Viisi Docpoint-leffaa, jotka eivät jätä kylmäksi

 

Ruskeat Tytöt jakaa dokumenttifestarisuosikkinsa.

 

 © Mantaray Film

© Mantaray Film

 

Silvana (Mika Gustafson, Olivia Kastebring ja Christina Tsiobanelis, 2017)

 

 © Mantaray Film

© Mantaray Film

Räppäri Silvana Imamin henkilökuva on kiinnostava, vaikka hänen musiikkinsa ei olisi ennestään tuttua. Siitä löytyy sanoma, rakkaustarina, voimakasta visuaalisuutta ja tiedostavaa musiikkia.

 © Mantaray Film

© Mantaray Film

 

Elokuva alkaa seurata Imamia aloittelevana artistina vuonna 2014. Ei ole ihan selvää, onko hänelle tässä vaiheessa tärkeämpää tulla kuuluisaksi vai sanoa jotakin. Räjähtävä itsevarmuus kuitenkin vie eteenpäin ja sanottavaa löytyy. Ihastus pop-tähti Beatrice Eliin muuttuu molemminpuoliseksi rakkaudeksi. Iman tekee musiikkia rakkaudesta naiseen. Hänestä tulee ruotsin LGBTQ+-yhteisön ikoni. Feministinen, anti-rasistinen, anti-fasistinen taistelija. Roolimalli, supersankari. Ruotsiin neljävuotiaana muuttanut Imam pitää musiikkialan palkintoseremoniassa puheen toisilla äidinkielillään arabialla ja liettualla välittämättä siitä ettei kukaan ymmärrä. Vastaanottaessaan vuoden 2015 Årets Homo -palkintoa hän huutaa antirasistia iskulauseita nyrkki pystyssä.

 

Supersankarin viitta käy kuitenkin jossain vaiheessa liian painavaksi ja Imam joutuu ottamaan tauon roolista, keikoista ja Ruotsista. Silloin tapaamme maanläheisemmän Silvanan, joka haluaa kaikesta huolimatta olla ihan tavallinen ihminen. Onhan se absurdia, että elämme maailmassa, jossa tasa-arvon puolesta puhuminen on radikaalia.

 

Elokuva on kasvutarina ja Silvanan ja Beatricen rakkaustarina. Lisäksi se on kertomus tasa-arvotaistelusta henkilöbrändien aikakaudella. Mediaa tuntuu kiinnostavan Imamin sanoma vain suhteessa siihen, tekeekö se hänestä kiinnostavan brändinä.

 

 

5.jpg

 

Whose Streets? (Sabaah Folayan ja Damon Davis, 2017)

 

Whose Streets? -elokuvassa on kyse elämästä ja kuolemasta. Elokuussa 2014 valkoinen poliisi tappaa aseistamattoman, 18-vuotiaan Michael Brownin St. Louisin Fergusonissa. Kun järkyttyneet asukkaat kokoontuvat kaduille kunnioittamaan hänen muistoaan, tapahtumat eskaloituvat nopeasti. Poliisi reagoi aggressiivisesti täydessä mellakkavarustelussa, tankeilla, kumiluodeilla ja kyynelkaasulla. Fergusonin asukkaat eivät luovuta katujaan sotaan varustautuneille poliisivoimille vaan protestoivat. Kuolonuhrit eivät jää yhteen.

 

6.jpg

Aktivistit ja elokuvantekijät Sabaah Folayan ja Damon Davis viettivät vuoden Fergusonin kaduilla, tarinan keskellä. Whose Streets? on dokumentti ytimestä. Elokuvassa ei ole yhtä päähenkilöä, vaan kaikilla tarinoilla on yhtä paljon väliä. Tarinankaari ei ole valmiiksi pureskeltu, vaan tallennus hetkestä jolloin tapahtuu paljon ja kukaan ei tiedä mihin se johtaa. Se on todistaja, silmät ja korvat siellä missä niitä tarvitaan. Se on ääni, joka yritetään hiljentää.

 

Poliisin ylimitoitettu väkivalta ei ole kaunista katsottavaa. “He eivät tiedä mitä he tekevät” ei näytä pätevän valkoisiin rivipoliiseihin, vaan toiminta vaikuttaa täysin tietoiselta ja tarkoitukselliselta. Elokuva ei kaunistele tai lupaile turhia, mutta toivoa on silti; se on itse taistelussa, ja siinä että tulevatkin sukupolvet vielä taistelisivat ja lopulta kaikki johtaisi johonkin. Ei nimittäin ole vielä realistista toivoa, ettei seuraavan sukupolven tarvitsisi taistella lainkaan. Elokuva ottaa tilaa Black Lives Matter -liikkeelle ympäri maailmaa, myös suomalaisella dokumenttielokuvafestivaalilla.

 

(Sisältövaroitus: Väkivaltaa ja rasismia koko elokuvan ajan.)

 

 

Osallistu arvontaan ja voita liput Docpoint-elokuvaan
itsellesi ja kaverille!
Katso ohjeet jutun lopusta.

 

INAATESE+2.jpg

 

Inaate/Se (Adam ja Zack Khalil, 2016)

 

Veljekset Adam ja Zack Khalil ovat tehneet elokuvan tämän päivän alkuperäiskansaidentiteetistä. Elokuvassa tavataan paljon erilaisia alkuperäisamerikkalaisia Upper Michiganin alkuperäiskansayhteisöstä, joilta kaikilta saadaan erilaisia näkökulmia identiteettiin ja historiaan. Nykysukupolven haastava tehtävä on jäljittää askeleita taaksepäin omaan kulttuuriin ja kysyä vanhimmilta neuvoa. Mutta ovatko jäljet kadonneet ja onko vanhimmilla vastauksia?

 

Khalilin veljekset käyttävät elokuvan pohjana vanhaa Ojibway -tarinaa nimeltään ”Seitsemän tulen ennuste”. Se on sikäli uskomaton, että se on ajalta ennen eurooppalaisia, mutta ennustaa heidän tulonsa. Ja oikeastaan ihan kaiken muunkin mitä sen jälkeen tapahtui, aina tähän päivään saakka.

 

INAATESE+6.jpg

Kaikki tässä elokuvassa on aika uskomatonta, eikä vähiten se, miten paljon yhteneväisyyksiä löytyy esimerkiksi suomalaiseen historiaan. On selvää, että siinä on paljon syvyyksiä ja nyansseja, joita ei-alkuperäisamerikkalainen voi vain ihailla kaukaa. Mutta myös täällä on pakkokirkotettu, kielletty kieli ja viety lapsia kodeistaan, sekä saamelaisten että romanien kohdalla. Myös täällä sukupolvet ylittävä trauma aiheuttaa jatkuvaa kipua. Ei voi kuin ihmetellä, mikä niin kutsutussa eurooppalaisessa kulttuurissa saa ihmiset toimimaan näin samankaltaisesti eri puolilla maailmaa. Yksi absurdeimmista kohtauksista on vierailu Tower of History -museossa, jossa yli-innokas valkoinen opas häpäisee sekä itsensä että museoon varastetut alkuperäisamerikkalaisten esineet.

 

Veljesten videotaidetausta on elokuvassa selkeästi läsnä, sillä perinteiset dokumenttielokuvan tyylikeinot sekoittuvat pelottomasti kokeellisempiin muotoihin.

 

RaghuRai2.jpg

 

Raghu Rai: An Unframed Portrait (Avani Rai, 2017)

 

RaghuRai3.jpg

Raghu Rai: An Unframed Portrait on tyttären tekemä henkilökuva maailmankuulusta valokuvaajaisästään. Alusta asti on selvää, että Raghu Rai suhtautuu työhönsä ihailtavalla antaumuksella. Hän etsii kamerallaan jotain niin vaikeasti saavutettavaa, että etsinnässä riittää hommaa koko iäksi. Ja sillä aikaa kun Raghu Rai etsii saavuttamatonta, tytär Avani etsii sekä omaa tietään että isäänsä. Tie ei kuitenkaan ole yksisuuntainen. Isä on ottanut tyttärestään lukemattomia kuvia siitä asti kun tämä syntyi. Se on hänen tapansa näyttää rakkautta, sanoo Avani. Isän ja tyttären suhde on paikoin symbioottinen, erityisesti kun he ovat kuvauspaikalla kahdestaan, etsien hiljaa suhdetta ympäristöön kameroidensa avulla.

RaghuRai1.jpg

 

Avani Rai kysyy elokuvassa, yhdistääkö vai eristääkö kamera. Hän tarkkailee isäänsä tarkkailemassa muita. Hän seuraa. Muttei ikuisesti. Elokuva on yritys tulla lähemmäksi isää, ja rakkaudenosoitus. Samalla se on myös kuvaus irtaantumisprosessista, ja kaunis ensiaskel omalle polulle.

 

Raghu Rain mustavalkokuvat kertovat omaa tarinansa hänen poikkeuksellisesta silmästään ja Intian historiasta. Elokuvassa on sekä runollisen kuvameditaation hetkiä että huumoria, erityisesti kun Raghu Rai opastaa tytärtään suorasanaisesti kameran käytössä. Äiti vierailee ruudussa niin nopeasti, että häntä jää kaipaamaan, mutta hänestä ei taida tässä tarinassa olla kyse. Avani ei selitä kaikkea puhki vaan jättää katsojalle tilaa täyttää tarinan aukot.

 

(Sisältövaroitus: Elokuvan alussa on Raghu Rain Bhopalin kaasuonnettomuuden jälkeen ottamia mustavalkokuvia ja niissä on kuolleita lapsia.)

 

 

Family in the Bubble (Minji Ma, 2017)

 

Minji Ma:n Family in the Bubble on sukellus sekä ohjaajan perheen että Etelä-Korean talouden lähihistoriaan. Minji vietti varhaislapsuutensa kauniissa ja tilavassa asunnossa lelupaljouden keskellä. Hänen vanhempansa keräsivät varallisuutta kiinteistökaupoilla talousbuumin aikana. Äiti kuvasi innokkaasti kotivideoita, joissa pikku-Minji esiintyy söpöissä röyhelömekoissa. Perhe menetti kaiken Aasian talouskriisissä vuonna 1997, ja kotivideoiden tekeminen loppui.

 

Minji on muuttanut pois kotoa aloittaessaan opiskelut ja asuu eri puolella jokea kuin vanhempansa. Äiti ja isä eivät suostu muuttamaan pois rikkaiden puolelta vaikka heillä  ei enää ole varaa elää siellä. Hän törmää isäänsä metrossa ja huomaa ettei oikein enää tunne tätä. Elokuvaopiskelijana Minji alkaa jäljittää tietään takaisin perheensä luo kameralla. Hän sukeltaa takaisin perhesuhteisiin ja vanhempien kiinteistökauppapakkomielteen alkulähteille.

 

FamilyBubble_still2.png

Family in the Bubble on tutkielma perhesuhteista, suhteestamme rahaan ja siitä miten nämä suhteet menevät sekaisin. Aihetta käsitellään harvoin näin rehellisesti, koska se on aika vaikeaa. Rahaan liittyy suuria tunteita, mutta sitä voi olla vaikeaa myöntää. Minji ei pelkää lähestyä vaikeaa aihetta. Hän on turhautunut sekä vanhempiensa taloudenpitoon että omaan velkaantumiseensa, mutta lopulta suuttumus suuntautuu oikeaan osoitteeseen: järjestelmään. Talous muuttuu arvaamattomasti kuin sää ja riepottelee ihmisiä mukanaan. Raha hallitsee meitä ja rahaa hallitsevat isot herrat. Tämä elokuva on toivon elementti, todiste siitä, että Minji pääsee tekemään itselleen mielekkäitä asioita epäreilussa systeemissä. Sekään ei ole mahdollista ihan kaikille.

 

 

Teksti: Carmen Baltzar
Kuvat: Docpointin arkisto

 

 

 Ruskeat Tytöt arpoo kaksi kahden lipun settiä Docpoint-elokuvafestivaaleille seuraaviin elokuviin: Raghu Rai: an Unframed Portrait ke 31.1. klo 17.30, Savoy-teatteri ja Family in the Bubble la 3.2. klo 20.15, Korjaamo / Kulmasali. Toimi näin: Mene Ruskeiden Tyttöjen instagramiin seuraa meitä ja tykkää juttua koskevasta kuvasta. Arvonta on voimassa 26.1.2018 saakka. Juttu on toteutettu yhteistyössä Docpoint-festivaalin kanssa.  

Arvonta on päättynyt.