Antisemitismissä, rasismissa ja islamofobiassa on kyse yhdestä ja samasta asiasta

IMG_4911-1+kopio.jpg

Terrori-isku Etz Chaim -synagogaan Pittsburghiin on jälleen yksi viesti siitä, että ruskeiden ihmisten yhteistyö voi pelastaa (läntisen) maailman.

 

Minulta kysytään usein, esimerkiksi lehtihaastattelujen yhteydessä, lähettävätkö muslimit minulle vihapostia uskonnostani johtuen. Tehdään se selväksi: eivät lähetä. Eivät koskaan. Tässä yhteydessä haluan vielä korostaa, että on eri asia kritisoida, kenties kärkkäästikin, Israelin valtion toimia palestiinalaisia kohtaan kuin hyökätä ihmisten ja instituutioiden kimppuun vain siksi, että he tunnustuvat juutalaisuutta. Vain jälkimmäinen on yksiselitteisesti antisemitismiä.

 

Suurin osa antisemitistisestä toiminnasta on jäljitettävissä äärinationalistisiin järjestöihin ja henkilöihin – niin Suomessa  kuin keskisemmässäkin Euroopassa. Nämä samat henkilöt vihaavat juutalaisten lisäksi tietenkin myös muslimeita, mustia ihmisiä, maahanmuuttajia ylipäätään ja niin edelleen. Toisin sanoen voi ajatella, että heidän toimintansa, niin verkkohäirinnässä kuin konkreettisissa terrori-iskuissa – on potentiaalisesti eksponentiaalista.

 

Myös Pittsburghin viime viikonlopun tuhoteon takana ollut mies, jonka nimeä en suostu sanomaan ääneen, kuului tähän ryhmään. Vaikka hänen motiiviansa ei ole vielä vahvistettu, se tiedetään, että hän postasi internetiin juttuja, joissa halusi juutalaisten häviävän Make America Great Again -projektia häiritsemästä sekä kritisoi juutalaisia jotka taistelivat islamofobiaa vastaan ja keräsivät varoja paperittomien ihmisten, monesti latinojen, auttamiseksi. Hetki ennen ammuskelua hänen kuultiin huutavan, että kaikkien juutalaisten on kuoltava.

 

Olen ollut osapuilleen kolme ja puoli vuotta mukana niin sanottua rotua, sukupuolta, luokkaa ja niistä johtuvaa syrjintää koskevassa julkisessa keskustelussa. Olen ollut alusta saakka mukana keskustelussa omalla nimelläni ja omilla kasvoillani, puhuen avoimesti omista kokemuksistani käsin. En ole peitellyt etnisiä taustojani, kulttuureitani tai uskontojani. Olen aina ollut ruskea ja valkoinen cis-heterotyttö, joka on sekä juutalainen, kristitty että työväenluokkaan kuuluva.

 

Kuten arvata saattaa, olen saanut melkoisesti vihapostia näiden vuosien aikana. Kaksi viikkoa Ruskeat Tytöt -blogin perustamisen jälkeen, vuonna 2015, jouduin muuttamaan kaikki omat ja lapsen tiedot salaisiksi, mutta oli liian myöhäistä. Doxaaminen, sekä minun että koko perheeni osalta, oli jo pitkällä. Kuvamme, osoitteemme, puhelinnumeromme ja työpaikkamme oli levitelty ympäri internetiä kuin aukirevityt ja lokkien nokkimat roskapussit.

 

Muutaman tuhannen kuolemafantasiaviestin ja rasistisia solvauksia täyteen ahdetun sähköpostin jälkeen menin laskuissa sekaisin. Aika moni viesti oli yksiselitteisen antisemitistinen. Välillä tein rikosilmoituksia, mutta niistä ei seurannut  yhtään mitään. Nykyään viestejä tulee enää harvemmin, koska rajaan ihmisten mahdollisuuksia olla minuun yhteydessä voimakkaasti. (Kasvokkain en ole joutunut koskaan liikoja pelkäämään, se on ollut vain sitä tavallista seksuaalista ahdistelua ja rasistista riehumista, joka ei varsinaisesti liity julkiseen työhöni.)

 

Tiedättekö mikä näille kaikille kuvottaville viesteille on ollut yhteistä? Sata prosenttia niistä on valkoisten, äärioikeistolaisten, nationalistien, natsihenkisten ihmisten, niin miesten kuin naisten, lähettämiä. Yksikään saamani viesti ei ole tullut muslimilta tai ei-valkoiselta ihmiseltä. Minulle ei ole ylipäätään koskaan elämässäni käynyt niin, että kukaan muslimi olisi osoittanut minua kohtaan minkäänlaista vihaa siksi että olen juutalainen.

 

Juutalaisuudessa on sellainen käsite kuin mitzva. Sillä tarkoitetaan hyvää ja pyhää tekoa, joita me teemme yhteisön ja ihmiskunnan hyväksi. Eräitä tärkeimmistä mitzvoista ovat shabbat-pyhän viettäminen ja vanhempien ihmisten kunnioittaminen ja auttaminen. Se, että tämä nimeltämainitsematon mies päätti tappaa yksitoista keski-iän ohittanutta ihmistä juuri pyhänä ja rukoushuoneen sisällä, vaikuttaa äärimmäisen laskelmoidulta ja kylmältä teolta.

 

Juutalaisuudessa ei kuitenkaan ole helvetin ja taivaan käsitteitä. Ihminen ei joudu kadotukseen tai paratiisiin sen perusteella onko tehnyt elämässä pahaa tai hyvää itselle ja muille. Niitä ei ole. Juutalaisen opin mukaan elämä päättyi lopullisesti Pittsburghin iskun uhreille lauantaina, ja se tulee päättymään lopullisesti myös heidän murhaajalleen sitten kun sen aika on. Heistä kaikista, meistä kaikista, tulee lopulta vain siunauksia ja muistoja eloonjääneille.

 

Nyanssit ja mikrotason kysymykset Suomen suhteellisen pienen poc-yhteisön sisällä ovat loputtoman kiehtovia ja äärimmäisen tärkeitä. Niistä kuuluukin keskustella. Mutta emme saa unohtaa mikä voima meissä on, kun tulemme yhteen. En näe muuta mahdollisuutta kuin keskittää energia entistä hanakammin olemassa olevan solidaarisuutemme vahvistamiseen. Pittsburghilaiset muslimit ovat keränneet tuhansia ammuskelun uhrien omaisten auttamiseksi. On tärkeää sanoa ääneen, että tämä on kaksisuuntainen katu. Antisemitismissä, rasismissa ja islamofobiassa on kyse yhdestä ja samasta asiasta: valkoisesta ylivallasta ja nationalismista. Meidän on tuettava toinen toisiamme taisteluissamme, koska lopulta on kyse vain yhdestä taistelusta.

 

 

Pääkirjoitus on päätoimittaja Koko Hubaran kolumni, joka ilmestyy silloin kun hän ehtii sitä kirjoittaa.