Vielä ehtii äänestää! Ruskea Tyttö, lue arviot presidenttiehdokkaista!

 
 

Presidentinvaalit ovat turhimmat vaalit. Silti ei ole yhdentekevää, millaista ehdokasta ei-valkoiset suomalaiset äänestävät. Presidentti on mitä suurimmassa määrin arvovalinta, kirjoittaa Kyösti Hagert.

 

vincent-van-zalinge-398095.jpg

 

Olen useita vuosia ajatellut, että vaalit ovat ihmisen parasta aikaa. Yhteiskunta sähköistyy, kun poliittiset arvot ja niiden erot tulevat näkyviin. Ihmiset vertailevat työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluissa eri puolueiden linjoja ja tuttuja ehdokkaita markkinoidaan. Mutta nyt meneillään olevat presidentinvaalit eivät kiinnosta ollenkaan. Korjaan, nämä vaalit eivät kiinnosta yhtään ketään. Sen huomaa siitä, että näissä vaaleissa kukaan ei ole edes loukkaantunut mistään. Vielä 90-luvulla Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn kiistelivät siitä, oliko Jeesus historiallinen henkilö. Nyt ehdokas saisi uskoa vaikka saatanaan – eikä kukaan pillastuisi.

 

Presidentinvaalit ovat Suomen turhimmat vaalit, vaikka puolivallattomasta kättelijästä äänestetään aktiivisemmin kuin mistään muista poliittisista asemista. Presidentti-instituutio on aivan turha tsaarinen jäänne. Viime vuosituhannen lopulla tehty perustuslakiuudistus vähensi roimasti presidentin valtaoikeuksia, ja nyt ne liittyvät enää suunnilleen erilaisiin nimityksiin.

 

Presidentti nimittää muun muassa oikeuskanslerin, vakinaiset tuomarit, valtakunnansyyttäjän, Suomen Pankin pääjohtajan ja Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan ja johtajat. Erilaiset organisaatiot ja yritykset myös voivat hakea erilaisia prenikoita pressalta huomionkipeille johtajilleen. Yhdestä arvonimestä valtio voi saada lisätuloja kymmeniätuhansia euroja. Lisäksi presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

 

Tästä huolimatta presidentti on yksihenkinen valtioinstituutio, jolla on Suomen korkein protokolla-arvo. Ei ole siis ihan sama, kuka presidentiksi valitaan kansakunnan kaapin päälle. Suomalaiset arvostavat presidenttejään. Arvojohtajuus on sellainen valtaoikeus, mitä presidentiltä ei voi ottaa pois.

 

Tämän vuoden ehdokkaat voisi tiivistää seuraavasti: ehdolla on kahdeksan Toyota Avensista, hieman eri värisävyillä, eri korimalleilla ja lisävarusteilla. Ehdokkaat voi jakaa kahteen ryhmään sen perusteella, miten he suhtautuvat globaaliin tasa-arvoon, ihmisoikeuksiin ja rasismiin. Ensimmäinen ryhmä on ehdokkaita, jotka haluavat sulkea Suomen ja ajavat aktiivisesti ihmisoikeuksista luopumista. He ovat tietenkin perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja valitsijayhdistyksen ehdokkaana oleva keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen. Ulkopoliittisen kokemuksensa puolesta Huhtasaari ja Väyrynen ovat kuitenkin kuin yö ja päivä.

 

Huhtasaari on nostanut opiskeluvaihtonsa esimerkiksi ulkopoliittisesta osaamisestaan ja aiheuttanut vaalitenteissä myötähäpeää kapealla tietämyksellään. Paavo Väyrynen sen sijaan on toiminut ministerinä kahdeksassa hallituksessa ja viidellä vuosikymmenellä. Huhtasaarta ja Väyrystä yhdistää silti ajatus Suomen sulkemisesta globaalista yhteistyöstä. Huhtasaari on rakentanut koko poliittisen uransa maahanmuuttovastaisuudelle ja Väyrynen vanhana pelimiehenä vallanhimoissaan  on alkanut mielistelemään ja hengaamaan äärioikeiston kanssa.

 

Ehdolla on kahdeksan Toyota Avensista, hieman eri värisävyillä, eri korimalleilla ja lisävarusteilla.

 

Toinen ryhmä ehdokkaista ei ole erityisen kiinnostunut poceille tärkeistä kysymyksistä. He suhtautuvat periaatteessa myönteisesti moniin asioihin ja äänestävät useimmissa kysymyksissä oikein, mutta he saattavat myös kysyä ääneen, riittäisikö vähempikin huomioiminen tai heillä on omassa toiminnassaan jotakin sellaisia mustia pisteitä, mitä valkoisilla liittolaisilla ei olisi syytä olla.

 

Tähän ryhmään kuuluvat muut ehdokkaat. Ruotsinkielisen Ylen tentissä Matti Vanhanen (kesk.) korosti suomalaisten olevan yksi kansa, jolla on kaksi kieltä. Heiton tarkoituksena oli tietenkin yrittää mielistellä suomenruotsalaisia äänestäjiä RKP:n vanhalla mielikuvalla. Jokainen kyllä ymmärtää, miten hyvin tuollainen ajatus on koskaan sopinut aina monikulttuuriseen Suomeen, puhumattakaan tästä päivästä. Vanhanen ei ole aiemminkaan osoittanut mielenkiintoa vähemmistöjä kohtaan.

 

Nils Torvalds (r.) ja Merja Kyllönen (vas.) tuntuvat ymmärtävän ja suhtautuvan positiivisesti monikulttuurisuuteen ja vähemmistöihin, mutta he eivät ole tehneet kauheasti mitään niiden eteen. Torvalds toki kuuluu itse kielelliseen vähemmistöön suomenruotsalaisena, mutta se ei ole saanut häntä toimimaan pontevasti muiden, vähemmän etuoikeutettujen vähemmistöjen eteen. Puolueena RKP on tosin keskittynyt ajamaan voimallisesti Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, oikeuksia.

 

Arvoiltaan vasemmistolaisen Kyllösen kanssa samaa maata on SDP:n Tuula Haatainen. Hän on vaaliväittelyssä kommentoinut nasevasti ja tarttunut aktiivisesti Huhtasaaren puheisiin. Kyllösellä ja Haataisella ei ole kummoista ulkopolitiikan kokemusta, mikä on näkynyt molempien ehdokkaiden kampanjoissa. Entisenä sosiaali- ja terveysministerinä Haatainen hallitsee sosiaali- ja terveyspolitiikan ja onkin pyrkinyt kääntämään vaalikeskusteluissa aiheen pehmeään turvallisuuteen, kuten osattomuuteen, syrjäytymiseen ja köyhyyteen. Haatainen on sanonut ajavansa feminististä ulkopolitiikkaa Ruotsin malliin, mutta hän ei ole halunnut tuomita Saudi-Arabian ja muiden jyrkkien islamististen maiden tasa-arvoloukkauksia.

 

Pekka Haavistolla (vihr.) on vahva ulkopoliittinen osaaminen ja hän on toiminut aiemmin esimerkiksi kehitystyöstä vastaavana ministerinä ja romaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana. Silti, aktiivisesti rauhantyötä tehneen Haaviston puheissa erilaiset vähemmistöt eivät ole näkyneet eikä hän ole voimallisesti ajanut politiikassa monikulttuurisia teemoja. Sen sijaan Haavisto on kannattanut kerjäyskieltoa, mikä kohdistuu käytännössä ainoastaan Euroopan syrjityimpään ja heikoimmassa asemassa olevaan etniseen vähemmistöryhmään romaneihin. Viime presidentinvaaleissa kysymys jakoi Haaviston ja Niinistön.

 

Kovan talouskurin ja eriarvoistavan talouspolitiikan kannattajana tunnettu kokoomustaustainen Niinistö torjui ajatuksen kerjäyskiellosta. Sen sijaan Niinistö on leimannut ihmisoikeuksien kannattajat toiseksi ääripääksi äärioikeistolaisen kanssa.

 


Jos haluaa äänestää sellaista ehdokasta, joka on erityisen kiinnostunut ruskeista suomalaisista, niin joutuu pettymään. Kukaan ehdokkaista ei ole erityisen profiloitunut ruskeiden suomalaisten asialla olemisesta. Vähemmistöjen teemoista ei ole puhuttu juuri lainkaan vaalitenteissä. Erityisen surullista on kuitenkin, ettei kukaan ehdokkaista ole halunnut ottaa niitä myöskään esille. Moni ehdokas on kuitenkin vaaleissa nimenomaan herättämässä keskustelua, mutta siitä huolimatta suurin osa on arvoiltaan kalpea kopio Sauli Niinistöstä.

 

 

Teksti: Kyösti Hagert
Kuva: Vincent van Zalinge

 

 

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen virallinen vaalipäivä on sunnuntai 28.1. Mahdollisen toisen kierroksen ennakkoäänestys pidetään Suomessa 31.1.-62. ja ulkomailla 31.1.-3.2. ja virallinen vaalipäivä on 11.2.