Q&A: Silvana Bahia

Afrobrasilialainen aktivisti Silvana Bahia uskoo, että uuden teknologian ja unelmoinnin yhdistelmästä löytyy muutoksen ainekset.

hyvä8_editedd.jpg

Afrobrasilialainen aktivisti, elokuvantekijä ja journalisti Silvana Bahia valittiin Koneen Säätiön Lauttasaaren Kartanon ensimmäiseksi residenssivieraaksi. Hän työskentelee Suomessa kevään 2019 ajan yhteistyössä toimittaja Monica Gathuon ja tutkija Leonardo Custódion kanssa ARMA-tutkimushankkeessa. Custódio oli mukana haastattelussa tulkkina ja kertomassa Brasilian poliittisesta tilanteesta ja kontekstista.

Joku voisi ajatella, että elokuvat ovat pelkkää viihdettä, eivätkä siksi verrattavissa aktivismiin ja journalismiin maailman muuttamisessa. Uskotko, että elokuvien vaikutus on voimakkaampi, miten ne mielestäsi vaikuttavat?
Elokuvat ovat tavallaan välineitä ihmisen muistin ja kulttuurin rakentamisessa. Ne ovat viihdettä, mutta myös poliittisia työkaluja. Se mikä erottaa nämä toisistaan, on ne tarinat, mitä kukin haluaa elokuvien kautta kertoa.

Oma kokemukseni elokuvamaailmasta alkaa Kbela-elokuvasta, joka kertoo naisena olemisesta ja totuttautumisesta mustan ihmisen identiteettiin. Toinen elokuva, jonka tekemisessä olin mukana, on nimeltään Tia Ciata. Elokuva kertoo Tia Ciata-nimisestä mustasta naisesta, joka oli poliittisesti ja kulttuurillisesti hyvin tärkeä, kansalliseen identiteettiin vaikuttanut, henkilö 1900-luvun alun Rio De Janeirossa.

Toimin kummassakin elokuvassa tuottajana ja huolehdin viestinnästä. Tehtävänäni olikin miettiä, miten me kommunikoimme näitä asioita ihmisille, jotka eivät ole tietoisia niistä ja ajattele niitä.

Nyt ohjaan ensimmäistä omaa elokuvaani. Se on dokumenttielokuva mustista ihmisistä, jotka olivat Brasilian tekemien toimien myötä ensimmäisiä yliopistoon päässeitä omassa perheessään.

Leonardo Custódio, tutkija: Vuosituhannen alussa Brasiliassa tapahtui rakenteellinen, valtiotason muutos, joka johtui vasemmistolaisen hallituksen vuoden 2002 jälkeisestä toiminnasta ja, jolla pyrittiin saamaan matalamman tuloluokan (yleensä mustia ihmisiä) kansalaiset myös julkisiin yliopistoihin yksityisten sijaan.

Miten koet toimittajana brasilialaisten naisten representaation mediassa? Vastaako se sinusta todellisuutta vai muuttaisitko siitä jotakin?
Mielestäni brasilialaista journalismia ei ole ikinä suunnattu mustalle väestölle, eikä se ole ikinä tehnyt työtä näiden yhteisöjen eteen.

Muutama vuosi sitten julkaistiin gallup, jolla haluttiin tutkia eri etnisten ryhmien jakaantumista Brasilian journalistisella kentällä. Gallupissa oli mukana noin 270 journalistia, ja niistä 260 oli valkoisia ja 10 mustia. Nähdäkseni valtamedia ei ole suunnattu mustalle väestölle, vaan se toimii lähinnä heitä vastaan.

Tilanne on muuttunut jonkin verran mustien mediarepresentaation osalta, mutta ei paljoa. Muutoksen yksi isoimmista mahdollistajista on ollut se, että mustat ihmiset ovat ottaneet haltuun uusia viestintä- ja informaatiteknologioita, ikään kuin korottaneet ääntään ja sitä kautta ohjanneet myös valtamediaa muuttumaan jollain tavalla.  

Monien mielestä televisio ei välttämättä ole enää relevantti media, mutta Brasiliassa sillä on edelleen suuri vaikutusvalta. Jos mietitään mustien ihmisten ääniä, me emme ole vielä televisiossa, mutta tv-ruudunkin ulkopuolelta tulevien äänten vaikutukset yltävät televisioon asti. Nyt helmikuussa 2019, ensimmäistä kertaa ikinä, Brasilian tärkeimmän uutisohjelman ankkuriksi valittiin musta toimittaja. Työssä on aiemminkin ollut mustia tuuraajia, mutta nyt ensimmäistä kertaa rooli on ensisijainen.

“Me tiedämme, ettei näitä kaikkia eri elämäämme automatisoivia työkaluja, joita on nykyään helpommin saatavilla, tehdä siten kuin luulemme, tai niiden toimesta, joiden luulemme niitä tekevän.”


Vaihtoehtoismediat ovat tärkeässä roolissa, kun luodaan alustoja vähemmistöäänille ja representaatiota sinne missä sitä ei ole. Mutta miten vaihtoehtoismediat voivat tulla osaksi valtamediaa ja muuttaa yleistä narratiivia?
Vaikka vaihtoehtoismedioilla on tietty voima, on se edelleen suhteellisen pieni. Mietitään esimerkiksi vuotta 2013, jolloin Brasiliassa oli isoja poliittisesti merkittäviä protesteja. Kaduilla ikään kuin räjähti, kun ihmiset pitivät ääntä ja juhlivat kaduilla. Valtamediassa juhlijat esitettiin kuitenkin terroristeinä ja vandaaleina. Tässä tapauksessa vaihtoehtomediat antoivat tilanteesta todenmukaisemman kuvan, mutta niillä ei ollut samanlaista vaikutusvaltaa kuin isoilla medioilla ja televisiolla. Tällä hetkellä Brasilian ehkä merkittävin vaihtoehtoismedia on kollektiivi nimeltä Mídía Ninja.

Leonardo Custódio, tutkija: On tärkeää ymmärtää, että kun Brasiliassa puhutaan etnisistä vähemmistöistä, viitataan mustiin ja alkuperäisväestöön, sillä näissä ihmisryhmissä ei ole samanlaista diversiteettiä siellä, ja he myös indentifioituvat eri tavalla kuin ihmiset täällä Suomessa.

Projektisi PretaLab pyrkii aktivoimaan mustia ja alkuperäisväestön naisia käyttämään teknologiaa välineenä taistelussa yhteiskunnan epätasa-arvoa vastaan. Millainen rooli teknologialla on tasa-arvotaistelussa?
Mielestäni teknologia on avainasemassa taistelussa tasa-arvon puolesta. Erityisesti koska teknologia voi myös vahvistaa epätasa-arvoa silloin, kun sitä tuottavat vain tietynlaiset ihmiset. Meidän tavoitteemme PretaLabissa on lisätä diversiteettiä teknologian kehitysvaiheeseen, ei vain sen kulutukseen. Sillä me tiedämme, ettei näitä kaikkia eri elämäämme automatisoivia työkaluja, joita on nykyään helpommin saatavilla, tehdä siten kuin luulemme, tai niiden toimesta, joiden luulemme niitä tekevän. Ne on tietyllä tavalla luotu siten, ettemme me edes kysyisi kuka ne on tehnyt. Meidät ikään kuin pakotetaan ajattelemaan, että ne ovat neutraaleja.

Jos mietitään esimerkiksi kasvojentunnistusohjelmia ja sitä, että suurin osa jollain tavalla lainsuojattomiksi ja kriminaaleiksi mielletävistä ihmisistä on mustia, todennäköisyys sille, että tällainen teknologia lisäisi epätasa-arvoa on melko korkea. Siksi me työskentelemme sen eteen, että ihmisilä olisi kriittisempi suhtautuminen teknologiaan, emmekä välttämättä sen takia, että teknologian ala saisi enemmän työvoimaa.

Kieli: portugali, tekstitykset saa englanniksi

Rodullistetut naiset ovat vääjäämättä alttiita ulkopuoliselle sorrolle, mutta entä yhteisöjen sisäiset konfliktit? Oletko itse kohdannut sisäisesti jotain haasteita työskennellessäsi huonosti kohdeltujen vähemmistöjen kanssa?
Henkilökohtaisesti en ole, mutta on ihan ymmärrettävää että tällaista tapahtuu, sillä olemme kaikki erilaisia. Ei se mene niin, että koska työskentelemme kollektiivisesti tietty tavoite mielessämme, olemme kaikessa aina samaa mieltä.

Joskus aktivismi tekee mielestäni ihmisistä turhan ankaria ja kapeakatseisia. Vaikka teemmekin tärkeää työtä yhdessä, emme voi antaa aktivismin kasvaa suuremmaksi kuin oman ihmisyytemme. Ja välillä meillä tulee olla sitä solidaarisuutta myös itseämme kohtaan. Ihmisenä olemiseen kuuluu virheet, eikä ketään voi sen vuoksi sulkea ryhmän ulkopuolelle.


Suomi on monellakin tapaa erilainen kuin Brasilia. Mitä ajattelisit maamme paikallisen aktivismin voivan oppia brasilialaisten tekemästä työstä, ja päinvastoin?
Tämä on vaikea kysymys, sillä olen vielä sisällä itse kokemuksessa. On monia tapoja, joilla voimme tehdä yhteistyötä, sillä eroavaisuuksistamme huolimatta olemme suunnanneet katseemme samaan suuntaan. Haluamme lisää tasa-arvoa, vähemmän epätasa-arvoa ja enemmän oikeudenmukaisuutta.

Suomi ja Brasilia ovat melko erilaisia, mutta uskon, että Brasilia voi kontribuoida jakamalla tavat, joilla innovoimme. Nähdäkseni Brasiliassa innovoidaan enemmän, koska meillä on enemmän ongelmia. Me taas voimme oppia Suomesta järjestelmällisyyttä. Saamani vaikutelman mukaan, täällä ihmiset ovat parempia organisoimaan ja järjestelemään liikkeitä. Eikä edes pelkästään julkisten käytäntöjen osalta, vaan myös aktivismin näkökulmasta.

Pettymys turvallisuuspoliittisiin käytänteisiin ja politiikkaan ylipäätään on suuri. Ihmiset ovat todella väsyneitä.

Millaisia yhteistyöprojekteja odotat Suomen vierailultasi?
Ehkä parhaimmat yhteistyöt ovat sellaisia, joissa olemme päässeet tutustumaan muihin ihmisiin, jotka tekevät töitä ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden eteen. Olemme päässeet jakamaan erilaisia ideoita, mikä on hienoa, sillä monimuotoisuus on tärkeää. Brasilian poliittisen tilanteen huomioon ottaen on meille myös erityisen merkityksellistä vahvistaa kansainvälisiä verkostojamme.

Poliittisesta ilmapiiristä puheen ollen, tilanne Brasiliassa on vähintäänkin huolestuttava äärioikeistolaisen kandidaatin Jair Bolsonaron voitettua presidentinvaalit. Tilastojen mukaan myös monet POC-kansalaiset äänestivät Bolsonaroa, mistä luulet sen kertovan?
En osaa tarkalleen sanoa mikä ihmisillä on ollut motivaationa, mutta syitä on useita. Yleinen ilmapiiri tuntuu väkivaltaisemmalta, mikä on ajanut monet äänestämään häntä. En tiedä pitääkö median vahvistama kuva paikkansa, mutta tunne siitä, että väkivalta on lisääntynyt lisää tyytymättömyyttä turvallisuuskäytänteisiin. Väkivalta luonnollisesti lisääntyy, kun epätasa-arvo lisääntyy.


Brasilia on erittäin epätasa-arvoinen maa. Suomeen verrattuna, ero on suuri, sillä Brasiliassa joillain on todella paljon rahaa ja joillain ei ole mitään. Pettymys turvallisuuspoliittisiin käytänteisiin ja politiikkaan ylipäätään on suuri. Ihmiset ovat todella väsyneitä. Monet uskovat, ettei sillä ole todellista merkitystä onko vallassa Bolsonaro vai joku muu, sillä heidän nähdäkseen kaikki politikot ovat samanlaisia. On myös tärkeää ottaa huomioon, että Brasiliassa äänestäminen on pakollista, mutta merkittävä osa väestöstä jätti äänestämättä. En usko, että suurin osa brasilialaisista olisi halunnut häntä presidentiksi.

IMG_7111_edited.jpg

Miten päädyit tekemään työtäsi? Oliko se kenties jotain mistä olit unelmoinut vai tapahtuiko kaikki odottamattomasti?
Itse asiassa unelmoin lapsena monista eri asioista. Uskon äitini motivoineen minua unelmoimaan paljon. Kun valmistuin yliopistosta, heräsin siitä kaikesta unelmoinnista pettyneenä, koska en uskonut löytäväni töitä. En nähnyt missään itseni näköisiä toimittajia. Mutta kun löysin enemmän yhteiskuntaan ja sosiaalialaan keskittyvän journalismin suuntauksen, pystyin näkemään itseni alalla.

Sain töitä sosiaalialalta Maré-nimisestä favelasta (eli slummista), joka sijaitsee Rio De Janeirossa. Tämä työpaikka auttoi minua ymmärtämään, millaisesta työskentelystä todella pidän. Siihen tulisi sisältyä ihmisten haastattelua ja asioiden tutkimista, ja sen tulisi painottua ihmisten auttamiseen.

Samaan aikaan kun sain tämän työpaikan, alkoivat myös alemman tulotason yhteisöt käyttää uutta teknologiaa. Joten sain nähdä myös sen prosessin kun rankasta taustasta ponnisti ihmisiä tuottamaan nettiin sisältöä ja saamaan näkyvyyttä itselleen ja elämälleen.

Vuonna 2014 opin hieman koodaamaan, ja aloinkin miettiä että kun kerran käytämme tätä teknologiaa niin paljon, niin keitä ovat nämä ihmiset sen takana? Se oli “se käänne”, mikä toi minut siihen missä olen nyt.

Kun kysyit tänään aktivismistani ja tästä, halusin vain itkeä. Koska puhuin äidistäni. Koska kun puhun teknologiasta, puhun oikeastaan unelmoinnista. Ihmisten täytyy unelmoida, koska se saa meidät usein visioimaan ja sitä kautta muuttamaan maailmaa. Kun itsetuntosi on palasina, ikään kuin poistettu sinusta ja tuhottu, on todella vaikeaa unelmoida tulevasta.



Teksti: Emma Duah ja Fiona Elone

Kuvat: Emma Duah