Q&A: Amina Wadud

The Lady Imamiksi kutsuttu feministiuudistaja:
“Jokainen voi tulkita islamia”

 

Ruskeat Tytöt haastatteli yksinoikeudella yhdysvaltalaista Amina Wadudia, joka on yksi uuden islamilaisen feminismin keskeisistä ajattelijoista. The Lady Imamiksikin kutsuttu, maailmankuulu teoreetikko vieraili huhtikuussa vähin äänin Helsingin yliopistossa akatemiatutkija Mulki Al-Sharmanin kutsumana.

 

Islamilaisessa maailmassa on jo vuosien ajan kuultu yhä painokkaampaa kritiikkiä islamin patriarkaalisia tulkintoja kohtaan. Islamin sisällä sukupuolten välisistä suhteista ja oikeuksista on käyty keskustelua toki vuosisatojen ajan, ja sukupuolten välinen dynamiikka ja naisten oikeudet vaihtelevat paljon eri uskonnollisten, sosiaalisten ja poliittisten olosuhteiden mukaan. Nyt vallalla oleva liikehdintä on kuitenkin suurempaa ja järjestäytyneempää kuin kenties koskaan aiemmin.

 

Islamilaiselle feminismille on tärkeä yhdistää uskonnollinen viitekehys ja ihmisoikeudet. Uskonto itsessään ei ole paha, sortoa aiheuttava viitekehys – mutta sitä tulkitsevat ihmiset voivat sitä olla. Paitsi akateemisen tutkimuksen kautta, islamilaiset feministit pyrkivät muuttamaan tilannetta ruohonjuuriaktivismilla ja organisoidulla liikehdinnällä.  Esimerkiksi Etelä-Afrikassa tätä gender jihadiksikin kutsuttua liikettä ovat vieneet eteenpäin paikalliset progressiiviset muslimijohtajat. Indonesiassa Sisters in Islam -järjestö on organisoinut naisia ajamaan yhdenvertaisempia lakeja ja Musawah puolestaan on maailmanlaajuinen islamilainen feministinen liike, joka tähtää muslimifeministien laajempaan verkostoitumiseen, keskinäiseen apuun ja uuden tiedon rakentamiseen.

 

Islamilaisen feminismin kolmanneksi suunnaksi nimetty liikehdintä pyrkii uudistamaan islamia sisältä käsin. Toisin kuin suuri osa aiemmista sekulaareista muslimifeministeistä, tämän suuntauksen edustajat eivät halua hylätä uskontoa naisten oikeuksien parantamiseksi. Toisaalta, kolmannen suuntauksen edustajat eivät myöskään haluaa toistaa islamisti-feministien näkemystä siitä, että islam on jo itsessään tasa-arvoinen ja riittävä sellaisenaan. On kyse ennemmin uskonnollisen toimijuuden ottamisesta takaisin omiin käsiin – pyrkimyksestä purkaa vuosisataisia patriarkaalisia islamin tulkintoja, jotka uskonoppineet ovat kirjoittaneet naisvihamielisten linssien läpi. Islamilaiset feministit uskovat tiedon rakentumisen subjektiiviseen luonteeseen ja pyrkivät lukemaan ja tulkitsemaan uudelleen niin Koraanin, hadithin kuin sunnan naisten ja vähemmistöjen katseiden kautta.

 

Kolmannen suunnan kannattajat ovat heterogeeninen ryhmä muslimeja: uskonnollisia, maallistuneita, kotoisin eri kansallisuuksista, islamin suuntauksista tai identiteettien intersektioista. He ovat usein myös äänekkään kriittisiä länsimaisten feministien stereotyyppisia näkemyksia kohtaan mitä tulee islamiin ja muslimeihin: nämä nähdään usein  äänettöminä uhreina, jotka tarvitsevat apua uskonnollisten kahleiden irrottamisessa.

 

Amina Wadud on yksi tärkeimpiä feministisen islamin tulkinnan teoreetikkoja ja aktivisteja. Hänen teki uraauurtavan väitöskirjansa Michiganin yliopistossa ja sen pohjalta julkaistiin teos Quran and Woman: Rereading the Sacred Text from a Woman's Perspective, joka tutkii Koraania ja islamin pyhiä lähteitä naisen näkökulmasta. Wadudin mukaan islamilaisia lähteitä on tulkittu kautta aikojen lähes yksinomaan patriarkaalisesta, maskuliinista valtaa ylläpitävästä viitekehyksestä – ja sen vuoksi monet käytännöt ylläpitävät yhä tänään valta-asetelmaa, jossa mies on naista ylempänä. Wadud ja muut islamilaiset reformistit vaativat alkuperäislähteille uusia lukemisen tapoja esimerkiksi naisten ja queer-ihmisten näkökulmasta. Wadudin työ on ollut uraauurtavaa myös siinä mielessä, että hän on ensimmäinen nainen, joka on pitänyt khutban ja johtanut imaamina rukousta eri sukupuolista koostuvalle seurakunnalle.


Olet sanonut, että kun puhutaan islamista ja feminismistä on tärkeä määritellä mitä käsitteet tarkoittavat. Miten itse määrittelet ne?
Määrittelen feminismin Simone de Beauvoirin sanoin: “feminismi on radikaali ajatus siitä, että naiset ovat ihmisiä”. Haluan määritellä tämän ensiksi, koska sen kautta voimme käsitellä mitä ihmisyys ja muslimina oleminen merkitsee. Minulle ihmisenä oleminen määrittyy islamin kautta siten, että olemme Luojan luomia ja meidän tarkoitus on toimia Jumalan välittäjinä, khalifana, maan päällä. Minulle khalifa on toimija, joka täyttää jumalallista käskyä elää harmoniassa kaiken Luojan luoman kanssa.

 

Niin naiset kuin miehetkin ovat moraalisia toimijoita tässä maailmassa. Ongelmana on, että miesajattelijat ja -johtajat ovat hallinneet kautta historian filosofista ja historiallista tietoa. He ovat määrittäneet ihmisyyden tietynlaiseksi hyödyttääkseen itseään. Mutta naisten toimijuus ei ole riippuvaista muiden ihmisten ajatuksista, vaan Jumala on antanut täyden toimijuuden myös naiselle.

 

Monet ajattelevat, että jumalallinen tahto näyttäytyy liudalla sääntöjä siitä mikä on halal ja mikä haram, mutta itse näen, että jumalallisuus on jokaisessa luodussa asiassa ja sitä kautta meillä on kyky ja velvollisuus elää eettisesti ja moraalisesti. En ole siis yhtään parempi ihminen kuin toinen ihminen, vaikka olisinkin eri mieltä heidän kanssaan tai vaikka hän tai minä olisimme hyviä tai pahoja ihmisiä.

 

Islam on eräänlainen pyhä suhde Allahin ja jokaisen luodun välillä. Tämä suhde on siis välitön, ei kenenkään välittämä. Ja jos meillä on suora suhde Jumalan kanssa, niin muiden ihmisten kanssa meidän suhteemme tulee olla yhdenvertainen ja vastavuoroinen. Oikeudenmukaisuus on pyhä tila.

 

Jos näitä rikotaan, se on minun mielestäni eettinen synti. Ja tämä yhdenvertaisuuden tai oikeudenmukaisuuden rikkominen on yleinen synti myös muissa patriarkaalisuutta suosivissa uskonnoissa ja ateismeissa.

 

Miten sait rohkeuden tehdä oman tulkintasi ja luoda tämän paradigman uskonnollisessa viitekehyksessä, jossa historiallisesti on ollut hyvin tarkka hierarkia siinä, kuka tulkitsee uskonnollisia tekstejä?
En heti ymmärtänyt, miten kykenisin yhdistämään feminismin omaan uskonnolliseen ajatteluuni. Sitten käsitin, että islam on rakentunut eri lailla eri aikoina ja eri paikoissa. Meillä kaikilla on myös nykyhetkessä toimijuus ja osallisuus islamin rakentamisessa.

 

Olen musta nainen, joka elää rasistisessa yhteiskunnassa. Pukeudun selvästi islamilaiseen tapaan ja opiskelen tieteitä, jotka ovat miesvaltaisia. Asuin pitkään Malesiassa, missä opin kuinka naiset elävät suhteessa tietynlaiseen patriarkaaliseen laki- ja kulttuurijärjestelmään. Minulla ei ollut väitöskirjani aikana mentoreita, tai hijabi-siskoja tai muita afrikkalaisamerikkalaisia, jotka olisivat kertoneet mitä on olla afrikkalaisamerikkalainen musliminainen 21. vuosisadalla.

 

Oikeastaan siis on kyse elämäntarinastani, joka on pitkä. Islamiin kääntyminen 70-luvun alussa johdatti minut lukemaan Koraania, jonka sanomaan rakastuin. Sen jälkeen elämäntehtäväni oli selvä: halusin ymmärtää Koraanin sanoman ja se johdatti minut opiskelemaan arabiaa ja islamin tutkimusta aluksi maisteriksi ja sen jälkeen tohtoriksi asti. Asuin useita vuosia arabiankielisissä maissa ja opiskelin arabiaa kymmenen vuotta. Pidin lyhyitä pausseja ainoastaan lasten syntymien yhteydessä.

 

Lopulta keskityin kommunikoimaan ja väittämään, ettei kukaan ole saanut missään vaiheessa historiaa Profeetta Muhammadia – rauha olkoon hänen kanssaan –  lukuunottamatta jumalallista oikeutta päättää Koraanin sanoman merkityksistä. Tätä väitettä tukeakseni, ja saadakseni itsevarmuutta, opiskelin islamilaisia tieteitä parikymmentä vuotta. Tajusin, että pyhän tekstin tulkitsijat eivät voi rajoittua niihin, joilla on parta.

 

1900-luvulle asti vain miesten tulkintoja Koraanista on pidetty virallisina, vaikkeivat nekään ole olleet koskaan keskenään sopusoinnussa. Halusin näyttää, mitä tarkoittaa kun lukee tekstiä naisena, ja mitä tarkoittaa kun lukee sitä sukupuolelle. Haluan opettaa opiskelijoilleni, että kaikkia islamilaisia klassisia lähteitä voi lukea tutkimalla sitä, miten sukupuoli niissä rakennetaan.

 

Olen siis kävellyt tallomatonta polkua, mutten valinnut sitä sen takia, että se oli uusi polku vaan etenin sen mukaan, mihin Koraanin lukeminen, taustani, hengellisyyteni, kehoni ja tilanteeni veivät minut.

 

Mielestäni uudistaminen ei kuitenkaan suju kovin hyvin. Katsomme taaksepäin
ja haikailemme
johonkin menneeseen
utopistiseen visioon islamista,
jota ei tosiasiassa ikinä ole ollut.

 

Ketkä ovat olleet roolimalleja työllesi?
Pakistanilainen teoreetikko ja filosofi Fazlur Rahman on tärkeä teoreettinen innoittajani. Hän pakeni Yhdysvaltoihin Koraanin ilmestystä koskevien epäortodoksisten ajatustensa takia ja kirjoitti useita kirjoja sieltä käsin. Luin hänen teoksiaan ja yhdessä niistä hän toi esiin, kuinka kussakin Koraanin lausumassa on jokin moraalinen tavoite. Mutta se, millä tavoin tämä moraalinen tavoite tulkittiin ja ymmärrettiin Koraanin ilmestymisen aikaan, ei ole sama kuin miten se ymmärretään nykyaikana. Hän siis ehdotti dynaamisempaa, uutta lukutapaa.

 

Minusta on mielenkiintoista, ettei minulla ollut yhtään naisohjaajaa kun tein väitöskirjaa. Kaikki väitökseni tarkastajat olivat miehiä, kaikki opettajani islamin tutkimuksen maisteri- ja tohtorivaiheessa olivat miehiä. Naistutkimuksen puolella islamia ei tutkittu mitenkään kokonaisvaltaisesti. Joten minulla ei ollut naisesikuvia kuin välillisesti.

 

Suufiteoreetikko ja mystikko Rabiyya Al-Adaweyya inspiroi minua kovasti hengellisen itsenäisyytensä vuoksi, vaikka hän ei ollutkaa akateemisessa mielessä esikuva. Hänen esimerkistään sain voimaa ja itsevarmuutta omistaa henkeni ja sieluni sille, että minun on mahdollisuus elää sellaista elämää kuin haluan henkilökohtaisen jumalasuhteeni kautta. Että suhteeni Jumalaan on hyödytön, jos en pysty soveltamaan sitä maailmassa.

 

Minkälainen reformi islamintutkimuksessa on mielestäsi meneillään?
Islam on läpikäynyt monenlaisia reformeja historiansa aikana. Me kaikki olemme tällä hetkellä kansallisvaltioiden jäseniä, ja moni meistä on saavuttanut tämän vasta kolonialismin raakuuksien kautta. Emme voi katsoa islamia eristyksissä muista tapahtumista. Emme voi tarkastella sitä irrallaan islamilaisesta suurvalta-ajattelusta tai pitää islamia muiden uskontojen yläpuolella. Tämä nykyinen reformiliike pyrkii radikaalin moninaisuuteen pysytellen samalla islamilaisessa viitekehyksessä.

 

Mielestäni uudistaminen ei kuitenkaan suju kovin hyvin. Katsomme taaksepäin ja haikailemme johonkin menneeseen utopistiseen visioon islamista, jota ei tosiasiassa ikinä ole ollut. Minä haluan, että kaikki utopiani ovat tulevaisuudessa. Tämä reformistinen liike tarvitsee dynaamisen ja elävän suhteen niin islamin lähteisiin kuin nykyaikaan ja nykytilanteisiin. Islamilainen feminismi on tärkeä osa tällaista uudistusta. Islamilaisten arvojen ja periaatteiden linjaaminen kaoottisessa maailmassa on tärkeä tavoite. Minun aikomukseni, niya, on tehdä hyvää omalla toimijuudellani ja varmistaa että muillakin on samanlainen mahdollisuus toimijuuteen.

 

Meidän pitää luoda uusia poliittisia, koulutuksellisia, taloudellisia, ekologisia ja hengellisiä systeemejä maailmaan. Islamissa on ainesta maapallon ja sen asukkaiden muutokseen. Uskon, että islamilla on aina ollut tällainen tavoite, mutta kolonialismin jälkeen olimme tyytyväisiä niihin lokeroihin, joita kansallisuusaate tarjosi ja yritimme integroida jonkin islamin ajatuksen tähän aatteeseen, jotta saimme kokea olevamme kolonisoivan ja suurvaltapolitiikkaa harjoittaneen läntisen maailman yläpuolella. Näin islamista on tullut reaktiivinen suhteessa länteen, mikä tarkoittaa sitä, että omat historialliset käänteet ja lähteet on unohdettu ja reagoimme vain nykyisiin haasteisiin ja kritiikkiin.

 

Meidän tulee pyrkiä tilaan, joka on empaattisempi ja suvaitsevampi, mutta olen samalla sitä mieltä että me muslimit olemme itsellemme suurin vihollinen. Se ei ole islamofobia, tai edes länsimainen imperialismi enää. Me itse pidättelemme itseämme. Islamin tutkimus tarvitsisi kunnon uudistuksen, joka integroisi islamilaiset lähteet ja tulkinnan, jotta voimme luoda uudenlaisen tulevaisuuden. Se ei tapahdu valtaapitävien kautta, tai edes hallitusten kautta, se ei tule tapahtumaa patriarkaatin kautta, vaan islamilaista reformia johdetaan tavallisten ihmisten toimesta. Islamilainen auktoriteetti kuuluu jokaiselle, ei vain tietylle luokalle. Jokainen voi tulkita islamia.

 

Ei voi laiskistua tai vaipua itsetyytyväisyyteen. Meillä on jatkuvasti haasteita mutta sen kaunis puoli on, että edistysaskeleet tehdään yhdessä vaikka se voikin olla edestakaista liikettä. Se on mielestäni islamin tulevaisuus.

 

Miten yhdistät akateemisen työn, aktivismin ja hengellisyyden?
Norsunluutornissa, akatemiassa, voi halkoa hiuksia ja käydä loputtomiin keskustelua ilman käytännön vaikutusta yhteiskuntaan, lainsäädäntöön ja ihmisoikeuksiin.

 

Minun oli vaikea saada Yhdysvalloissa töitä huivipäisenä, mustana naisena sillä asiantuntijuuden alalla mikä minulla oli. Yhdysvaltojen filantropinen suhde muslimeihin ja islamilaiseen tutkimukseen on muutenkin hankala. Näin ollen, al hamdu lillah, Jumala ei nähnyt että se olisi minun tieni.

 

Työskentely malesialaisessa yliopistossa vei työni toiselle tasolle: kulttuurinen ja poliittinen konteksti haastoi tutkimustyötäni. Tajusin siellä ollessani, että minun tulee viedä työtäni käytännölliseen suuntaan, jos haluan saavuttaa yhtään mitään.  Löysin linkin tulkinnallisen teoriani ja islamilaisen reformin tarpeeseen islamilaisen siviilioikeuden näkökulmasta. Sain mahdollisuuden solmia uskomattomia ystävyyssuhteita uskomattomien naisten ja miesten kanssa, ja sen myötä syntyi myös kansainvälinen feministinen verkosto Musawah. Se oli käänteentekevää aikaa.

Hengellisessä mielessä käänteentekevää oli kun vuoden 1994 elokuussa sain kutsun Etelä-Afrikkaan. Siellä vietettiin Nelson Mandelan hallinnon sadannetta päivää. Etelä-Afrikassa oli progressiivisia miehiä, jotka olivat panneet alulle gender jihad -liikkeen. He kutsuivat minut pitämään saarnan Kapkaupungin moskeijassa. Sille ei ollut ennakkotapausta, kukaan nainen ei ollut koskaan pitänyt saarnaa, eikä minulle ollut tullut mieleenkään tällainen mahdollisuus.

 

En silloin ajatellut asian historiallisuutta. Päädyin ajattelemaan, että sen ei tarvinnut olla minä. Satuin olemaan siinä ajassa mahdollistamassa tapahtuman. Kun etsii yhdenvertaisuutta ja vastavuoroisuutta, niin näkee, että kuka tahansa muslimi, joka osaa rukoilla, voi johtaa rukousta. Islamilaiset yhteisöt voivat omaksua tällaisen rukouksen johtamisen, joka ei ole valta-asetelmia pönkittävä, koska imaami ei ole johtaja, vaan rukouksen toimittaja. Imaami seisoo muiden edessä, mutta ei siksi että olisi lähempänä Allahia. Me olemme kaikki niin lähellä Allahia kuin sydämemme on. Sillä ei ole väliä rukoiletko kaapissa vaiko eturivissä.

 

 

Teksti ja kuvat: Mona Eid