Home / Q&A: AYỌ̀BÁMI ADÉBÁYỌ̀



Q&A: AYỌ̀BÁMI ADÉBÁYỌ̀

Vuoden hittiromaani on sekä keskiluokkaan sijoittuva suuri rakkauskertomus että näkökulma Nigerian lähihistoriaan, sillä sen kirjoittajan mielestä kaikki tarinat ansaitsevat tulla kerrotuksi.

 

Teksti: Kyösti Hagert
Kuvitus: Caroline Suinner
Kesäkuu 13, 2018

Nigerian pääkaupungissa Lagosissa kolmekymmentä vuotta sitten syntyneen Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n esikoisteos Älä mene pois (Stay with me, suomentanut Heli Naski) on ollut kansainvälinen suurmenestys. Helsinki Lit –kirjallisuustapahtumassa toukokuun lopussa vieraillut Adébáyọ̀ kertoo Ruskeiden Tyttöjen haastattelussaan, miksi hän halusi kirjoittaa keskiluokkaisen ja koulutetun pariskunnan rakkauselämästä.

 

Älä mene pois on romanttisen rakkauden ylistys. Samalla kun teos käsittelee keskiluokkaisen ja koulutetun pariskunnan rakkautta ja sen rajoja, antaa se lukijoille pääsyn sellaiseen afrikkalaiseen todellisuuteen, mitä mediassa ei muutoin näy.

 

Pariskunta Yejiden ja Akinin rakkaus törmää perinteisiin nigerialaisiin arvoihin, kun pariskunta ei onnistu saamaan yhteistä lasta. Nigerialaisessa perinteessä miehellä on oikeus ottaa useita vaimoja, jos hänellä on siihen varaa ja hän pystyy kohtelemaan vaimojansa tasapuolisesti.

 

Akinin perhe kyllästyy vuosien mittaan odottamaan lasta, joten he pakottavat Akinin solmimaan liiton toisen naisen kanssa. Yejide ja Akin ovat sopineet jo seurusteluaikana, ettei heidän suhteeseensa mahdu muita vaimoja. Yejide on yliopistokouluttautunut nainen, jolla on oma menestyvä bisnes. Lisäksi hän on naimisissa elämänsä rakkauden kanssa, joka on hänelle hellä ja vähintään yhtä rakastunut häneen. Silti Yejide kokee olevansa epäonnistunut ihmisenä, koska hän ei ole saanut lasta.
 

Vuosien mittaan rakkaus alkaa rapista, kun lasta ei kuulu. Tilanteet muuttuvat ja keskinäinen luottamus muuttuu petoksien pitkäksi langaksi. Tiheätunnelmaisessa kirjassa juoni muuttuu yllättävämmäksi sivu sivulta. Adébáyọ̀ onnistuu pitämään lukijan ottessaan läpi rakkausdraaman ja sen taustalla tapahtuvan Nigerian poliittisen valtataistelun.

 

Annetaan nyt Adébáyọ̀n kertoa hittiromaaninsa synnystä ja siitä, mitä lähitulevaisuus on tuomassa mukanaan.

IMG_9588.jpg

 

Mitä ilmiötä sinä halusit tällä kirjallasi käsitellä?

Kirjahan on käytännössä katsoen rakkaustarina. Yhdellä tasolla halusin käsitellä suurta rakkautta ja sen rikkoutumista, sitä kun kaikki hajoaa pirstaleiksi. Toinen tärkeä teema on äitiys. Se on monimutkainen aihe, joka ei ole todellakaan niin yksinkertainen asia kuin se käsitetään yhteiskunnallisesti. Lisäksi halusin käsitellä myös Nigeriaa ja sen tarinaa 1980-luvulta alkaen, koska sen jälkeen niin maa kuin sen kansalaisetkin ovat muuttuneet monella tavalla.

 

Olet syntynyt itse 1980-luvun lopulla ja kirjasi tarina alkaa muutamia vuosia ennen syntymääsi. Miksi halusit käsitellä juuri tuota tiettyä ajanjaksoa?

Olen äärimmäisen kiinnostunut historiasta, minulla on suorastaan pakkomielle historiaan. Kirjan kirjoittaminen antoi minulle hyvän tekosyyn paneutua kunnolla Nigerian historiaan.

 

Mitä syvemmälle pääsin maani historiaan, ja erityisesti noihin 1980-luvun puolivälin tapahtumiin, tajusin uudella tavalla, kuinka tärkeä ja ajankohtainen se aika on yhä Nigerialle. Useat vallankaappaukset ja niiden aiheuttama epäluottamus näkyvät yhä yhteiskunnassamme.

 

Isovanhempieni sukupolven rakentamien talojen edessä on pienet, matalat aidat. Ne ovat niin matalat, että jokainen lapsi pystyy ylittämään ne kevyesti hyppäämällä niiden yli. Kun vanhempieni sukupolvi alkoi rakentamaan talojansa, niin niiden edessä olevat aidat muuttuivat yli kaksimetrisiksi muureiksi. Ne ovat niin korkeita, ettei kukaan näe niiden takana olevia pihoja eikä juuri talojakaan.

 

Kun ei ole demokratiaa eikä voida luottaa vallanpitäjiin, ihmisille jää kaksi vaihtoehtoa. Sitä voi mennä kaduille osoittamaan mieltä ja sitten ehkä tulla ammutuksi – tai sitten rakentaa korkeammat muurit. Ihmiset ajattelevat, etteivät he voi vaikuttaa kotinsa ulkopuoliseen maailmaan, niinpä he haluavat suojella kotiaan kahta voimakkaammin. Sitä voi sitten jokainen miettiä, mikä on se vaihe, jolloin kannattaa lähteä ulos kaduille puolustamaan niitä arvoja, mitä pelkkä kodin turvaaminen ei voi pelastaa.

alamenepois_1_2.jpg
IMG_9576.jpg

 

Kirjasi päähenkilö Yejide on monella tapaa rohkea ja itsenäinen hahmo, mutta lapsettomuuteen liittyvissä asioissa hän alistuu perheyhteisön ja yhteiskunnan vaatimusten ja toimien alle. Miksi?

Lähtökohta on, että nigerialaisessa kulttuurissa lasten saaminen on todella tärkeä asia. Vaateita ja odotuksia kohdistuu niin miehiin kuin naisiinkin. Lapsia pitäisi hankkia suht aikaisin ja mielellään monta. Erityisesti naista ja hänen onnistumistaan ihmisenä mitataan sen mukaan, millainen äiti hän on. Jos elämän merkityksellisyyttä mitataan lasten kautta, niin silloin on vaikeaa sanoa, että tämä ei ehkä olekaan sitä, mitä minä haluan elämältäni.

 

Yejiden tapauksessa on myös tärkeää muistaa, että hän on joutunut kasvamaan ilman omaa äitiänsä. Eräällä tavalla hän haluaa korjata tilanteen; kun hänellä itsellään ei ole ollut äitiä, niin hän haluaa olla jollekin toiselle äiti. Kun hän lisäksi huomaa, että romanttinen rakkaus ja parisuhde ei riitä, eikä se ole välttämättä pysyvää, niin äitiys ei katoa minnekään.

 

Moniavioisuus on tällä hetkellä muutoksessa Nigeriassa. On yhä normaalia, että miehellä voi olla monta vaimoa, muttei yhtä yleistä kuin joskus aiemmin. Tänä päivänä monet nuoret sopivat keskenään, että he jakavat elämänsä vain kahdestaan, erityisesti kaupungeissa ja koulutetuissa piireissä.

 

Yejide on tukalasta tilanteestaan huolimatta toiveikas ja päättäväinen. Yhdistääkö se teitä kahta?

Ikävä kyllä ei. Olen paljon pessimistisempi kuin Yejide. Olisipa minulla edes vähän enemmän hänen pohjatonta uskoaan ja tahdonhaluaan, se nimittäin auttaisi monesti. Tykkään kirjoittaa ihmisistä, jotka ovat erilaisia kuin minä. He kiinnostavat minua enemmän, koska sitä kautta pystyn tutkimaan ihmisyyttä paremmin.

 

Toivo antaa mahdollisuuden jatkaa, kun ei ole enää mitään muuta keinoa. Nigerialla on surullinen ja raskas vuosisatojen historia monin eri tavoin, mutta silti nigerialaiset jaksavat elää ja mennä eteenpäin. Uskon, että siinä on paljon tekemistä, että he ovat uskoneet asioiden lopulta selviävän.

 

Uutiskuvaston perusteella Afrikka näyttäytyy sodan, köyhyyden ja kauhun mantereena. Kirjassasi käsitellään kouluttautuneen ja keskiluokkaisen pariskunnan elämää, ja heidän elämänsä vaikuttaa oikein mukavalle demokratiaongelmista huolimatta. Miksi halusit antaa äänen nigerialaiselle keskiluokalle?

On selvää, että Afrikassa ja Nigeriassa on paljon köyhyyttä ja kärsimystä. Mutta minun romaanini ei käsittele niitä aiheita. Kirjani ei myöskään käsittele äärimmäisen rikkaita ihmisiä, heitäkin on Nigeriassa. Uskon, että kaikkien tarinoiden pitää antaa elää ja ne ansaitsevat tulla kerrotuksi. Jos ajatellaan esimerkiksi Yhdysvaltoja, niin siitä on olemassa monia erilaisia narratiiveja, jotka ovat sallittuja näkyä yhtä aikaa. On mediatuotteita, jotka käsittelevät etelävaltioiden perhe-elämää ja New Yorkin urbaaneja sinkkuja ja kaikkea muutakin. On yhteiskunnallisesti tärkeä, että kaikenlaiset narratiivit saavat näkyä. On helppoa nähdä Amerikan monimuotoisuus, kun sieltä tulee niin paljon erilaista media-aineistoa.

 

Olet seuraavaksi menossa Yhdysvaltoihin kirjoittamaan seuraavaa romaaniasi. Mistä se kertoo?

On vielä kovin aikaista tarkkaan kertoa siitä tarkkaan, millainen siitä tulee ja mitä kaikkia teemoja se käsittelee. Se sijoittuu Nigeriaan ja kertoo joko kahdesta tai kolmesta perheestä. Minua sekä innostaa päästä kirjoittamaan sitä, että myös pelottaa. Vuoden päästä osaan kertoa paremmin, mistä se kertoo ja mitä teemoja käsittelen siinä. Nyt minulla on vain erilaisia, keskeneräisiä juonirakennelmia ja teemaideoita.