Valta on tietoa

 
 
 
 

Suomalaisista kolme neljäsosaa luottaa korkeakouluihin ja kaksi kolmasosaa tiedeyhteisöön. Tiede ja akatemia eivät kuitenkaan ole täysin neutraaleja instituutioita, vaan niitä leimaa asenne länsimaisen tieteen ylivertaisuudesta. Mutta mistä tieteen eurosentrisyys johtuu, miten se näkyy ja millaisia seurauksia sillä on ollut?

 

pexels-photo-270549.jpeg

 

Elokuussa 2017 Maahanmuuttovirasto uhkasi karkottaa sudanilaisen tutkija ja tohtoriopiskelija Enass Salihin perheineen Suomesta, mikäli hän ei pystyisi osoittamaan riittävää rahoitusta perheensä toimeentuloon. Karkotusuhan alla oleva Salih ja hänen puolisonsa Mustafa Fahmi ovat tehneet Suomessa tutkimusta vuodesta 2010 lähtien, ja Fahmi sai keväällä 2017 valmiiksi oman väitöskirjansa, joka tutkii ruokaturvaa Sudanin puolikuivilla alueilla. Salih kehittää Helsingin yliopistossa esimerkiksi tuberkuloosia aiheuttavia mykobakteereita vastaan antimikrobisia lääkeaineita, joita saadaan afrikkalaisista kansanlääkinnässä käytetyistä puulajeista.

 

Salih on valittanut kielteisestä oleskelulupapäätöksestä hallinto-oikeuteen. Ilman riittävää rahoitusta ja oleskelulupaa hän ei voi viimeistellä väitöskirjaansa – ainakaan Suomessa, jossa tämän tasoisen tutkimuksen tekemiselle on riittävät puitteet. Tapaus herätti mediakeskustelun lisäksi toimia Salihin väitöskirjan viimeistelyn turvaamiseksi, kun Mesenaatti.me-sivustolle avattiin joukkorahoituskampanja maastakarkotusprosessin pysäyttämiseksi. Yksityishenkilöt lahjoittivat yli 15 000 euroa, joka oli tavoitesumma Salihin väitöskirjan viimeistelyn mahdollistamiseksi.

 

Globaalilla tasolla  samankaltaista keskustelua on herättänyt Yhdysvaltojen nykyinen maahantulokielto. Presidentti Donald Trumpin asettama, kesäkuussa voimaan astunut kielto käsitti kuusi maata, joissa enemmistö väestöstä on muslimeja. Syyskuun lopulla maahantulokielto muuttui, ja mustalla listalla ovat nyt paitsi muslimimaat Syyria, Iran, Somalia, Jemen, Libya ja Tšad myös Pohjois-Korea ja Venezuela. Lisäksi Irakin kansalaiset joutuvat käymään läpi tehostetut tarkastukset. Säädös rajaa lukuisten tutkijoiden pääsyä Yhdysvaltoihin, jossa järjestetään maailman suurimmat tieteelliset konferenssit. Konferenseissa konkretisoituu akatemian eksklusiivisuus. Jos niihin mielii, on oltava sellaiset etuoikeudet, että pääsee niissä käymään – oli kyseessä sitten maahanpääsyn etuoikeus tai mahdollisuus saada rahoitus matkaa varten.
 

 ”Länsi” ei ole millään tavalla tieteellinen käsite.”
–Karim Maïche, tutkija

 

Akateeminen maailma on avoin niille, joilta löytyy sekä sisäänpääsyyn että uran edistämiseen ja sen ylläpitämiseen vaadittavat resurssit. Rakenteellinen taistelu ei tosin pääty siihen, että ovet yliopistomaailmaan aukenevat. Hierarkiat näkyvät myös esimerkiksi siinä, millaisella sopimuksella pääsee tutkimaan ja millaiselle tutkimukselle myönnetään rahoitusta.

 

Yksi hankalaan tilanteeseen joutuneista tutkijoista on Suomessa hiukkasfysiikkaa tutkiva iranilainen Venus Keus, joka ei kansalaisuutensa takia pääse Yhdysvaltoihin. Hän kertoo konferensseissa käymisen olevan keskeinen osa tutkijan työtä.

 

“Oikeiden kontaktien solmiminen ja suositusten saaminen muilta alan tutkijoilta voi olla työllistymisen kriteeri”, hän toteaa.  

 

Koska toistaiseksi näyttää siltä, että Trumpin maahantulokielto on pysyvä ja Suomessakaan ei ainakaan helpoteta turvapaikkaprosesseja, akatemiassa saattaa vastaisuudessa olla yhä vähemmän ei-valkoisia tutkijoita. Vaikka kun katsoo historiaa, huomaa ettei tämä käänne ole yllättävä tai oikeastaan käänne ollenkaan.

 

pexels-photo-267484.jpeg

 

Tehdään ihan ensiksi pistokoe. Sen alin hyväksytty tulos on kaksi viidestä oikein. Maailman viisi väestöllisesti suurinta maata ovat Yhdysvallat, Intia, Brasilia, Indonesia ja Kiina. Luettele niiden johtajat.


Etkö päässyt läpi? Et ole yksin. Samaa silmiä avaavaa harjoitusta käyttää Helsingin yliopiston historian ja yhteiskuntaopin didaktiikan lehtori Pia Mikander aloittaessaan luennon.
 

 

“Meillä on sellainen ajatus, ettei meidän tarvitse tietää maailmasta. Riittää, että tiedämme Euroopasta ja USA:sta.”

 

Mutta miksi länsimaista tietäminen on tarpeeksi? Kuka on päättänyt, mikä on tärkeää tietoa – tai tietoa ylipäänsä ja miten se on tapahtunut?

 

“‘Ensinnäkään, ‘länsi’ ei ole millään tavalla tieteellinen käsite”, toteaa Mitäs me länsimaalaiset! -teoksen kirjoittanut Tampereen yliopiston väitöstutkija Karim Maïche.

 

Hänen mukaansa länsi on ennemmin kokemus ja kuvitteellinen yhteisö. Lännen ainutlaatuisuuden myyttiin liittyy ajatus siitä, että länsimainen yhteiskunta on kehittynyt yhtäjaksoisesti antiikin ajoista nykyhetkeen, koko ajan kohti hyvää ja demokraattista yhteiskuntaa sekä sivistyksen huipentumaa. Pimeän keskiajan kaltaiset vastoinkäymiset ja ongelma-ajat nähdään vain valitettavina poikkeuksina muutoin päämäärätietoisen matkan varrella. Länsikeskeisyyttä määrittää myös ajatus siitä, ettei vastaavaa kehityskaarta olisi voinut olla muualla.


“Ikään kuin missään muualla ei elettäisi näiden arvojen perusteella tai oltaisi puhuttu niistä aiemmin”, Maïche sanoo.


Ajatus nimenomaan länsimaisen tiedon ensisijaisuudesta perustuu 1400-luvun löytöretkien ajalta alkaneeseen ja tähän päivään säilyneeseen näkemykseen Euroopan ja eurooppalaisten jälkeläisten ylivertaisuudesta, eurosentrismiin. Hollantilaisen taloustieteiljä ja historiantutkija Sandew Hiran artikkeli Scientific Colonialism: The Eurocentric Approach to Colonialism selittää, kuinka Eurooppa risti maailman länneksi ja idäksi ensin teologisin perustein: ei-kristityt olivat sieluttomia barbaareja, joita oli oikeus alistaa. Eurooppalaisen valistuksen aikana 1700-luvulla uskontoon pohjaava argumentti muuttui näennäisesti tieteelliseksi: syntyi pseudotiede nimeltä rotubiologia, jonka mukaan ei-valkoisten rodulliset piirteet osoittivat heidän eläimellisyytensä ja alkukantaisuutensa. 1800-luvun lopulla oikeutus eurosentrismille haettiin sosiaalitieteistä, erityisesti vaikutusvaltaisten saksalaisten yhteiskuntatieteilijöiden Karl Marxin, Friedrich Engelsin ja Max Weberin länsimaista kulttuuria korottavista ja muun muassa islamilaista maailmaa väheksyvistä kirjoituksista.

 

Tämä vuosisatojen aikana vahvistunut kahtiajako synnytti myytin lännen ainutlaatuisuudesta idän kustannuksella. Teoksessaan The Eastern Origins of Western Civilization brittiläinen sosiologi John M. Hobson kuvailee, kuinka samalla kun länsi siunattiin ainutkertaisilla hyveillä – rationaalisuudella, ahkeruudella, demokratisuudella ja itsenäisyydellä – idälle langetettiin vastakkainen rooli irrationaalisena, aikaansaamattomana, korruptoituneena ja riippuvaisena.

 

thermometer-headache-pain-pills-139398.jpeg

 

Tieteen tarkoitus on luoda uutta tietoa sekä jäsentää ja täsmentää vanhaa tietoa. Vallitseva näkemys, joka suosii länsimaista kulttuuria, historiaa ja tutkimusperinnettä ohjaa myös käsityksiä siitä, mitä on olennainen ja tärkeä tieto. Tällaiselta pohjalta on vaikea päästä käsiksi totuuteen. Mikäli tiede todella pyrkii selittämään ja ymmärtämään maailmaa ja sen lukuisia ilmiöitä, eurosentrisyys seisoo tieteen pyrkimysten tiellä. Näin ajatellaan jälkikolonialistisen tutkimusperinteen piirissä, joka tähtää paljastamaan kolonialistisia valtasuhteita ja irtautumaan eurosentrismistä. Esimerkiksi historiantutkimuksen saralla jälkikolonialismi valottaa, kuinka länsimyytti luo varjon vuosisatoja kehityksessä uraa uurtaneen idän ylle kätkien sen, miten lännen menestys on rakentunut itäisten keksintöjen harteille.

 

Otetaan esimerkiksi vaikkapa kiinalainen insinöörityö. Kiinassa nähtiin vallankumous muun muassa energian ja maanviljelyksen saralla vuosisatoja ennen Euroopan vastaavia. Kiinalaiset alkoivat käyttää petroolia ja maakaasua polttoaineena niinkin aikaisin kuin 300 eaa., ja 200 vuotta myöhemmin kiinalainen maanviljelys oli miltei yhtä kehittynyttä kuin Britanniassa 1700–1800-luvuilla. Vuonna 105 valtion virkamies Cai Lun keksi paperinvalmistuksen tekniikan, ja vuosien 1041 ja 1048 välillä keksijä nimeltä Bì Shēng kehitti posliinisen kirjasinten käyttöön perustuvan painotekniikan, jonka myötä Song-dynastia laski liikkeelle seteleitä ensimmäisenä maailmassa.

 

“Tällä hetkellä Suomen akatemia on hyvin pelottava
ei-valkoisille.”
–Aminkeng Atabong Alemanji, tutkija

 

 

Tai otetaan vaikkapa matematiikka Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Intian niemimaalla. Algebraa ja geometriaa laskettiin jo 3000 eaa. muinaisessa Egyptissä ja 1700 eaa. Mesopotamiassa, eli nykyisen Irakin, Itä-Syyrian ja Kaakkois-Turkin alueella. Jo babylonialaiset matemaatikot käyttivät seksagesimaalijärjestelmää, jossa ympyrä on jaettu 360 asteeseen, tunti 60 minuuttiin, minuutti 60 sekuntiin ja päivä 24 tuntiin. Ahkera aritmetiikan ja trigonometrian harjoittaminen Intian niemimaalla alkaen 1200 eaa. johti muun muassa numeroiden 0-9 keksimiseen.

 

Monet luonnontieteelliset edistykset ja niiden sovellukset kehitettiin useammissa maailmankolkissa itsenäisesti, minkä vuoksi teorioiden nimeäminen niiden keksijöiden mukaan on miltei mahdotonta. Silti useat merkittävät teoriat kantavat länsimaisten tieteentekijöiden nimiä aina Pythagoraksesta Pascaliin ja Fibonacciin, vaikka jokaisen näistä matemaattisista teorioista tiedetään olleen keksitty jo vuosisatoja aikaisemmin muualla. Sekin on tiedossa, että eurooppalaiset vaikuttajat kävivät erityisesti Lähi-idän tieteen keskuksissa opiskelemassa ja lukivat idästä länteen kulkeutuneita tekstejä ennen ja jälkeen keskiajan. Esimerkiksi tunisialaisen Fatima al-Fihrin vuonna 859 Fèsiin perustama oppimiskeskus Al-Karaouine houkutteli tiedonjanoisia länsimaalaisia ja toimi myöhemmin esikuvana eurooppalaisille yliopistoille.

 

woman-notebook-working-girl.jpg

 

Luottamus tieteeseen ja akatemiaan on Suomessa merkittävän korkealla. Tieteen tiedotus ry:n vuoden 2016 Tiedebarometrin mukaan suomalaisista 75 prosenttia ilmaisee korkeakouluja ja 66 prosenttia tiedeyhteisöä kohtaan suurta luottamusta sekä vastaavasti vain 7 ja 9 prosenttia vähäistä luottamusta. Kenties erityisesti aikana, joka on leimattu totuudenjälkaiseksi, on lohdullista uskoa johonkin objektiivisuuteen pyrkivään, kuten tieteeseen.

 

Tieteen pitkäaikaisen valkopesun tulokset näkyvät konkreettisesti akatemiassa. Monikulttuurisen kasvatuksen valtasuhteista väitelleen tutkija Heidi Laynen mukaan esimerkiksi suomalainen opettajankoulutus ja sen teoreettinen ymmärrys perustuu valkoisuuteen ja länsimaalaisen tiedon näkökulmaan.

 

Valkoisuus on läsnä opetuksen lisäksi myös opiskelija- ja henkilökunnassa. Vaikka tilastoja rodullistettujen tutkijoiden osuudesta Suomessa tutkimusta tekevistä ei ole, rodullistettuja vaikuttaa olevan akatemiassa harmillisen vähän. Layne on sitä mieltä, että esimerkiksi opettajankoulutukseen pääsee vain tietynlainen, usein valkoinen, suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuva ja hyvin koulussa menestynyt, ryhmä ihmisiä.

 

Myös Helsingin yliopistossa vierailevan rasismitutkija Aminkeng Atabong Alemanjin mielestä on kyseenalaista, että ei-valkoisia on suomalaisessa akatemiassa hädin tuskin edes opiskelijatasolla. Neljän vuoden aikana hänen luokassaan ei ole kertaakaan ollut enempää kuin kolme ei-valkoista ihmistä kerrallaan.

 

“Kysyn opiskelijoiltani ‘Miksi olette täällä? Ajatteletteko, että olette paras vaihtoehto opettajaksi tässä maassa?’ Kerron heille, että he ovat saaneet opiskelupaikan, koska korkeakoulusysteemi on mahdollistanut sen heidänkaltaisilleen ihmisille. Sisäänpääsyjärjestelmät ja -käytännöt suosivat heitä”, Alemanji sanoo.

“Jo sana tiede on terminä hyvin valkoinen. Nykyinen käsityksemme tieteestä on lännen määrittämä, kontrolloima ja hyväksymä. Länsi määrittää, mitä tiede on sekä minkälainen tiede on hyvää ja varteenotettavaa. Länsi jakaa palkintoja tieteelle, jonka se kokee haluttavana ja arvostettavana”, hän toteaa.

 

Alemanjin väite voi kuulostaa kärkkäältä, mutta esimerkiksi vuoteen 2013 mennessä 1045 jaetusta tieteiden, kirjallisuuden ja rauhan Nobel-palkinnosta vain kymmenen prosenttia oli mennyt Aasian, Afrikan, latinalaisen Amerikan ja Lähi-idän maiden kansalaisille, vaikka yli 80 prosenttia maailman väestöstä asuu näillä alueilla. Suhteessa väestöön eniten tieteen Nobel-palkintoja on myönnetty Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa sijaitsevien maiden kansalaisille. Kun tieteeksi mielletään lähinnä länsimaalaisten kehittämä tutkimus, kapeaan ryhmään kuulumattomat jäävät osatta tieteeseen liitetyistä miellemerkitykistä, kuten sivistyneisyydestä ja älykkyydestä.

 

Alemanjin mukaan tiede on yksi valkoisuuden työkaluista, jota käytetään jatkuvasti ei-valkoisia vastaan. Hän näkee eurosentrisyyden ja tieteen saman kolikon kääntöpuolina: tiede määrittää, kuka pääsee käsiksi valkoisuuden arvoihin ja etuoikeuksiin, ja valkoisuutta suosivat rakenteet määrittävät sen kuka pääsee tieteeseen.

 

Jotta ihmisillä olisi tasavertaisemmat mahdollisuudet päästä sisään, on sisäänpääsyjärjestelmien muututtava.

 

“Tällä hetkellä Suomen akatemia on hyvin pelottava ei-valkoisille. Meidän on saatava lisää käytäntöjä ja rakenteita, jotka suovat sijaa ei-valkoisille tutkijoille.”

 

On brutaalia, miten meidän oppikirjoissamme edelleen tehdään Kolumbuksesta sankari.”
 –Pia Mikander, tutkija

 

Valkoinen tiede ja tutkimus valuu akatemiasta peruskouluihin ja lukioihin. Tulevaisuuden opettajat kastetaan miltei yksinomaan länsimaisiin teorioihin maailmasta ja ihmisyydestä, mikä näkyy opetussuunnitelmassa, opetusmateriaaleissa ja oppitunneilla. Pia Mikander tutki väitöskirjassaan 5.–9.-luokkalaisten historian, yhteiskuntaopin ja maantiedon oppikirjojen normittuneisuutta ja sitä, mitä kaikkea “länsimaisten arvojen” nojalla oikeutetaan. Mikanderin mukaan vanhat kolonialistiset tavat, kuten halveksuvat sanat, ovat enimmäkseen poistuneet oppikirjoista, mutta arvottava diskurssi tekstissä, kuvissa ja aihealueiden rajauksessa säilyy.

 

“Kun puhutaan Antiikin Kreikasta, tehtävänanto on värittää ‘missä kaikkialla kreikkalaisia asui’. Kun kyse on Rooman valtakunnasta, tehtävänä on värittää ‘Rooman valtakunta silloin kun se oli laajimmillaan’. Sitten kun opiskellaan arabeista, niin tehtäväkirjassa lukee, ‘Väritä arabien valloittamat alueet’”, Mikander kertoo.

 

Välimeren alueen hallinnasta sotineet antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset kuvataan Välimerelle kuuluneina kansoina, mutta samaa tehneistä arabeista käytetään negatiivista terminologiaa. Myös eurooppalaisten liikkumista Euroopan ulkopuolella kuvataan länsimaisuutta muiden kustannuksella ylistäen. Puhutaan etupäässä “löytöretkistä” – rohkeista, menestyksekkäistä ja lännelle merkityksellisistä matkoista, vaikka haittavaikutukset alkuperäiskansoille olivat mittavat. Maantiedon emeritusprofessori William Denevanin paljon siteeratun arvion mukaan pelkästään espanjalaisten Amerikan invaasio seuraamuksineen aiheutti miltei 50 miljoonaa kuolemaa tuhoten 89 prosenttia maanosan alkuperäisväestöstä.

 

“On brutaalia, miten meidän oppikirjoissamme edelleen tehdään Kolumbuksesta sankari. Paljon on sellaisia tehtäviä, että seuraa Kolumbuksen reittiä ja piirrä nämä laivat. Paneudutaan jänniin yksityiskohtiin, eikä siihen, että voitko ymmärtää kuinka raakaa ja systemaattisen väkivaltaista tämä oli”, Mikander sanoo.

 

pexels-photo-246753.jpeg

 

Vaikka kolonialismi perinteisenä siirtomaajärjestelmänä on tullut päätökseen, sen vaikutukset näkyvät jopa jälkikolonialistisessa tutkimuksessa. Teoksessaan Orientalismi (1978) palestiinalais-yhdysvaltalainen kirjallisuudentutkija Edward Said käsittelee länsimyyttiä ja sen luomaa toiseuden rakennetta, jossa länsi ja itä ovat keskenään epätasa-arvoisessa suhteessa. Saidin mukaan tutkijoiden ja intellektuellien on mahdoton välttää toiseuttamisen rakenteita tutkiessaan kolonialismia ja kuvatessaan sorrettuja.

 

Samaa mieltä on intialainen kirjallisuudentutkija ja feministinen kriitikko Gayatri Chakravorty Spivak. Tunnetuimmassa tekstissään Can the Subaltern Speak? Spivak pohtii, miten kehitysmaita voitaisiin tutkia aiheena irrallaan kolonialistisista rakenteista. Hän kirjoittaa, ettei tieto koskaan ole puolueetonta vaan ennemminkin ilmentymä tuottajansa intresseistä. Toisin sanoen asenteista vapaata tietoa ei ole, vaan tieto on aina jollain tapaa värittynyttä sen mukaan, kenen toimesta ja millaisilla tieteen menetelmillä se on tuotettu.

 

Toisaalta voidaan kysyä, onko neutraalius hyvän tieteen edellytys ja mitä loputtomasta neutraaliuden tavoittelusta seuraa? Ajatus tieteen oletetusta objektiivisuudesta tekee sokeaksi piileville asenteille, kuten eurosentrisyydelle.

 

Spivak argumentoikin, että tutkimus on aina kolonialistista, sillä se asettaa toisen tutkimuskohteeksi – joksikin sellaiseksi, mistä tietoa voidaan louhia ja “tuoda takaisin” länteen jalostettavaksi. Myös sanasto, jota jälkikolonialistisessa tutkimuksessa käytetään vahvistaa lännen hegemoniaa. Puhutaan ensimmäisestä ja kolmannesta maailmasta, kehittyneestä ja kehittyvästä maailmasta, lännestä, idästä ja lopulta meistä ja toisista. Toisesta ei siis voida puhua edes kriittisessä tieteessä ilman toiseuttavia puhetapoja.

 

Myöskään Pia Mikanderin mukaan jälkikolonialistinen teoria ei ole aina niin ei-länsimaista, vaikka sen olemassaolon perusta on nimenomaan kritisoida länsikeskeisyyttä.

 

“Toisaalta olisi tärkeää, ettei rodullistettujen ihmisten tarvitsisi kantaa eurosentrisyydenkin taakkaa yksin ja yrittää saada muita ymmärtämään, mikä siinä on vikana”, Mikander pohtii.

 

Entä jos tieteen ensisijainen tavoite olisi tuoda nämä monimutkaiset asiat esiin entistä läpinäkyvämmin ja sitä kautta hyväksyä sen piiriin enemmän erilaisista lähtökohdista tulevia tutkijoita, jotka toisivat tieteelliseen diskurssiin uusia perspektiivejä? Yksi näkökulma itsessään ei ole toista tärkeämpi, mutta moniäänisyys on välttämätöntä, mikäli halutaan päästä lähemmäs totuutta, jota tiede tietenkin aina etsii.

 

Aminkeng Atabongin mukaan osa valkoisuuden luonnetta on sen oman olemassaolonsa kiistäminen. Hän kutsuu antirasismin tutkimusta kamppailun pedagogiaksi – jatkuvaksi taisteluksi, jossa pyritään pakottamaan valkoisuus tunnustamaan olemassaolonsa. Vasta valkoisuuden paljastuminen ja pitkäjänteinen suunnitelma sen purkamiseksi johtaisi tasa-arvoisempaan tieteeseen ja akatemiaan.


“Siinä taistossa ei olla mukana voiton, vaan kamppailun vuoksi.”

 

 

Teksti: Sonia El Kamel, Victoria Odum

 

 

Juttu on osa Koneen säätiön rahoittamaa ruskeattytot.fi-verkkomedian tiede-, taide- ja kulttuurisisältöjen kehittämis- ja pilotointihanketta.

 

 

Lue myös: