttu systemaattisesta syrjinnästä, joka ei rajaudu yhteen ideologiaan tai ryhmään vaan koskee koko yhteiskuntaa. Samalla kun antirasistiset aktivistit puhuvat rodullistetuista ihmisistä, SOS Racisme pitää Fassinin mukaan edelleen kiinni värisokeuden ajatuksesta eli siitä, ettei ihonvärillä ole mitään väliä – ikään kuin rasismi ei tuottaisi rodullistettuja identiteettejä.

 

Vastauksena festivaalin kohtaamiin rasismisyytöksiin myös brittiläinen journalisti ja Gal-dem-verkkomedian “opinions editor” Charlie Brinkhurst-Cuff kirjoittaa Guardianissa, että vertausta “vain valkoisille” tarkoitettuihin tiloihin ei voi tehdä niin kauan kun mustiin kohdistuva rasismi ja naisiin kohdistuva seksismi ovat juurtuneena entisiin siirtomaavaltoihin joita Ranska ja Britannia ovat. Historiasta johtuen asetelma ei ole sama. Brinkhurst-Cuff kehottaa ihmisiä rahoittumaan – to chill out – koskien mustille naisille tarkoitettuja turvallisia tiloja.

 

Suomessakin tätä aihetta olisi hyvä käsitellä rauhallisesti ja ajan kanssa. Turvallinen tila on käytäntönä vanha, mutta siitä käyty julkinen keskustelu ja käsitteellistäminen melko uusia asioita. Sen toteuttaminen ei myöskään aina ole täysin ongelmatonta ja yleisiä linjauksia on mediassakin käydyn keskustelun perusteella vaikea tehdä. Tarvitaan lisää julkista keskustelua. On kuitenkin tärkeää, että media, niin Ranskassa kuin meillä Suomessa, kehystää tämä herkän aiheen historiallisesti oikein, jotta valta-asemat tulevat esiin eikä tarpeetonta vastakkainasettelua ja väärinkäsityksiä synny entistä enemmän.

 

Lisäys 31.5.2017 klo 20:00: tarkennettu tietoja antirasistisen järjestö SOS Racismen saamasta kritiikistä.