Essee: Itsepintainen Fatiman sormi

 
 

Alkuperäisen version piirtänyt Mona Eid kirjoittaa miten hamsa säilyi vuosituhansien ajan ja päätyi Ruskeiden Tyttöjen logoksi. Ja miten hän oppi samalla määrittelemään itse itsensä.

 

Taso 1.png

Pari vuotta sitten olin masentunut ja uupunut monien isojen elämänmuutosten takia ja ihan vain siksi että olen ruskea queer-tyttö. Olin juuri eronnut pienen lapsen äiti, muuttanut uuteen kotiin ja aloittanut uuden työn. Samaan aikaan kun kaikki ympärilläni muuttui, tunsin olevani jumissa oletuksissa siitä millainen minun tulisi olla, eri taustojeni puristuksissa. Tunsin eläneeni elämääni lähes nelikymppiseksi pitkälti muiden odotusten mukaisesti, suorittaneeni sitä. Tarinani oli varmasti samanlainen kuin monen muun ruskean tytön, tai naisen ylipäätään: olin myötäilemällä hakenut hyväksyntää ja kuulumisen tunnetta. En oikeastaan enää edes tiennyt kuka on ”minä”. Tiesin vain, että minusta ei tuntunut hyvältä.

 

4rww.png

Uupuneena ja masentuneena nukuin paljon, mutta piirtäminen ja maalaaminen toimivat tärkeinä toipumisen prosesseina aina kun olin hereillä. Niiden avulla purin tunteita, joita olin vastikään alkanut sanallistaa terapiassa. Olin ollut vuosia maalaamatta ja piirtämättä, vaikka ne olivat asioita joista olin aina nauttinut ja joita olin aina harrastanut. Terapian myötä muistin ne uudelleen, ja aloin kokeilla niitä ilman paineita tai päämääriä. Tunnetilat purkautuivat paperille värimaailmoina, erilaisina kuvioina ja liikkeinä. Minulle on ominaisempaa tuoda tunnetilat esiin ensin kuvina, sitten vasta sanoina. Piirsin myös paljon siluetteja, esimerkiksi puista ja itsestäni. Piirsin omakuvia, joissa hiukset hulmusivat tai joiden taakse piilouduin.

 

Ja sitten aloin piirtää hamsoja. Tai kutsun niitä tässä jutussa yksinkertaisuuden vuoksi hamsaksi, mutta rakkaalla symbolilla on monta nimeä: khamsa, hamsa, Fatiman käsi, Mirjamin käsi, Marian käsi. Olin hankkinut hopeisen hamsa-rannekorun vuosia sitten Marokon-matkallani, mutta se oli jäänyt pitkäksi aikaa pölyttymään rasiaansa. Jostakin syystä aloin pitää sitä jälleen. Eräänä päivänä hamsa irtosi rannekkeesta, ja aloin tutkia sen kaunista muotoa ja koristeita tarkemmin.

 

Taso 2.png

Olet ehkä nähnyt hamsan Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa sukusi ovenkolkuttimissa ja eteisen seinillä, tai H&M:n korvakoruhyllyssä –  ja vähän kaikkialla näiden välillä. Ehkä sinullakin on niitä kotona, seinällä tai jääkaappimagneettina. On vaikea olla törmäämättä tähän koristeelliseen, usein voimakkaastikin tyyliteltyyn ja symmetriseen käsisymboliin. Historioitsija Diane Apostolos-Cappadona kirjoittaa artikkelissaan Discerning the Hand of Fatima, että Hamsasta ei ole paljoakaan kirjallista tietoa, mutta arkiuskontoon pääsee parhaiten käsiksi tutkimalla uskonnollisen perinteen kuvia ja symboliikkaa.

 

Hänen mukaansa käsikuvasto on  ilmennyt kautta aikojen eri kulttuureissa ja uskonnollisissa perinteissä suojelevana ja onnea tuovana amulettina. Käsisymboli suojelee erityisesti raskaana olevia tai imettäviä äitejä, vauvoja ja pieniä lapsia. Se suojaa myös omaisuutta ja karjaa pahalta silmältä, jolla tarkoitetaan kateudesta tai pahansuopuudesta johtuvaa epäonnea. Samalla hamsa on myös voiman ja energian symboli joka tuo onnea, menestystä ja siunausta kaikille sen kantajille.

 

Hamsa juontaa juurensa Lähi-idän muinaisiin kulttuureihin, joissa se on kuvattu nimenomaan naisen oikeaksi kädeksi. Se on esimerkiksi löydetty muinaisen Mesopotamian alueen (nykyinen Irak) Inanna- ja Ishtar -jumalattarien kuvastoista, ja myös foinikialaisten Tanit-jumalatarta on kuvattu tällä symbolilla. Niin ikään muinaisen Egyptin kuvastoissa on käsisymboliikkaa. Näiden Lähi-idän muinaisten kulttuurien alueilla kehittyneet juutalaisuus, kristinusko ja islam eivät ole sittemmin onnistuneet pyyhkimään pois vanhoja käsisymboliin liittyviä uskomuksia ja perinteitä, vaan ne ovat  säilyneet näihin päiviin saakka osana ”uudempien” uskontojen tulkintoja. Kaikissa kolmessa monoteistisessa uskonnossa symboli on liitetty hyveellisiin, esimerkillisiin naisiin. Kristinuskossa hamsa kuuluu Jeesuksen neitsytäiti Marialle ja islamissa Profeetta Muhammedin tyttärelle Fatimalle. Juutalaisuudessa se kuuluu Mooseksen siskolle Mirjamille ja se  liitetään myös kabbala-mystiikkaan, jossa kädellä uskotaan olevan parantavia voimia. Nimenä hamsa puolestaan viittaa arabian kielen numeroon ’viisi’ (‘khamsa’), joka kuvastaa viittä sormea, tai esimerkiksi islamin uskon viittä peruspilaria. Kaikissa uskonnoissa amuletteihin lisätään usein turkoosia väriä, joka myös suojelee pahalta, sekä silmän symboli, jonka uskotaan niin ikään estävän pahaa silmää, kateuden tuomaa epäonnea.

 

Kun tyttäreni syntyi, hänen isoisänsä tuotti Egyptistä kultaisen turkoosilla kivellä koristellun Fatiman käsi-aiheisen kaulakorun. Se ja Koraanin 1. suura, Al-Fatiha ovat amuletteja, joilla vastasyntynyttä suojellaan sairauksilta ja epäonnelta. Ehkä tuo pieni hamsa käynnisti minussa jotakin jo ennen kaikkia muita suuria muutoksia.

 

Kun toistin suojelevaa, symmetristä kuviota paperille, sain voimaa ja uskallusta etsiä omaa suuntaani ja olla välittämättä kummastakaan; siitä mitä kunnon suomalainen tekisi tai minkälainen arabinaisen kuuluisi olla. Olen aina kokenut olevani vähän liian temperamenttinen, itsepäinen tai feministinen. Samaan aikaan en kuitenkaan ollut tarpeeksi naisellinen, kunnianhimoinen ja olosuhteisiin sopeutuva. Perheeni, sukuni ja suomalainen yhteiskunta sulloivat minua muotteihin joihin en kertakaikkiaan sopinut. Aloin piirtää hamsaa samalla kun päätin lakata uhriutumasta ja ottaa vapauden olla minä, kaikkine ristiriitaisuuksineni. Yksilöllinen, hybridinen, monen yhdistelmä enkä joko-tai-mustavalkoinen ihminen. Myös hamsoistani alkoi tulla omanlaisiaan.

 

Hamsojen piirtämisessä oli kyse hyvin henkilokohtaisesta, meditatiivisesta ja kipeästäkin prosessista. En ajatellut että siitä tulisi minkään median logo, tai edes ensimmäinen versio siitä. Aluksi piirsin rannekorustani irronneen hamsan replikaatioita valkoiselle paperille mustalla tussilla. Sitten, tiedostamatta, aloin luonnostella niiden rinnalle hamsoja, joilla on keskisormi selvästi pystyssä. Aluksi nämä pienet, ujot Fatiman sormet olivat piilossa samalla paperilla perinteisten hamsojen väleissä. Kirjoitin käsien sisään Don’t Give A Fuck kalligrafiasta ja pohjoisafrikkalaisesta ornamentiikasta lainatulla muotokielellä. Ripustin sormipapereita kotini seinille muistutukseksi siitä, että olen vahva.

 

Taqso 3.png

Lopulta päädyin näyttämään piirroksia Ruskeiden Tyttöjen ydintiimille ihan muuten vain, ystävänä. Ajattelin, että Koko Hubara ymmärtää arabityttönä konnotaation, ja niin tapahtui: hän pyysi yhden tauluista itselleen kotiin ja pyysi piirtämään lisää. Pian yksi versioista päätyi tatuoiduksi hänen rintakehälleen, paljon suurempana kuin alkuperäiset piirrokseni. Kohta hän ehdotti että siitä tulisi median logo, ja pyysi AD Caroline Suinneria ja Ruskeat Tytöt -vaatesuunnittelija Ervin Latimeria tekemään siitä yksinkertaistetun, ornamentiikasta riisutun version. Tunnen itseni voimaantuneeksi ja vahvaksi kaiken tämän jälkeen, ja tunnen ylpeyttä aina kun näen Ruskeiden Tyttöjen logon, koska koen että se vahvistaa meitä yksilöinä ja yhteisönä. 

 

Kaiken henkilökohtaisen, historiallisen, poliittisen ja kollektiivisen jälkeen kiinnostavinta hamsassa on se, miten tulkinta käsisymbolista on säilynyt vuosituhansien läpi patriarkaalisissa uskontoperinteissä. Elävä usko sen tuottamaan suojelukseen ja siunaukseen elää vahvana edelleen kaikkialla maailmassa arabidiasporan myötä. Apostolos-Cappadona kirjoittaakin, että naiset ovat perinteisesti pidetty sivussa uskonnon liturgioista ja julkisista rituaaleista, mutta monissa patriarkaalisiksi ja maskuliinisiksi mielletyissä uskonnollisissa perinteissä on myös paljon naiseuteen liittyvää symboliikkaa. Uskonnolliset tekstit ovat pääosin miesten ja eliitin kirjoittamia, mutta itsepintaisesti säilyvät feminiiniset symbolit kuten hamsa ovat kuin keskisormia patriarkaatille.

 

 

Teksti ja kuvitus: Mona Eid