Vapaudesta ja vastuusta

Inklusiivisuus ja avoimuus ovat HeSetan historian ensimmäisen rodullistutetun puheenjohtajan, Hassen Hninin, tärkeimpiä teemoja. Etenkin LHBTIQ+--turvapaikanhakijoiden tilanteen parantaminen on hänen agendallaan.

Read More

Ylösalaisin-maa ja Hemmottelu-soppi

Rakenteet.jpg
 
 
 
 

Muistatko lapsuudestasi Marjatta Kurenniemen sadun Alli Ylösalaisin-maassa? Sen, missä Alli-tyttö pakenee kodin ärsyttävää siivouspäivää ja hyppää vesilätäkön kautta rinnakkaistodellisuuteen missä kaikki on nurinperin? Koulua käydään kesäisin ja lomaa pidetään koko pitkä talvi, opettaja kehuu jos myöhästyy tunnilta, vaatteet pitää pitää likaisina, perunat kuoritaan haarukalla (ja niistä syödään vain kuoret) ja uuden ystävän nimi on Illa. Ensiksi Allia vähän kutkuttaa kaiken erilaisuus ja sotkusta syntyvä näennäinen vapaus, mutta lopulta hän huomaakin haluavansa kotiin, järjestyksen pariin. Sinne missä on selkeät säännöt sille mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Vesilätäkkö, jonka läpi hänen on määrä palata takaisin, on kuivunut melkein kokonaan kasaan, mutta hän saa työnnettyä itsensä pienen läikän kautta juuri ja juuri takaisin tutuille kulmille.

 

Alli Ylösalaisin-maassa loppuu seuraavaan lauseeseen: ”Ja sen jälkeen ei Allin huone enää koskaan ollut ’ylösalaisin’”.

 

Meidän ajassamme ”ei enää koskaan” ei merkitse enää mitään. Juuri nyt tuntuu, että olemme kaikki joutuneet Ylösalaisin-maahan. Mutta tämä ei ole mikään söpö satu siitä, miten pitää arvostaa sitä mitä on, vaan puhdas painajainen, kuivamaisillaan oleva vesilätäkkö. Mikä on sen viimeinen pisara, ja mihin me menemme täältä? Ehkä Hemmottelu-soppeen. Mutta siitä lisää myöhemmin.

 

Viimeinen pisara ei ollut ainakaan Jimi Joonas Karttusen murha keskellä kirkasta päivää viime syksynä. Tuntuu, ettei kukaan enää edes muista koko asiaa.

 

Viimeinen pisara ei ollut ainakaan Vesalan koululla toissa viikolla pidetty mielenosoitus, jossa aikuiset rasistit demonstroivat pieniä lapsia vastaan ja valkoisen ylivallan puolesta, samalla kun poliisia kiinnosti vain ja ainoastaan Kokoontumislaissa määritelty tehtävänsä turvata mielenosoitusoikeuden toteutuminen. Poliisia ei kiinnostanut esimerkiksi turvata Perustuslain seitsemännen pykälän määriteltyä jokaisen oikeutta turvallisuuteen (joka kuudennen pykälän mukaan koskee myös lapsia), tai YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen kolmannessa artiklassa määriteltyä lapsen oikeutta suojeluun. Tai perusopetuslain 29. pykälässä kuvailtua oppilaan oikeutta turvalliseen kasvuympäristöön.

 

Viimeinen pisara eivät myöskään olleet poliisin nyt jo surullisenkuuluisat toimet kuten sen systemaattisesti harjoittama, lailla kielletty etninen profilointi, ja salaisen Facebook-ryhmän keskustelut, missä virassa olevat lainvalvojat ehdottivat muun muassa hihamerkkejä ulkomaalaisille. Jälleen kerran kysyn: mitä virkaa on lauseella ”ei koskaan enää”, jos sillä tarkoitetaan tätä?

 

Epäilen, vaikken haluaisi, ettei viimeinen tippa ole myöskään Jussi Halla-ahon, Korkeimman oikeuden kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta tuomitseman ihmisen valinta hallituspuolueen johtoon. Siis hänen, joka ehdotti pari vuotta sitten keskitysleirejä turvapaikanhakijoille . Ei, vaikka hallituskriisi onkin nyt käsillä. Ei liene ruskeaa, juutalaista tai ketään muutakaan suomalaista/eurooppalaista, joka ei juuri nyt mieti, olisiko Hitler kutsunut itseään tarpeen tullen – normalisoidakseen aikeensa – ”juutalaiskriittiseksi”.

 

Mitä sitten oikein pitäisi tehdä, jos vaikuttaa siltä, että kotiinpaluuta ei enää ole, että vesilätäkkö on niin kuiva, ettei siitä enää pääse takaisin, ja tämä kammottava Ylösalaisin-maa on uusi normi?

 

En itse ole keksinyt muuta keinoa kuin päästää irti, lamaantua. Yksinkertaisesti antaa olla. Kyllä, luit aivan oikein. Mutta olen tehnyt sen tietoisesti, strategisesti. Päästämällä irti olen löytänyt Ylösalaisin-maan sisältä pienen paikan itselleni: Hemmottelu-sopen. Hemmottelu-soppi ei ole irrallaan Ylösalaisin-maasta, mutta siellä on vähän enemmän tilaa hengittää.

 

Hemmottelu-sopessa ei käytetä älypuhelimia laisinkaan, ja netinkäyttöä ja televisio-aikaa rajoitetaan tiukasti. Sinne ei tule Helsingin Sanomia vaan New York Times, parin päivän viiveellä, ja siitäkin luetaan vain kulttuuri- ja muotisivut. Hemmottelu-maassa luetaan runoja niin paljon kuin sielu sietää ja katsellaan lapsuudesta tuttuja tilannekomedioita tuntikausia illassa. Seinfeld on aivan hyvä, Art Vandelay, import export ja sitä rataa. Siellä käydään kävelemässä, juoksemassa jopa, etenkin silloin kun on kiire. Sushibuffetissa ja shampanjalla keskellä päivää, koska pitäähän ihmisen syödä, yllättävää kyllä, ruskeankin, keskellä olemassaoloaan vastustavan valtataistelun. Siellä ympäröidään itsensä rakkaudella, ystävien mutta etenkin lapsen. Piirustuksilla ja muovailuvahalla. Siellä rukoillaan. Siellä tehdään kaikenlaista tällaista radikaalisti poliittista.

 

Itse löysin tieni Hemmottelu-maahan Audrey Lorden avulla. Hän oli afrikkalais-amerikkalainen kirjoittaja ja womanisti, joka kehitti yhteiskunnallisen termin ”self-care” eli itsestään huolehtiminen. Hän kirjoitti vapaasti suomentaen, että ”itsestään huolehtiminen ei ole itsekeskeisyyttä vaan itsesuojelua, ja itsesuojelu on poliittisen sodankäynnin keino”. Me ei-valkoiset ihmiset tarvitsemme tauon jatkuvasta ihmisarvoamme vastaan puhuvasta informaatiotulvasta. Tauon ottaminen ja sen käyttäminen juuri niin kuin parhaaksi näkee – tietoisesti, strategisesti – ei ole pelkuruutta tai pään työntämistä pensaaseen. Se on rohkeutta. Se on elinehto, kuten vesikin. Se on tie takaisin kotiin.

 

 

Pääkirjoitus on päätoimittaja Koko Hubaran kerran kuussa ilmestyvä kolumni.

 

Lue aiemmat pääkirjoitukset täältä:

 
 
 

Edod

Uwa Iduozeen valokuvaessee nuoren ihmisen unelmista.

Read More

Pääkirjoitus: paula.risikko@raja.fi; jaana.vuorio@migri.fi

 
 
 
 

Taas on pääkirjoituksen aika. Olin ajatellut kirjoittaa jotakin representaatioiden tärkeydestä, siitä miten merkityksellistä on, että meidännäköisiämme ihmisiä on aikakauslehtien human interest -tarinoissa tekemässä normaaleja asioita. Miten ihanaa on, että kuvapankki Getty Images ja lifestyle-sivusto Refinery29 ovat alkaneet kerätä No Apologies -nimellä kulkevaa visuaalista kansiota, joka on monimuotoista ja vanhaa kaavaa rikkovaa.

 

Tällaisilla asioilla on pitkällä tähtäimellä väliä: tavallisten arkikuvastojen muuttaminen on tärkeä dekolonisoiva teko, joka tekee meistä vahvempia ja raivaa meille toimintatilaa yhteiskunnassa. Mutta juuri nyt on pikkuisen tärkeämpiäkin asioita kuin jokapäiväiset mediasisällöt:

 

Pari päivää sitten Suomesta karkoitettiin pois, vastentahtoisesti, lentokoneellinen meidännäköisiämme, turvaa hakeneita ihmisiä Afganistaniin. Paikkaan, josta ulkoministeriömme sivuilla kirjoitetaan seuraavasti:

 

”Turvallisuustaso: Vältä kaikkea matkustamista.”

 

Ja:

 

”Muut turvallisuustason tiedot: Turvallisuustilanne on kriittinen tai heikko koko maassa, vaikka tilanteessa on myös alueellisia eroja. Välttämättömissä asioissa Afganistaniin matkustavien ulkomaalaisten on noudatettava erityistä varovaisuutta sekä varmistettava ennalta turvallisuusjärjestelyjensä luotettavuus niin liikkumisen kuin majoituksen ja muiden mahdollisten oleskelupaikkojen osalta.”

 

Ja:

 

”Yleinen turvallisuustilanne: Afganistan on konfliktimaa, jossa väkivallan uhka on erittäin korkea.”

 

Heidät lähetettiin pois, vaikka Perustuslaissamme heti toisessa, kaikkien perusoikeuksia käsittelevässä luvussa, lukee näin:

 

”Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.”

 

Meidän ei siis kannata lähteä aurinkomatkalle Afganistaniin koska voimme päästä hengestä, mutta sieltä tänne henkensä uhalla turvapaikkaa hakemaan tulleet saa käännyttää pois.

 

”Ymmärtävätkö samat ihmiset, että Donald Trumpin muuri on jo rakennettu, ja se itse asiassa on täällä meillä Suomessa, meillä Euroopassa?”

 

Tästä kaikesta päätti maahanmuuttovirasto, joka operoi hallituksessamme istuvan sisäministerin alla. Hallituksen olemme valinneet me suomalaiset, me kaikki jotka äänestimme ja emme äänestäneet viime eduskuntavaaleissa. Hallitus päättää myös siitä, että meidän verorahoillamme maksetaan ihmisille yksisuuntainen menolippu kuolemaan. Sillä tavalla demokratia toimii valtion rajojen sisällä.

 

Nyt on kunnallisvaaliviikko. Tämänviikkoiset tapahtumat näyttävät päivänselvästi, että äänestämisellä  todella on väliä. Sillä on väliä kunkin meistä oman elämän ja etujen kannalta, mutta sillä on ennen kaikkea väliä niiden ihmisten kannalta, joilla ei ole mahdollisuutta äänestää. Äänestäminen ylittää kunnalliset ja valtiolliset rajat.

 

Kun katson some-feediäni, vastaan tulee jatkuvasti niin aitoa kauhistelua kuin vitsikkäitäkin kannanottoja liittyen Donald Trumpin haaveisiin rakentaa muuri Yhdysvaltain ja Meksikon väliin. Ihmiset ovat aidosti huolissaan siitä, miten ruskeiden maahanmuuttajien käy rapakon takana, ja hyvä niin. Mutta ymmärtävätkö samat ihmiset, että muuri on jo rakennettu, ja se itse asiassa on täällä meillä Suomessa, meillä Euroopassa? Se ei välttämättä ole fyysinen muuri, mutta lainasäädäntömme ja toimintamallimme sallivat tällä hetkellä sen että turvaa ja mahdollisuutta elämään etsivien ihmisten eteen nostetaan seinä. Että heitä ei vain jätetä kuolemaan vaan heidät lähetetään kuolemaan, koska me haluamme suojella omaa etuamme, omaa (kuvitteellista) kansakuntaamme, omia rahojamme ja omia rajojamme.

 

Olen usein "leikitellyt" ajatuksella, että mitä jos 1930–40-luvuilla olisi ollut some. Miltä holokausti olisi näyttänyt, miten sitä olisi näytetty? Olisiko kyyneltä pusertava hymynaama kaverin jakaman artikkelin tai statuspäivityksen alla muuttanut sitä tosiasiaa, että lapsia haettiin koulusta kesken päivän ja raskaana olevat naiset jätettiin heitteille, eikä monillekaan kerrottu ymmärrettävällä kielellä mitä seuraavaksi tapahtuu? Olisinko seurannut live-streamina, kun ihmisiä kasataan keskitysleirille vievään junaan?

 

On täysin inhimillistä, että olo on voimaton, toivoton ja riittämätön. On mahdotonta tietää, mitä muuta rivikansalainen voisi tehdä kuin äänestää, jakaa tietoa verkostoissaan ja käydä mahdollisesti osoittamassa mieltään. Myös sähköpostia voi lähettää ja kysyä päättäjiltä suoraan, miksi meidän verorahoillamme maksetaan kansanmurha.

 

 

Pääkirjoitus on päätoimittaja Koko Hubaran kerran kuussa ilmestyvä kolumni.

 

 

Lue myös muut pääkirjoitukset:  

 

1488493702105.jpeg
 
 
 

5 + 1 vinkkiä kunnallisvaaleihin

 
 
 
 

Ennakkoäänestys alkoi tänään, ja Ruskeat Tytöt kertoo sen kunniaksi miten intersektionaalinen feministi äänestää etunsa mukaisesti.

 

Romanien kansalaisoikeuksien puolesta taisteltiin 60-luvulla. YK:n päivän mielenosoitus Kallion virastotalon edessä. Kuva: Kansan arkisto / Lähde: Arvon mekin ansaitsemme

Romanien kansalaisoikeuksien puolesta taisteltiin 60-luvulla. YK:n päivän mielenosoitus
Kallion virastotalon edessä.
Kuva: Kansan arkisto / Lähde: Arvon mekin ansaitsemme

1 Otetaan ensin kuivat faktat: Valta ei tule meitä tavallisia tallaajia kunnallisvaaleja lähemmäksi, joten tilaisuus kannattaa käyttää hyväksi. Kunnallisvaalit ovat mahdollisuus vaikuttaa suoraan, sillä kunnissa päätetään tätä nykyä, valtion myöntämien rahojen pohjalta, hyvinkin itsenäisesti lähes kaikista meitä arjessa koskevista asioista kuten teistä, kirjastoista, terveydenhuollosta, lasten päivähoidosta ja niin pois päin. Äänestää saa jokainen 18-vuotias, myös ne jotka eivät ole Suomen kansalaisia mutta joilla on ollut kotikunta Suomessa vähintään kahden vuoden ajan. Virallinen äänestyspäivä on tänä vuonna 9.4. Ennakkoäänestys tapahtuu kotimaassa 29.3.-4.4. ja ulkomailla 29.3.-1.4. Ennakkoäänen voi antaa missä tahansa, ei pelkästään omassa kotikunnassa.

 

2 Äänestysprosessi käynnistyy seuraavanlaisesti: kävele peilin eteen, hengittele rauhallisesti sisään ja ulos vuorotellen nenän ja suun kautta. Katso itseäsi silmiin. Millainen kotikuntasi on tällä hetkellä? Mikä toimii, mikä ei? Mitkä ovat ne pari kolme asiaa, joiden toivoisit ehdottomasti muuttuvan seuraavan neljän vuoden aikana? Pänniikö koirankakat talven jäljiltä, vaiko kenties nouseva palvelujen yksityistämistrendi? Toivoisitko kohtuuhintaista asumista ja vieläpä mahdollisuutta itse muuttaa kotiin, johon sinulla on varaa vaikka nimesi ja ulkonäkösi nyt sattuvat olemaan mitä ovat? Toimiva joukkoliikenne on ihan parasta, mutta voisitko saada äänelläsi kaupantekijäisiksi sellaiset ratikat, joissa ei tarvitse pelätä rasistisia slurreja? Kuten sanottu, näissä vaaleissa on ihan okei ajatella vähän omankin navan kautta. Peilin lisäksi myös paperi ja kynä ovat toimiva ratkaisu. Kaksi saraketta, pros ja cons, tiedät drillin, se on tismalleen sama kuin deittaillessa.

 

3 Itsetutkiskelun jälkeen valitaan puolue, jota halutaan äänestää. Puolue valitaan ennen ehdokasta, koska kunnallisvaalit ovat suhteelliset vaalit. Se tarkoittaa, että puolueet saavat lopullisessa kunnanvaltuustossa paikkoja suurinpiirtein vaalien ääniosuuden mukaisesti. Netissä on tarjolla erilaisia vaalikoneita ja jokaisen puolueen sivulta pitäisi löytyä jonkinlainen puolueohjelma kuntia koskien. Ne ovat aikaavieviä, superpuisevia etkä luultavasti tajua suurinta osaa ympäripyöreästä hölynpölystä (kun emme mekään), mutta kannattaa kuitenkin vilkaista, jotta voi sanoa yrittäneensä tehdä mahdollisimman informoidun äänestyspäätöksen.

 

4 Älä usko mitään mitä puolueohjelmissa sanotaan. Tai suhtaudu kaikkeen vähintäänkin skeptisesti. Mitä tarkoittaa jos puolue sanoo vaikkapa että “jokaisella pitää olla vapaus valita palvelunsa itse”. Sitä, että kaikilla on oikeasti samat mahdollisuudet hoitoon ja apuun, vai sitä että rahalla saa ja hevosella pääsee? Entä mitä oikeasti tarkoittaa monien puolueiden esittämä toive “monikulttuurisesta kaupungista”? Ketkä oikeasti lasketaan kaupunkilaisiksi, mitä monikulttuurisuudella tarkoitetaan?

Ajaako puolue vain yhtä asiaa – vaikkapa “maahanmuuton rajoittamista” (yksi harvoista asioista josta kunnat eivät päätä) tai “verojen alentamista” (mitä tapahtuu kouluille, teille, päiväkodeille, vanhainkodeille ja hammashoidolle sen jälkeen?) – vai pyrkiikö se ottamaan huomioon niidenkin kunnassa asuvien edun, jotka eivät välttämättä pysty, uskalla tai halua pitää itsestään ja tarpeistaan kovasti mekkalaa? Entä onko puolueen listoilla tai johtoasemissa yhtään ei-valkoista tyyppiä, vai halutaanko kaupungin ruskeat ihmiset kerran vuodessa esittämään kivaa festivaaliohjelmaa ja laittamaan vahvantuoksuista ruokaa maailma in my backyard -tapahtumaan?
 

5 Kaiken tämän paasauksen jälkeen on tärkeä muistaa, että kunnallisvaalit ovat välittömät vaalit, mikä tarkoittaa sitä, että jokainen äänioikeutettu voi äänestää suoraan juuri sitä henkilöä jonka haluaa nähdä valtuustossa. Toisin sanoen, jos olet aina toivonut, että kotikaupunkisi politiikassa vaikuttaisi ruskea tyttö, äänestä ruskeaa tyttöä. Jos toivoisit, että näkisit kotikaupunkisi politiikassa pyörätuolissa istuvan, ruskean trans-tytön, äänestä pyörätuolissa istuvaa, ruskeaa trans-tyttöä – älä valkoista, keski-ikäistä miestä, joka sanoo, että pyörätuoleissa istuville, ruskeille trans-tytöillekin pitää antaa ääni. Vaalien idea on nimittäin se, että sinä annat mandaatin haluamallesi henkilölle eikä toisin päin.

Toimiva nyrkkisääntö: etsi ehdokas, jonka vuoksi voisit joskus harkita seuraavasi valtuuston kokousta live-streamina.

 

+1 Ja sitten tämä: se, että ehdokas kuuluu vähemmistöön, ei välttämättä vielä takaa, että hän pitää tiukan paikan tullen puoliasi tai ymmärtää rakenteita. Varo itseään vihaavia ja anteeksipyyteleviä ruskeita tyyppejä. Tiedät kyllä ketä tarkoitamme: sitä, joka on ensimmäisenä selittämässä, että syrjintä ei ole syrjintää ja tekemällä kovasti töitä ja olemalla kiitollinen suomalaisille pääsee elämässä pitkälle.  

Kävele pois. Oikeasti. Juokse. Kohti äänestyskoppia. Sillä se on paras tapa vaikuttaa.

 

 

Toimitus

 

Sekava Rotu

Suomalaisessa lääketieteessä puhutaan ”mustasta rodusta”. Mitä ihmettä sillä tarkoitetaan?

Read More

Aivan Kielipuolista

Suomessa puhutaan noin 150 kieltä äidinkielenä, mutta on lähes sattumanvaraista, saako niillä palvelua.

Read More