Ruskeat Tytöt matkaopas: Etiopia, III osa

Rakenteet.jpg
 
 
 
 

Kolmannessa ja viimeisessä osassa toimittaja Aurora Lemma puhuu politiikkaa kunnes muistaa ettei politiikasta ei saa puhua.

 

 

Juhlissa pt.2
Seuraavana päivänä on taas tervetuliaisjuhlat. Alan olla jo ihan pro. Kumarran oikeaan aikaan ja oikeille ihmisille, ja sukulaiseni aploodaavat pienillekin onnistumisilleni. Sedälläni, jonka luona juhlat pidetään, on vanha vinyylisoitin ja serkkuni ovat todella ylpeitä siitä, että tiedän kuka on James Brown. Laitamme levyn soimaan ja alan heilua tuolissani musiikin mukaan. Tätini katselee toimintaani hetken, kunnes sanoo:

 

”You can also dance you know.”

 

Hän nousee ylös ja alkaa tanssia. Seuraan häntä ja serkkuni liittyvät seuraan. He opettavat minulle perinteistä amharatanssia ja azontoa ja minä opetan heille lockingia ja top rockia.

 

Tanssimisen jälkeen tätini kertoo, että saan suorittaa etiopialaisen kahviseremonian. Minut viedään makuuhuoneeseen, jossa serkkuni antaa minulle etiopialaisen asun seremoniaa varten. Habesha kemis on useimmiten valkoinen puuvillainen mekko, johon on kudottu värillisiä kuvioita. Puen sen päälleni ja katson peiliin. Järkytyksekseni huomaan, että mekon hihat ylettyvät vain käsivarren puoliväliin. Tatuointini loistavat räikeinä valkoisen kankaan rinnalla.

 

Kauhistun, kun pieni serkkuni tulee huoneeseen.

 

”Wow, cool tattoo”, hän sanoo.

 

”Monkeys? They’re calling US monkeys?
We were building castles
when they were still climbing in trees!”

 

Hätistän serkun pois. Muistan nähneeni mekon kanssa käytettävän käsivarret peittävää huivia.

 

”So, was there a scarf with this or?” huhuilen tädilleni.

 

Onneksi saan huivin. Kiedon sen ympärilleni niin, etteivät tatuointini näy. Kahvia tarjoillessa varon kaatamasta oikealla kädelläni, jotteivat ne vilahda vahingossakaan. Kaadan kahvia pienenpieniin kuppeihin enkä läikytä sitä lainkaan vaikka tärisen jännityksestä. Sukulaiset seisovat ympärilläni kamerakännykät kädessä ja huutelevat ohjeita (”Look up!” ”Smile!” ”Don’t spill!”). Oikea kahviseremonia alkaisi papujen paahtamisesta, jauhamisesta ja keittämisestä tietyn kaavan mukaan, mutta tätini pelkää minun satuttavan itseni joten
saan suorittaa vain lopun, eli kahvien kuppiin kaatamisen.

 

Kirkossa
Kerron serkulleni haluavani ostaa Etiopiasta kertovia historiankirjoja, sillä niitä on vaikea löytää Suomesta. Yksi tädeistäni vie minut Addis Abeban yliopistoon, jossa on kirjakauppa. Tätini ostaa minulle yksitoista historiankirjaa, runoilija Assefa Alemun ensiteoksen ja muutaman tuliaiskirjan isälleni. Kirjakaupan jälkeen menemme Holy Trinityn katedraaliin, jonne Etiopian viimeinen keisari Haile Selassie on haudattu. Kiertelemme kauniin kirkon pihaa ja tätini kertoo pohjoisessa sijaitsevista Aksumin kirkoista, jonka obeliskeista osa on jopa 5000 vuotta vanhoja. Niin vanha on historiani. Tätiä kuunnellessa mieleeni tulee lause, jota isäni hoki kun olin pieni aina kun joku kutsui meitä apinoiksi.

 

”Monkeys? They’re calling US monkeys? We were building castles when they were still climbing in trees!”

 

Menemme sisälle katedraaliin. Alttarin yläpuolella on kattomaalaus, jossa Haile Selassie puhuu Kansainliitolle ja pyytää Etiopialle apua, jotta se pystyisi vastustamaan Italian hyökkäystä. Selassie piti puheen kesäkuussa 1936, ja sen kuuluisa lausahdus ”It is us today, it will be you tomorrow” kaikui kuuroille korville. Kansainliitto ei kokenut Afrikkalaisen valtion sotaa tarpeeksi tärkeäksi ja jätti keisarin ilman apuvoimia – jos mukaan ei lueta mietoja kauppasaartoja, joita useimmat suurvaltiot eivät kuitenkaan noudattaneet.  

 

Sanon palaavani pian.
Tarkoitan sitä kyllä, mutta tiedän jo
miten elämä tulee usein tielle.

 

Kirkon ulkopuolella on muistopaikka niille, jotka murhattiin kommunistisen sotilasjuntta Mengistu Dergin kaapatessa vallan Haile Selassielta. Vain yhden yön aikana kuusikymmentä intellektuellia, ministeriä ja muuta aiemman hallinnon vaikuttajaa murhattiin. Derg, entinen pääministeri, on yhä elossa. Hän elää mukavaa elämää Zimbabwessa, kieltäen kaiken, kertoo tätini.

 

Hän kertoo myös, että oli tietty kappale, joka soitettiin radiossa aina ennen kuin ilmoitettiin ketkä olivat kuolleet sinä päivänä. Monet kuolivat. Useat nuoret lähtivät silloin Etiopiasta mutta palasivat myöhemmin, kun Dergin toiminta kaatui. Tällä hetkellä tilanne on parempi, mutta sananvapautta ei maassa ole vieläkään. Äkkiä tätini kääntyy katsomaan minua:

 

”But don’t talk about politics”.

 

Hymähdän. Kerron, että isäni sanoo aina samaa. Jauhaa ensin tunteja politiikkaa mutta sanoo aina lopuksi ettei politiikkaa pidä puhua. Tätini nauraa:

 

”Yes, I guess we’ve always been political, it’s in our blood.”

 

Lähellä kirkkoa on Dergin uhrejen muistolle perustettu Red Terror -niminen museo, mutta tätini ei halua mennä sinne.

 

”I lived it, I don’t have to TRY to remember it.”

 

Lentokentällä
Lähdön aika. Tätini ja serkkuni saattavat minut lentokentälle. Matkalla soitamme kaikille sukulaisille jäähyväispuheluja ja sanon palaavani pian. Tarkoitan sitä kyllä, mutta tiedän jo miten elämä tulee usein tielle. Nyt minulla kuitenkin on joku joka odottaa minua. Minulla on historia, pitkä sellainen. Turvatarkastuksessa vartija kysyy olenko etiopialainen, kun sukunimenikin on. Vastaan, että olen. En puoliksi, en tavallaan, en selitysten kera.

 

OKOK!.jpg

Kotona
Kävelen ulos Helsinki-Vantaalta. Kasvoihini iskee viistosti räntää. Hymähdän ja kävelen bussipysäkille. Matkalla bussissa tarkistan Whatsappin ja Messengerin ja odotan viestitulvaa, kunnes muistan, että olen itse asiassa ollut poissa vain alle kaksi viikkoa. Tuntuu kuin olisin ollut poissa paljon pidemmän ajan.

 

Jään bussista Sörnäisissä ja alan vetää matkalaukkujani räntäsateen keskellä. Kävelen kerrostalon raput ylös, avaan oven ja kämppikseni kaappaa minut heti halaukseen. Halaan ystävää, joka on meillä juuri käymässä. Haluan heti näyttää heille kirjat jotka ostin ja alan purkaa laukkuani eteiseen. Pian istumme eteisessä matkalaukkujeni sisällön keskellä ja kerron heille matkastani. He ymmärtävät, enemmän ja vähemmän, sillä heillä on samankaltaisia kokemuksia omista toisista kotimaistaan. Sotkuisen eteisen keskellä kalliolaisessa kaksiossa tunnen kuuluvani juuri tähän. Minulla on etiopialainen perhe, suomalainen perhe ja tämä, välissä olevien ystävien perhe. Ja juuri tällä hetkellä, ensimmäistä kertaa elämässäni, en kyseenalaista niistä mitään.

 

 

Teksti: Aurora Lemma
Kuvat: Adobe Stock

 

 

Lue juttusarjan aiemmat osat täältä: