Q&A: Leiomy Maldonado

 
 

Vogue-legenda haluaa tehdä ballroom-kulttuuria tunnetuksi niin maailmalla kuin omassa latinoyhteisössään. Tärkeintä on tunneilmaisu.

 

IMG_4189-1.jpg

 

On lokakuinen sunnuntai Aleksanterin teatterilla Helsingissä. “Voguen Wonder Womaniksi” kutsuttu Leiomy Maldonado, puertoricolaisnewyorkilainen tanssija ja koreografi, on saapunut opettamaan Suomen tanssiskenessä vastikään jätti-ilmiöksi räjähtänyttä vogueaamista. Maldonado tuli suuren yleisön tietoisuuteen esiintyessään America’s Best Dance Crew -tosi-tv-ohjelmassa vuonna 2009. Sen jälkeen hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Willow Smithin ja Icona Popin kanssa, lainannut tavaramerkkitanssiliikkeensä ”The Leiomy Lollyn” Beyoncélle, Lady Gagalle ja Britney Spearsille sekä suunnitellut pride-viikon kunniaksi Nikelle Maldonado-lenkkarin. Nyt hän kertoo mistä vogueaamisessa on oikeasti kyse.

 

No niin… Leiomy “Amazon” Maldonado…
Sano vain “Amazon”. Minun houseni on vähän erilainen kuin monet muut houset, Amazon on etunimeni. Voit sanoa Amazon Leiomy Maldonado.

 

Selvä! Voitko määritellä vogueaamisen yhdellä lauseella jollekin joka ei ole kuullut siitä koskaan ennen?
Vogueaaminen on tanssityyli johon tanssija voi tuoda omaa persoonaansa paremmin kuin mihinkään toiseen tanssiin. Vogueaaminen on jännittävää, sensuellia, se voi olla mitä vain. Mikä tahansa tunnetila, jota sattuu tuntemaan. Toisin kuin muut tanssityylit, joissa on useimmiten kyse liikkeestä, vogueaamisessa on kyse tunteista ja siitä miten ne saadaan näkyviin.

 

IMG_4230-1.jpg

Miten tutustuit vogueaamiseen alunperin?
Kuulin voguesta Kips Bay Boys & Girls Club -nuorisotalolla New Yorkissa ollessani viisitoistavuotias. Tapasin ensimmäisen mentorini ja hän näytti minulle videoita joilla ihmiset vogueasivat. Menin kotiin, laitoin VHS-kasetin soittimeen ja katselin kun transnaiset tanssivat. Rakastuin saman tien. Kaikkeen siihen, energiaan ja itsetuntoon ja mukavuuteen ja hauskanpitoon. Innostuin automaattisesti ja aloin opettaa itse itseäni. Aloin käydä toisilla nuorisotaloilla joissa tapasin muita vogue-tanssijoita, jotka olivat jo käyneet klubeilla ja osallistuneet kilpailuihin.

 

Miten löysit alussa tarpeeksi varmuutta mennä tanssimaan yleisön eteen? Olitko luonteva alusta asti?
Aluksi kaikki oli tietenkin vaikeaa. Mutta intohimoni vogueaamista kohtaan piti minut liikkeessä ja hioin pikkuhiljaa ajatusta siitä mitä vogue merkitsi minulle.  En välittänyt siitä mitä muut ajattelevat. Monet halusivat siihen aikaan tehdä vaikutuksen toisiin ihmisiin, mutta minä halusin vain tanssia ja sanoa että tanssin. Halusin puskea itseäni. Mutta ei se ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Minua kohdeltiin vähän huonosti aluksi, koska tyylini oli niin erilainen. Voi sanoa, että tein vogueaamisesta sellaista kuin miten se tänä päivänä mielletään. Ennen minua se ei ollut niin akrobaattista, niin uskaliasta tai ulospäinsuuntautunutta kuin nyt.

 

Puhutaan siitä, miten olet vaikuttanut vogue-tanssin kehittymiseen. Jos katsoo Paris is Burning -dokumenttielokuvaa (1990), siinä vogueaaminen määritellään täydellisiksi kuvakulmiksi ja Vogue-lehdessä esiintyneiden mallien imitoimiseksi. Sinun aikanasi ollaan menty fluidimpaan ja akrobaattisempaan suuntaan. Mihin nyt ollaan menossa? 
Nykyään on enemmän ja enemmän tanssijoita, jotka tuovat eri tanssilajeja ja sekoittavat niitä vogueaamiseen. Voguesta on nyt tulossa monimuotoisempaa, mikä on okei… ainakin joskus. Kuten aiemmin sanoin, vogueaaminen on tunteiden ilmaisemista. Joskus, jos on pitkälle muodollisesti oppinut tanssija ja tottunut menemään lavalle ja tekemään tietyt liikkeet tietyllä tavalla, voi olla vaikea ottaa kiinni tunteista. Se ei ole huono asia, mutta se on asia jota täytyy treenata, oppia pois. Vogueaamista ei oikein voi aloittaa ilman että tutkii asiaa.

 

IMG_4157-1.jpg
IMG_4175-1.jpg

 

Matkustelet paljon opettamassa ja esiintymässä. Onko eri kaupungeissa erilaiset vogue-tyylit?
Kyllä, vaikuttaa siltä että joissakin kaupungeissa tanssijat kallistuvat tanssimaan monenlaisia eri tyylejä, mikä on ihan okei. Jotkut ihmiset taas tanssivat vain tiettyjä tyylejä. Jotkut eivät ole saanet tanssia oikeanlaisten mentoreiden kanssa, joten he tanssivat sitä minkä osaavat ja mikä on helppoa. Tunnen ylpeyttä kun näen kuinka monessa maassa ympäri maailman ballroom-kulttuuri on noussut suosioon. Ei pelkästään vogue-tanssi, vaan koko kulttuuri. Se on minusta tärkeintä, että monet ihmiset eivät vain ota tanssia ja hyväksikäytä sitä niin kuin välillä tapahtuu. Se on kunnioitettavaa, koska se antaa takaisin kulttuurille, se tuo ihmisiä yhteen ja oikea tapa tehdä ja tanssia pysyy elossa.

 

Millaista on ollut opettaa vogueaamista Helsingissä?
Voi, täällä on ihanaa! Tuntuu että kaikki olivat itsevarmoja ja käyttivät tanssilattiaa parhaan taitonsa mukaan ja tykkäsivät olla valokeilassa ja osasivat antaa mennä. Siitä voguessa on kyse.

 

Se kai on vogueaamisen kauneus, että se on kaikille, se on demokraattista.
Aivan! Se ei ole tietämätön eikä sisäänpäinkääntynyt tanssilaji. Ihminen voi tehdä täydellisen spagaatin mutta hänen ei tarvitse näyttää balleriinalta. Vogue-tansseissa voi nähdä kaikenlaisia muotoja ja kehoja.

 

IMG_4181-1.jpg

Kuinka suosittua vogueaaminen on latinoyhteisössä? Muistan itse kun äitini katsoi latino-tv-sarjoja kun olin pieni, ja minä suorastaan rukoilin, että niissä olisi ruskeita tai LGBT-yhteisöön kuuluvia hahmoja.
Yleisesti ottaen latinomedia keskittyy vaaleaihoisiin latinoihin, ja tekee mieli huutaa että “haloo, myös ruskeat latinot ovat olemassa oleva asia!”. Olisi ihanaa jos vogueaaminen olisi suositumpaa latinojen keskuudessa! Olen varma että se vain etsii polkuaan latinojen luokse. Koska kyllä, olen Latina, mutta usein se on viimeinen asia jonka ihmiset minusta näkevät, koska olen ruskea. On tärkeä ymmärtää, että minulla on latinajuuret ja että suurin osa Yhdysvaltojen ballroom-tansseihin osallistuvista ihmisistä on ei-valkoisia. Kaikki tapahtuu pikkuhiljaa, esimerkiksi latinomediat ovat alkanet tehdä juttuja minusta, mikä on ihan mieletöntä! 

 

Onko New Yorkissa kasvaminen, etenkin latinoyhteisössä ja puertoricolaisena, kuitenkin vaikuttanut tanssiisi?
En sanoisi ihan niin. Sanoisin, että persoonani, minä kokonaisuutena ja myös latina-naisena, newyorkilaisena, selviytyjänä, vahvana naisena, on vaikuttanut siihen miten tanssin. Kun vogueaan, kerron kuka olen ihmisenä, kerron tarinani. Vogueaaminen on elämäntapa.

 

 

Teksti: Diana Sanchez
Kuvat: Caroline Suinner