Q&A: Samira Elagoz

Teksti: Carmen Baltazar
Syyskuu 29, 2017

Mennään suoraan asiaan. Kerro vähän Craigslist Allstars -elokuvan synnystä. Sehän siis oli osa tämän vuoden Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaaliohjelmaa (kaikki näytökset loppuunmyytiin) ja kuuluu maailman suurimman dokumenttielokuvafestivaali IDFA:n ohjelmistoon.

Minulla on pitkä kokemus esiintymisestä ja muiden treenattujen esiintyjien katsomisesta, mutta pari vuotta sittein kyllästyin siihen. Haluan, että teosteni aiheet tulevat oikeista elämäntapahtumista, kohtaamisista ja reaktioista, joten keksin idean ensimmäisen tapaamisen kuvaamisesta ihmisten kotona. Elokuvassa todistetaan kahden ihmisen välistä, aitoa ensimmäistä kohtaamista. Halusin nähdä, miten kameran läsnäolo vaikuttaa intimiteettiin. Pohdin myös sitä, miten haluamme muodostaa yhteyden toiseen ihmiseen teknologian ja median välityksellä, ja kuitenkin siitä irrallaan. Löysin subjektini jättämällä ilmoituksen Craigslistiin. Netin anonyymius tekee helpommaksi paljastaa itsensä, joten  kautta on helpompi halusin tarkastella, voiko sitä ylläpitää kun tapaaminen muuttuu kasvokkaiseksi. Tietoinen lähestymistapani oli, etten tuominnut, mutten myöskään rohkaissut ketään. Subjektini varmaankin kokivat, että pystyivät siksi olemaan avoimia kanssani. Kun heillä oli vapaus valita mitä he haluavat jakaa, se usein liittyi seksuaalisuuteen.

 Juttu menee käytännössä niin, että menet neljän seinän sisälle tuntemattomien miesten kanssa, ja kumpikin teistä saa käyttää kameraa vapaasti. Olet antanut hahmoille salanimiä kuten The Sadist Pianist, The Teacher ja The Expert. Mikä motivoi sinua lähtemään tähän projektiin?

Taidehistoriahan tuntee hyvin klassisen asetelman, jossa nainen on miestaiteilijan objekti. Halusin nähdä mitä tapahtuu, jos naistaiteilijan aiheena onkin mies. En ollut itse ikinä nähnyt tälläista elokuvaa, enkä myöskään ollut löytänyt kunnon määritelmä sille, mitä “female gaze” on. Esimerkiksi Yhdysvalloissa monet näyttelyt laittavat sen merkitsemään naisen katsetta itseään kohtaan, selfien kautta, mutta minulle mielenkiintoisempaa oli kääntää katseeni mieheen. Tein sen kuitenkin tavalla, joka ei projisoi heitä tiettyyn muottiin (niin kuin male gaze tunnetusti tekee naisille), mutta antaa heidän esittää itsensä haluamallaan tavalla. Kamerani on heissä kiinni uteliaana, kuitenkaan imartelematta tai myoskään pilkaten.

Olivatko kuvaukset turvallisia?

Kohtauksia kuvatessa pidin aina huolen, että joku ystävä oli lähettyvillä ja tiesi missä olin. Kun tunsin oloni turvalliseksi, koin että pystyin olla tilanteissa vapaasti ja sensuroimatta itseäni. Totta kai kiinnostavassa journalismissa tai taiteessa on aina jonkinlainen riski, mutta itse en ollut kiinnostunut vaarasta tätä projektia tehdessäni. Minulla oli ystävälliset välit suurimpaan osaan elokuvan hahmoista, ja ajattelen, että he ovat ihmisiä, joihin olisin voinut tutustua muutenkin. Halusin editoida jokaisen kohtaamisen niin, että se vastaa mahdollisimman hyvin omaa kokemustani tilanteesta. Mutta kuten kaikki elokuvat, se on minun, eli ohjaajan, versio totuudesta.

Olet sekä ohjaaja että elokuvan päähenkilö. Miten päädyit tähän ratkaisuun?

En halunnut elokuvan olevan vain kokoelma potretteja, vaan kanssakäymisiä. Yksi lähtökohdistani oli tutkia sitä, mitä tapahtuu kun elokuvantekijä on samalla päähenkilö. Minulle oli kiinnostavaa tutkia sitä, miten minä voin mennä sisälle tuntemattomien ihmisten elämään ja tulla hetkeksi osaksi sitä. Pystyäkseni siihen, minun täytyi itse olla täysin mukautuvainen, ja määrittelin itseni jokaisen kohtaamani henkilön kanssa uudestaan. Elokuvassa ei ole traditionaalista narratiivia, eikä sen aikana tapahdu esimerkiksi mitään erityistä henkilökohtaista kasvua.

Elokuvan English Plumber -niminen hahmo puhuu ex-puolisonsa negatiivista ominaisuuksista, ja sanoo niiden liittyvän hänen kiinalaisuuteensa. Miksi sinusta oli tärkeää, että tämä kommentti on elokuvassa mukana?

Miksi sensuroisin ketään? Hahmojen sensuroiminen vain siksi että sattuu olemaan eri mieltä heidän kanssaan on minusta ristiriidassa dokumentin idean kanssa. Minusta on mielenkiintoista nähdä miten ihmiset rationalisoivat asioita itselleen heikkoina hetkinä. Se on paljonpuhuvaa.

Onko teoksillasi sitten jokin tietty kohdeyleisö

En luo teoksia jokin tietty yleisö mielessä. Annan valtavasti arvoa sille, että teoksiani näytetään erilaisissa konteksteissa ja eri puolilla maailmaa. Craigslist Allstarsia voi katsoa elokuvana, performanssina tai visuaalisena taiteena. En usko, että katsojan iälläkään on niin väliä. On todella kiinnostavaa, miten eri taustaiset ihmiset tulkitsevat teoksiani. Haluan nimenomaan jättää katsojille tulkinnanvaraa enkä kertoa liikaa omista ajatuksistani. Jotkut ovat kokeneet elokuvani katsomisen todella epämukavaksi, toisille se on ollut hyvin kaunis kokemus. Nämä erilaiset tulkinnat ovat mahdollisia, koska en kerro katsojalle mitä hänen pitäisi nähdä, vaan kysyn mitä hän itse näkee.

Sinulla ei ole dokumenttielokuvataustaa, mutta olet kuitenkin esiintyvä taiteilija. Olet opiskellut tanssia ja performanssitaidetta, mutta miten päädyit tekemään elokuvia?

En ajattele itsäni elokuvantekijänä tai performanssitaiteilijana, kutsun itseäni mieluummin vain taiteilijaksi, koska se antaa paljon enemmän vapautta. Esimerkiksi Craigslist Allstarsia on näytetty elokuvafestivaaleilla, gallerioissa ja performanssiteattereissa, joten se ei ole helposti kategorisoitava teos.

 Opiskelin Sibelius-lukion tanssilinjalla, jonka jälkeen hain tanssikouluihin eri puolella Eurooppaa. Pitkän yrittämisen jälkeen pääsin salzburgilaiseen SEAD-tanssikouluun, mutta tajusin siellä opiskellessani, että en oikeastaan halunnut tanssijaksi, koska minulla oli kova halu päästä tekemään taidetta omaehtoisesti. Hain Amsterdamin School for New Dance Developmentiin opiskelemaan koreografiaa, ja pääsin siellä heti luomaan omia juttujani. Tein aluksi hyvin strukturoituja performansseja, mutta huomasin jossain vaiheessa kaipaavani ulos studiosta ja harjoitelluista esityksistä. Siksi päädyin tarttumaan kameraan ja etsimään aitoja kohtaamisia. Olen siis päätynyt elokuvan tekemiseen erikoista reittiä, ja mielestäni se näkyy työssäni hyvällä tavalla.

Kasvoit Karkkilassa mutta matkustat paljon ja olet asunut viimeiset viisi vuotta Amsterdamissa. Minkälainen suhde sinulla on Suomeen?

Suomi-suhteeseeni on varmaankin vaikuttanut se, etten päässyt täällä koskaan taidekouluun. Cock, Cock, Who’s There? -performanssiteokseni on ollut Euroopassa jonkinasteinen hitti, ja se palkittiin kansainvälisesti arvostetulaa Prix Du Jardin for Young Choreographers -palkinnolla Impulstanz-festivaaleilla Wienissä. Sitä ei mainittu lainkaan suomalaismediassa, enkä saanut edes vastauksia suurimmalta osalta suomalaisia kuraattoreita, joille sitä tarjosin. On kuitenkin hienoa olla Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla Craigslist Allstarsin kanssa, koska olen nähnyt siellä paljon erilaisia, kokeellisiakin elokuvia. Ehkä suomalaiset elokuvien kuratoijat ovat tottuneet kansainvälisempiin teoksiin kuin taidekuraattorit. On kiva näyttää töitä Suomessa, koska olen kuitenkin Suomesta kotoisin. Koen kuitenkin tällä hetkellä Amsterdamin enemmän kodikseni kuin Suomen.

Urasi on lähtenyt nousukiitoon heti valmistumisesi jälkeen. Minkälaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?

Valmistuin vuosi sitten, ja olen ollut siitä saakka kiertueella Craigslist Allstarsin ja Cock, Cock, Who’s There?in kanssa, joka on elokuvan sisarteos. Juuri nyt keskityn siis kiertueeseen. Olen todella tyytyväinen, että olen päässyt kiertämään juuri näiden teosten kanssa, koska en halunnut määritellä itseäni vain performanssitaiteilijaksi, vaan haluan tulevaisuudessa tehdä mahdollisimman monipuolisia taiteilijan töitä.