Essee: Suomalainen personified

 
 
 
 

Jos ‘ruskea suomalainen’ on vieläkin vieras käsite monille valkoisille suomalaisille, vielä harvinaisempaa on se, että ulkosuomalaiset kyetään kuvittelemaan ruskeiksi.

 

Istun lounasaikaan mäkkärissä, kotikulmillani Luoteis-Lontoossa, täällä missä olen asunut jo vuosikymmenen. Olen ulkosuomalainen, sellainen ihminen, jonka Kielitoimiston sanakirja määrittää ”Suomen ulkopuolella asuvaksi suomalaiseksi”, vaikken sitä hirveän usein mietikään. En ennen kuin se tulee eteeni.

Pläräilen puhelinta. Kohta joku kysyy onko vieressäni vapaata. Nostan katseeni ja hymyilen hajamielisesti pikkutytölle ja hänen äidilleen. He istuvat alas. Vaihdamme muutaman kohteliaan sanan, small talkia, ilmoja on pidellyt juu ja täällä on hirveä tungos, kunnes uppoudun taas puhelimeni ihmeelliseen maailmaan.

”Where are you from?” viereeni istahtanut nainen kysyy yllättäen.

”Oh, Finland,” vastaan keskittyen vielä puoliksi kesken olevaan lehtijuttuun.

”Oh ok,” nainen sanoo ja kaivelee laukkuaan, mutisten jotakin kadonneesta lompakosta.

Näitä tilanteita osuu nykyään harvemmin kohdalleni, näitä että joku kysyy mistä olen kotoisin. Mutta jokin minussa herää ja siksi kysyn: ”Can I ask you something?”

”Go ahead babes,” nainen sanoo ja virnistää löydettyään lompakkonsa.

”When I say I’m from Finland, do you doubt that at all?”

Nainen katsoo minua hetken ihmeissään ja esittää liudan vastakysymyksiä: ”How do you mean? I mean you’re mixed race, yeah? But so you couldn’t be from Finland or what, are they all blond and blue-eyed? Trust me, I’ve been asked that so many times by white people, I know better.”

Nainen naurahtaa, viaton kysymykseni on selvästi herättänyt hänessäkin jotakin. Hän kertoo kasvaneensa toisella paikkakunnalla, missä muita mustia ja ruskeita ihmisiä oli vain kourallinen. Hymyilen ja nyökkään hiljaa, sillä tiedän millaista se on. Olenhan kasvanut Suomessa. Hän sattuu tietämään, miltä minusta on tuntunut monta kertaa elämässäni, ja miksi olen niin onnellinen siitä, että hän ei kyseenalaistanut vastaustani. Jatkan, että minusta on kiinnostavaa, että Suomessa suomalaisuuteni kyseenalaistetaan toistuvasti, kun taas täällä asia harvemmin kiinnostaa ketään. Juttelemme vielä tovin siitä, kuinka iso osa Lontoota on nykyisin melkoinen monimuotoisuuden kupla. Olemme yhtä mieltä siitä, että täällä missä nyt olemme, on helppo hengittää, sulautua ja kuulua muiden mustien ja ruskeiden kehojen joukkoon. Se on tärkeää. Nainen ja pikkutyttö keräävät tavaransa ja tekevät lähtöä.

”Take care babes!” nainen huikkaa ja alkaa riidellä tytön kanssa roskikseen vahingossa joutuneesta Happy Meal -laatikosta.

Moni kirjoittaa siitä, että Suomessa kotoista on se, että siellä ei erotu joukosta, siellä saa olla oma itsensä.

Seuraan ulkosuomalaisuuteen liittyviä keskusteluja, koska ulkosuomalaisuus on iso osa identiteettiäni. Kuulun Facebook-ryhmiin, joissa maailman eri kolkkiin asumaan päätyneet suomalaiset kaipaavat kotiin, keskustelevat ruisleivästä ja nostalgisoivat suomalaisia juhlapyhiä. Moni kirjoittaa siitä, että Suomessa kotoista on se, että siellä ei erotu joukosta, siellä saa olla oma itsensä. Minä lähdin aikoinani Suomesta siksi, etten saanut olla pelkkä suomalainen.

Jos ‘ruskea suomalainen’ on vieläkin vieras käsite monille valkoisille suomalaisille, vielä harvinaisempaa on se, että ulkosuomalaiset kyetään kuvittelemaan ruskeiksi. Tämä heijastuu vahvasti myös mediassa. Helsingin Sanomat julkaisivat muutama kuukausi sitten kattavan jutun ulkosuomalaisuudesta ja siitä, kuinka suomalaisten kansainvälistyminen on muuttunut huolestuttavaksi ”kansantalouden aivovuodoksi” Suomessa korkeakoulutuksen hankkineiden viedessä tietotaitonsa ulkomaille. Jutussa oli eritelty ulkosuomalaisia mm. iän, sukupuolen ja koulutustason suhteen ja siinä haastateltiin muutamia eri maissa asuvia ulkosuomalaisia, joita kaikkia näytti yhdistävän ainakin yksi tekijä: he olivat kaikki valkoisia.  

Juttu ei ollut kovin erilainen kuin monet muut vuosien saatossa ulkosuomalaisista lukemani jutut, joita seuraan henkilökohtaisista syistä suhteellisen tarkkaan. Mieleeni muistuu vain pari rodullistetusta ulkosuomalaisesta kertovaa juttua. Tiedän, että meitä ruskeita suomalaisia on ympäri maailmaa lukuisissa erilaisissa rooleissa; muusikkoina, urheilijoina, yrittäjinä, vaikuttajina, tavallisina suomalaisina. Asianajajaurasta haaveilevina äiteinä - kuten minä. Koska edustan Suomea ulkomailla aina kun lähtömaatani kysytään, herätti se kysyjässä jatkouteluita tai ei, minua luonnollisesti kiinnostaa, miten Suomi esittää itseään maailmalla.

Muistan, kuinka vuonna 2015 silmiini osui uutinen siitä, että Suomi julkaisisi ensimmäisenä maana maailmassa omat emojit  kuvaamaan ja kuvittamaan suomalaisia tunteita erityisesti maailmalla. Otin yhteyttä emojien julkaisijaan, Ulkoministeriön maakuvayksikköön ja kerroin kokevani, että Suomi-imagoon kuuluvat myös kaltaiseni ruskeat suomalaiset, ja että tämä on se Suomi-kuva, jota mielelläni vahvistaisin myös maailmalla liikkuessani. Halusin tietää, tulisiko emojeissa esiintymään myös ruskeita suomalaisia. Sain pikaisen ja ystävällisen vastauksen: minulle vakuuteltiin, että monimuotoisuus olisi ilman muuta huomioitu lopullisessa kokonaisuudessa.

Latasin emojit kännykkääni: neljästäkymmenestä kahdeksasta ihmishahmosta viisi oli ruskeita.

Seuraavana vuonna Ulkoministeriön This is Finland-sivusto julkaisi Suomi-emojien suursuosion siivittämänä joulukalenterin, jonka tarkoituksena oli ”esitellä maamme omaperäistä ja ihmeellistä luovuutta” kahdenkymmenen neljän lahjakkaan suomalaisen voimin. Mukana oli yksi ruskea suomalainen.

Niin kauan kun Suomi-kuvaa luodaan maailmalla lähes yksinomaan valkoisten suomalaisten kehoilla, se ei edusta todellista Suomea. Se ei edusta minua, maailmalla olevaa suomalaista.

Kerran tapasin mustan pikkutytön, joka hämmentyi siitä, että kerroin olevani kotoisin Suomesta. Hänen veljelleen asia oli itsestäänselvä: ”Oh, she means like when you say you’re British”.

Ymmärsin heti mitä hän tarkoitti: minkä tahansa näköinen ihminen voi olla britti. Miksei siis ’suomalainen’ voisi olla samanlainen yläkäsite? Niin Suomessa kuin maailmalla. Kun minä kerron Lontoossa olevani Suomesta, minä en ole ‘suomalainen impersonator’, minä olen ’suomalainen personified’. Ihan tavallinen, oikea, ruskea, ulkosuomalainen. Myös median ja maabrändityöryhmien soisi ymmärtävän tämän.

 

 

Janina Oddoye Davies