Home / Essee: Musta makkara, valkoiset pojat



Essee: Musta makkara, valkoiset pojat

Millaista on olla rodullistettu homoseksuaali 2010-luvun Suomessa? Vaatessuunnittelija Ervin Latimer kertoo sinkkuelämästään skenessä joka on hyvin, hyvin valkoinen.

 

Teksti: Ervin Latimer
Kuvitus: Ervin Latimer
Kesäkuu 28, 2017

Suutelen innostuneesti edessäni seisovaa nuorta miestä. Hän on pitkä ja käsittämätöntä kyllä, komeampi kuin miltä hän Grindr-kuvissaan näytti. Juuri sellainen Suomi-Filmin kirveellä veistetty renkipoika, josta pidän. On kesä ja pienessä yksiössäni on helvetin kuuma. Hän puree huultaan ja riisuu t-paitansa.

Voi paska, ajattelen kun näen hänen treenatun kroppansa.

Kuvien perusteella olin järkeillyt, että hän vain näyttää siltä (valolla ja varjolla saa ihmeitä aikaan, I should know), mutta tyyppihän on ihan oikeasti, täysin objektiivisesti, hot af. Siis sellaista kamaa jolla käännetään Profeetat homoiks, vai miten se menikään. Hän yrittää riisua paitani, mutta teen harhautuksen ja suutelen toista hänen jöpöttävistä nänneistään. Minulla ei ole aikomustakaan ottaa paitaani hänen edessään pois, ei ainakaan niin kauan kun valot ovat päällä. Hän puristaa etumustani ja avaa varovaisesti vyöni.

Tiedätkö sen tunteen, kun tiedät varmasti saavasi seksiä? Ei sen, kun joku lähtee narikasta mukaasi pilkun jälkeen, eikä senkään, kun hookup tekstaa ”Oon täs alhaalla” ja olet vielä etsimässä puhtaita alusvaatteita. Tarkoitan sitä kihelmöivää tunnetta, mikä tulee about siinä vaiheessa, kun yrität hermostuneena nähdä, kummin päin se hemmetin kondomi oikein rullataan. Noh, renkipoika päätti näyttää taitojaan ja asetella kumin puolestani. Olemme hikisiä ja lähekkäin, ja heitän pääni sisällä itseni kanssa ylävitosia. Sitten hän puraisee korvaani ja kuiskaa virnistäen:

”Mä en ookaan koskaan ollu teikäläisten kanssa.”
”?”
”Mä en oo koskaan ollu mustan miehen kanssa!”

Hän sanoo sen kuin ripittäytyen. Kohteliaisuutena.

Pity – I kind of liked him, ajattelen ja käännän rengin mahalleen. Alan keskittyä siihen, miksi hänet tuntia aiemmin olin kotiini kutsunutkin.

Jos saisin euron joka kerta, kun valkoinen homo sanoo minulle jotain vastaavaa, ASP-tilini olisi done and done. Sisällöllisesti tämäntyyppiset kommentit noudattavat samaa kaavaa: en ole koskaan ollut kaltaisesi kanssa, onpas erikoista, sä oot varmaan kreisi sängyssä ja niin edelleen. Kerran yksi tyyppi pettyi heti kättelyssä, kun näytin ”tummemmalta kuvissa”. Oli selvää, että tyyppi ei harmitellut puutteellista kesäbrunaani. Toinen taas ilahtui ääneen, kun peniskarvoistani viimein löytyi afro, koska hiukset olivat niin suorat. Minut nähdään yönmustana rakastajana, jonkinlaisena lämpimänä kaakaona valkoisen lumen keskellä. On ollut mielenkiintoista, miten homoskenessä olen käytännössä musta, mutta monessa muussa yhteydessä saan toistuvasti kuulla, että et sä nyt niin tumma ole. Tottahan se on, mutta näetkö ristiriidan?

 

Ei, kaikilla afrikkalaisamerikkalaisen taustan omaavilla miehillä ei ole loputonta libidoa ja 25-senttistä mustaa surmaa vasemmassa lahkeessa.
Sori pojat.

1-3.jpg

 

Riemastuttavimmat kommentit liittyvät penikseeni. Mustamakkaravitsit ovat niin väsyneitä, etten jaksa niitä edes noteerata. Mutta kun mennään täysin epärealistisiin odotuksiin tiettyjen ruumiinosien kokoluokasta, ollaan kiusallisemmilla vesillä. Jos en ole sattunut antamaan mittojani etukäteen (pituus, paino, pituus anyone?) on ollut hämmentävää nähdä miten usein nämä renkipojat tuntuvat odottavan jotain veden kielelle tuovaa hormonimunakoisoa, kaiken lävistävää mustaa valomiekkaa.

Ei, kaikilla afrikkalaisamerikkalaisilla tai afrikkalaisamerikkalaisen taustan omaavilla miehillä ei ole loputonta libidoa ja 25-senttistä mustaa surmaa vasemmassa lahkeessa. Sori pojat. Ei siinä mitään, seksualisoidut deittiappiviestit eivät välttämättä ole mikään ongelma, kyllä mekin sitä peliä osaamme pelata. Ongelma on se, mitä tämäntyyppiset viestit kertovat siitä miten kyseiset henkilöt näkevät minut ja kaltaiseni henkilöt homoskenen kontekstissa.

Tällaiset oletukset ja fantasiat ovat väsyttäviä ja pohjattoman eksotisoivia. Ne juontavat juurensa rasismiin, kolonialismiin ja orjuuteen. Mustan kehon seksualisointi valtava keskustelu, jota esimerkiksi filosofi Frantz Fanon kävi jo vuonna 1952 teoksessaan Black Skin, White Masks.

Siellä se gay-chat oli, sivulla 897,
siinä samassa teksti-tv:ssä
mistä rekkakuskit saavat ravituloksensa.

 

Jos vaikuttaa siltä, että seksielämäni rullasi aikoinaan vain teksti- ja appiviesteillä, olet täysin oikeassa. Kun Tinder tuli ja heterot ystäväni jännittivät ensimmäisiä appitreffejään, me homot olimme jo veteraaneja. Ainakin minulle ne olivat normi, sillä olen poikien iskemisessä baarissa täysin avuton. Olen tähänastisen elämäni aikana yrittänyt sitä tasan kahdesti. Ensimmäisellä kerralla varjostin yhtä kundia ikuisuuden, kunnes kainalossa roikkunut ystävätär meni vihdoin vessaan. Mies näytti Vaahteranmäen Eemeliltä, jos Eemeli olisi parikymppinen ja viettänyt kokeilunhaluisen viikonlopun Berliinissä. Nykäisin häntä hihasta ja sanoin että hän näyttää kivalta. Pian jo suutelimme ja suudelmamme päätyttyä cockblocker-ystävätär tuli takaisin vessasta. Berliinin Eemeli esitteli meidät ja ilmeni, että kyseessä on hänen tyttöystävänsä. Heidän piti kuulemma lähteä kotiin.

Toisella ja tähän asti viimeisellä iskuyrityskerralla näin söpön punapään keskellä tanssilattiaa. Otin viimeisen rohkaisuhuikan jekkubatteristani (hyi helvetti) ja marssin pojan luokse. Koska musiikki oli kovalla, jouduin huutamaan.

”SÄ OOT IHAN VITUN KUUMA!”, karjuin, omasta mielestäni hurmaavan rehellisesti, mutta näin jälkikäteen ajateltuna varmaankin melko uhkaavasti.

Poika tuijotti minua pitkään ja totesi minun olevan too much. Päätin panostaa nettideittailuun.

Ensimmäinen deittisivusto, jota olen koskaan käyttänyt, oli MTV3:n teksti-tv:n Gay chat. Tämä tapahtui joskus vuosikymmen sitten lukion loppupuolella. En muista miten sivulle päädyin, mutta siellä se gay-chat oli, sivulla 897, siinä samassa teksti-tv:ssä mistä rekkakuskit saavat ravituloksensa. Homma toimi yhtä sujuvasti kuin Twitter, jos twiitit pitäisi lähettää faxilla. Tekstaat palvelunumeroon ja jonkun ajan päästä viestisi näkyy ruudulla. Kuten muutkin, jaoin myös puhelinnumeroni, jotta halukkaat saivat otettua minuun yhteyttä. Tuohon aikaan ei kuvia oikein puhelimella lähetelty, joten jouduin kuvailemaan itseäni verbaalisesti.

”Puoliksi tummaihoinen”, ilmoitin.

Koko homoilu oli minulle uutta, enkä ollut varma onko normaalia, että penikseni tarkkaa väriä tiedustellaan. Muun muassa. Sovin tapaamisen teksti-tv:n kautta vain yhden kundin kanssa, mutta ne treffit päätyivät jo ennen alkamistaan tekstiviestillä:

 ”Ei kiitos.”

Ilmeisesti hän oli nähnyt minut (ensimmäistä kertaa) ikkunastaan. Seisoin hänen alaovellaan.

Intin jälkeen tutustuin Qruiseriin, Pohjoismaiden suurimpaan homoyhteisöön, ja deittielämäni lähti lentoon. Tapasin sitä kautta paljon miehiä ja olin oman elämäni Samantha Jones. (Nykyään olen Miranda, ainoastaan kiireisempi, vielä ilman lasta ja mieheni asuu toisella puolella Atlanttia. Tai ehkä en ole kukaan heistä, vaan ihan vaan se väsynyt homo joka tuijottaa heitä telkkarista.) Qruiser on logiikaltaan vähän kuin Irc-galleria, mutta ulkoasultaan vielä neuvostoliittolaisempi. Profiilini syntyperävalikosta löytyi erikoisella jaottelulla Aasia, Intia, Etelä-Amerikka, Afrikka sekä Pohjois-, Itä-, Etelä- ja Länsi-Eurooppa. Niin ja tietysti erikseen vielä Pohjoismaat yhtenä ryhmänään. En löytänyt näistä tai näiden yhdistelmistä itselleni sopivaa vaihtoehtoa, joten valitsin ”muu”. Tämä aiheutti kihelmöivää kiinnostusta Qruisaajissa. Kun kysyin eräältä herrasmieheltä miksi häntä kiinnosti syntyperäni niin paljon, hän kertoi pitävänsä mustista miehistä. Mikäs siinä. Good for me, I guess. Hän jatkoi intoillen, että mitä mustempi sitä parempi – tietää saavansa ”villiä menoa”.

Goodbye.


On ymmärrettävä historia ja konnotaatiot,
joista Grindrin ”No blacks” -tyyppiset
kommentit muistuttavat.

 

Kun Tinder ja Grindr yleistyivät Suomessa kolme, neljä vuotta sitten, aloin kiinnittää huomiota niissä esiintyvään kasuaaliin rasismiin – erityisesti Grindrissa. Röyhkeimmät no blacks, no asians -profiilitekstit (kyllä, sellaisia on) näin vasta Jenkeissä ja Kanadassa, mutta joitain versioita näkyi Suomessakin.

Tehdäänpä yksi asia selväksi.

Jokaisella meistä on omat preferenssimme kumppaneidemme suhteen ja niin pitääkin olla. Itse tykkään yli kaiken valkoisista skandinaavipojista. Asiat voi ilmaista monella tapaa, mutta rehellisyyteen vedoten ei voi sulkea kokonaista ihmisryhmää pois vain siksi, että he eivät saa boksereita turpoamaan. Tietyn etnisen ryhmän poissulkevat profiilit ovat röyhkeitä ja toiseuttavia. On ymmärrettävä historia ja konnotaatiot, joista Grindrin ”No blacks” -tyyppiset kommentit muistuttavat.

Yritän joskus keskustella rasismista yhteisössämme valkoisten homotuttujeni kanssa. Reaktio on lähes aina sama. Nämä miehet whitespleinaavat ytimekkäästi, että kyllä valkoisillakin homoilla voi olla rankkaa ja että ei tämä kuule ole mikään kilpailu, missä mitataan kenellä on vaikeinta. Fiksuimmat muistuttavat myös, että kyllä asiani voisivat olla paljon huonomminkin. Tietysti, ei tietenkään ja tottakai! Herranjestas, olen cis-sukupuolinen MIES! On sanomattakin selvää minkä ihmisryhmän pitäisi olla tässä äänessä, mikäli kyseessä olisi jonkinlainen kilpailuasetelma. En ole missään vaiheessa väittänyt, etteikö pienellä paikkakunnalla kasvanut valkoinen sateenkaariteini voisi kokea äärimäistä syrjintää.

2-3.jpg

Mutta olenko kohtuuton, kun huomautan, että FS Magazinen (homomiesten Men’s Health) teettämän tutkimuksen mukaan kahdeksan kymmenestä etniseen vähemmistöön kuuluvista homomiehistä on kokenut rasismia HBLTQ-yhteisössä? Onko liikaa vaadittu, että pyydän tiedostamaan tietynlaisia ihonväriin liittyviä valtasuhteita ja ongelmia myös kotimaisessa homoskenessämme? Eivätkä esimerkit rajoitu vain applikaatioihin. Charity for Black Equity (globaali afrikkalaisamerikkalaisten homoseksuaalien asemaa ajava järjestö) luetteli huhtikuussa lukuisia USA:ssa viimeisen vuoden aikana tapahtuneita selkkauksia, joissa homobaarin henkilökunta on käyttäytynyt rasistisesti. Esimerkkejä on sopimattomista kommenteista etniseen profilointiin perustuvaan sisäänpääsyn estämiseen. Tai entäpä nämä legendaarisen lontoolaisen G-A-Y-homobaarin omistajan Jeremy Josephin kommentit, joissa hän uudenvuodenlupauksenaan haluaa ”claim Soho back” alueella rellestäneistä jengeistä ja huumediilereistä. On selvää, että hän viittaa näillä termeillä paikalliseen Somaliväestöön. Keitäköhän varten hän on Sohoa valtaamassa takaisin?

Kun näistä asioista puhuu, saa kuulla, ettei tällaista tapahdu Suomessa. Niinpä niin. Viime huhtikuussa homobaari Hercules oli osana selkkausta, jossa ilmeisesti henkilökunnan jäsen oli vahingossa jakanut henkilökohtaiseksi tarkoittamansa päivityksen hallinnoimallaan Herculeksen virallisella Facebook-sivulla. En tässä päivittele tekstin rasistista sisältöä sen enempää. Ja ei, en väitä, että tapauksen perusteella Hercules on virallisesti rasistinen homobaari, jonkinlainen sateenkaari-Ku Klux Klan. Mutta tämäkin tapaus osoittaa, että ihmisillä joilla on valtaa, voi olla myös vavisuttavan ongelmallisia asenteita. Mistä tämä henkilö sai siinä baarissa päättää? Mihin hän kykenee pääkaupunkimme homokulttuurissa vaikuttamaan?

Olen pariin otteeseen joutunut keskusteemaan aiheesta myös sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi eräässä kotimaisessa 6 000 hengen HBLTQ-ryhmässä. Keskustelu muuttui myrkylliseksi nopeammin kuin Perussuomalaisten tämän kesän puoluekokous. Mikään ei kuitenkaan vetänyt vertoja tähän pari vuotta sitten helsinkiläisessä homobaarissa käymääni keskusteluun: Kivan näköinen poika liimautuu seuraani. Hän käy baarissa varmaankin usein, sillä hän näyttää tutulta. Olemme humalassa ja tanssimme kömpelösti. DJ soittaa mieletöntä seitsemästä kappaleesta koostuvaa Paula Koivuniemi -mashupia.

image-asset-10.jpeg

”Tiedätkö, kaikki mun kaverit sanoo et sä oot ihan sairaan kuuma. Tietsä, et sul on hyvä tyyli ja vaikutat hyvälle tyypille. Ja oothan sä, tai siis et näytäthän sä kyllä hyvälle!” kivannäköinen poika sanoo.

”Aijaa”, vastaan kasuaalisti ja rukoilen, että edes kerran elämässäni osaisin keep my cool.

”Joo, mut tietsä – mun on pakko tunnustaa sulle jotain.”

Hän tarttuu minua merkityksellisesti niskasta ja tulee niin lähelle, että tunnen hänen oluesta märät huulensa korvaani vasten. Menen kananlihalle tilanteen seksikkyydestä.

”Mä en IKINÄ vois olla sun kanssa sillai.”

Humalatilasta johtuen hän huusi niin kovaa ja niin painokkaasti, että kaikki ympärillämme tanssineet kuulivat ja kääntyivät tuijottamaan. Näkymä syöpyi välittömästi valokuvan lailla muistiini. En varmuudella tiedä mitä hän tarkoitti, mutta epäilykseni tuntuvat pahalta. Samalla kun poistuin häpeissäni tanssilattialta, tajusin miksi poika näytti niin tutulta. Se punapää! Elämäni toisesta iskuyrityksestä!

Mother. Fucker.