Suomalainen media ei pidä aasialaisia vaimoja ihmisinä

Teksti: Vy Tram
Helmikuu 15, 2019

Yle Teema Fem -kanavalla alkoi vuoden 2019 tammikuussa uusi televisiosarja “Postorderkärlek”, jonka suomenkielinen nimi on ”Tuontirakkautta”. Sen tuotti vaasalainen tuontantoyhtiö Olof Films, ja ilmeisesti ohjelman tarkoituksena on tarkastella, miksi suomalaiset miehet hakevat vaimonsa Aasiasta seuraamalla neljän pariskunnan elämää.

Heti ensimmäisen jakson jälkeen sarjaan osallistunut pariskunta Tani Järvinen ja Dane McConnel-Järvinen kertoivat Helsingin Sanomien haastattelussa (12.1.2019) pitävänsä ohjelman nimeä halventavana. Samassa jutussa sarjan tuottaja Jan-Olof Svarvar puolustautui väittämällä, ettei McConnel-Järvinen tunne tapaa, jolla suomalaiset sanaa käyttävät, ärtymys johtuisi vain kielellisistä ja kulttuurisista eroista. Jutun mukaan ohjelman tarkoituksena oli antaa kasvot ”tuontirakkaudelle” ja puuttua siihen liittyviin ennakkoluuloihin.

Sarjan nimi on sekä ruotsiksi että suomeksi yksiselitteisesti alentava ja halventava.

Mutta entäpä jos aloittaisimme aasialaisnaisiin kohdistuvien ennakkoluulojen kitkemisen siitä, ettemme ylipäätään kutsuisi ihmisten välistä parisuhdetta, tai aasialaisia sekä muualta ulkomailta tänne tulevia naisia, jotka menevät suomalaisten miesten kanssa naimisiin, jonkinlaisiksi tuotteiksi, jotka on tilattu, maksettu, ostettu ja postina kuljetettu Suomeen? Se tekee näistä suhteista rumaa, keinotekoista ja epäaitoa.

Kuinka syvällä pään on oltava valkoisuudessa, ettei tätä ristiriitaa ymmärrä?

Sarjan nimi on sekä ruotsiksi että suomeksi yksiselitteisesti alentava ja halventava. Historiallisen kontekstin vuoksi nimi ei alenna vain sarjaan osallistuneita naisia, vaan kaikkia aasialaisia naisia. Myös suomalaisia naisia, jotka näyttävät ulkonäöltään aasialaisilta.

Aasialaisiin naisiin kohdistuvia stereotypioita ja myyttejä ovat esimerkiksi hyperseksuaalisuus, alistuneisuus, kireä horisontaalinen vagina ja halu tulla valkoisen miehen raiskaamaksi.  Esimerkiksi oikeustieteellisen Washington and Lee Journal of Civil Rights and Social Justice Law -lehden artikkelissa “White Sexual Imperialism: A Theory of Asian Feminist Jurisprudence” kerrotaan, kuinka monet edellä mainituista myyteistä ja fantasioista on amerikkalaisten sotilaiden Filippiinien ja Yhdysvaltain sodan, toisen maailmansodan ja Vietnamin sodan aikana luomia.   Ne ovat yksiselitteisesti edesauttaneet postimyyntivaimo-ilmiötä, jossa länsimaalainen mies etsii Aasiasta alistuvaa vaimoa. Sarjan nimi on suora lainaus tästä ilmiöstä.

Rodullistettujen ihmisten representaation hälyttävästä puutteesta ja saatavilla olevien representaatioiden vaarallisista stereotypioista on puhuttu Suomessa ainakin viimeiset neljä vuotta, myös Ylen eri areenoilla. Silti se on päättänyt ratkaista monimutkaisen kysymyksen näkemällä aasialaiset naiset jälleen kerran myytävissä olevana materiaalina, jonka se on ostanut itselleen.

Yhtä lailla voitaisiin kysyä, onko eettisesti oikein ja journalistisesti kestävää ylipäätään lähteä tekemään tällaista ohjelmaa?

Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että Iltalehden jutussa (21.01.2019) kerrotaan McConnel-Järvisen vaatineen itsensä ja perheensä poistamista koko ohjelmasta. Jutussa kerrotaan myös, että jo julkaistusta ohjelmasta poistaminen olisi Ylen eettisten säädösten vastaista, myös journalistisesti kestämätön päätös. Ilta-sanomien haastattelussa (23.1.2019) Svenska Ylen sisältöpäällikkö Johan Aaltonen kertoo, ettei näe syytä ohjelman nimen muuttamiseen Järvisten palautteesta huolimatta, mutta joitakin muutoksia on tehty sarjan kahteen jaksoon, mikä on ollut Ylen oma, toimituksellinen päätös.

Yhtä lailla voitaisiin kysyä, onko eettisesti oikein ja journalistisesti kestävää ylipäätään lähteä tekemään tällaista ohjelmaa?  Ohjelmaa, joka on toteutettu valkoisen miehen perspektiivistä, ja jossa tarkoituksena on ollut ainoastaan hyötyä ohjelmaan osallistuneiden aasialaisnaisten kustannuksella?