Aatteet on sun vaatteet

 
 
 
 

Kolme muotimerkkiä, jotka pelastavat maailman viileän rauhallisesti.

 

 

Brujas NYC: New Yorkin täydelliset tytöt

Tämä patriarkaatin purkamisesta ja latinx-kulttuuriin kuuluvasta brujería-perinteestä ammentavan skeittijengin oma vaatemerkki on osa isompaa liikettä: Brujas on niin vertaistukiryhmä tytöille keskellä hypermaskuliinista skeittikulttuuria, poliittinen yhteisö kuin rullilla liikkuva nuorisoasiainkeskus. Se on järjestänyt kahden ensimmäisen olemassaolovuotensa aikana bileitä ja kesäleirejä itsensä ulkopuoliseksi tunteville teineille, deitti-iltoja femmeille, luonnonmukaisen lääketieteen kursseja vähävaraisille kaupunkilaisille sekä osallistunut niin paikallispolitiikkaan, mielenosoituksiin kuin Art Baseliin alati kasvavalla mimmijoukollaan.

Kaiken keskellä Brujas on lanseerannut toisen, vankilajärjestelmää kritisoivan vaatemerkin Brujas X 1971 P.E.:n joukkorahoituskampanjan.  Ostamalla näitä tuotteita tuet tyttötyötä katu-uskottavaksi.

 

HypePeace: Seuraava palestiinalaishuivi

Ollaanpa rehellisiä: keffiyeh merkkinä solidaarisuudesta palestiinalaisia kohtaan alkaa olla vuosikymmenten jälkeen jo vähän passé. Olisi tarve jollekin sellaiselle, minkä vaikkapa grime-artisti Novelist kelpuuttaisi ylleen. Jollekin niin sanotusti katu-uskottavalle.

Nimettöminä pysyttelevien lontoolaissuunnittelijoiden luoma, Palestiinan lippua ja skeittimerkki Palacen ikonista logoa yhdistelevä bootleg-brändi myy jatkuvasti loppuun netissä. Ihmekös tuo, ilme on samaan aikaan anteeksipyytelemätön ja ironinen, ja kaikki tuotot menevät ramallahilaisen Sharek Youth Forumin toimintaan, jonka tavoite on auttaa palestiinalaisnuoria työllistymään.

 

Kids of Immigrants: Mamujen lapset muoti-ikoneina

DIY-henkisiä, kukkarolle suhteellisen ystävällisiä uniikkikappaleita, joita nähdään säännöllisesti nousevan rnb-tähti Kehlanin keikka-asuina. Losangelesilaisen kollektiivin vaatteet näyttävät juuri siltä miltä amerikkalainen unelma näyttää maahanmuuttajavanhempien, jo nuoreksi aikuiseksi ehättäneen lapsen silmin: hieman nyrjähtäneeltä mutta rakkauden- ja toivontäyteiseltä. Myös kulttiputiikki Opening Ceremony on huomannut tämän ja ottanut merkin valikoimiinsa.

 

 

Koko Hubara