Mistä kaikki alkoi ja miksi? Ensimmäinen pääkirjoitus.
Alice: Vitsit miten siistiä, että päästään luomaan oma blogi RT:n alle. Ajatelkaa, miten pitkälle ollaan ehditty tässä reilussa vuodessa pääsemään eteenpäin! Muistatteko mistä tää kaikki lähti liikkeelle?
Aracelis: Jep! Kai tää kaikki lähti siitä, kun mun ihan ensimmäisellä sosiologian luennolla näytettiin video Rodney Kingin pahoinpitelystä ihan asiaan liittymättömästi. Mä olin tosi järkyttynyt ja kun koin enemmänkin vastaavanlaisia tilanteita yliopistolla, mä kyllästyin siihen täysin. Aloin kaivata POC-ystäviä ja turvallista tilaa, jossa ei tarvi pelätä tyhmiä kommentteja jatkuvasti. Jossain vaiheessa uskalsin pistää postausta mun tiedekunnan Facebook-ryhmään järjestöajatuksesta ja siitä kaikki jatku vauhdilla.
Liisa: Joo muistan kun näin sen postauksen! Olin tosi vaikuttunut, et pistit aluille SOCOn, mutta pakko myöntää, et mun ensireaktio oli hieman varautunut, kun mietin lähdenkö ite mukaan. Tää johtui varmaan siitä, et oon kokenut epävarmuutta ja epämukavuutta siitä, saanko tai haluanko tehä omista vähemmistökokemuksista numeroa. Tuntui, ettei aikaisemmin ees ollut työkaluja, joilla sanoittaa ja käsitellä takaraivossa piilenneitä ajatuksia ulkopuolisuudesta. Tavallaan sitä kai ajatteli, että niitä sanottamalla ulkopuolisuus konkretisoituisi. On kuitenkin ollu ihanaa huomata, et yhteisön ja vertaistuen kautta nimenomaan ymmärretyks tulemisen ja yhteenkuuluvuuden tunteet on korostunut.
Jenny: Itse kuulin SOCOsta, kun Aracelis pyysi Fem-R hallitukselta apua yhdistyksen perustamiseen. Olin innoissaan ensimmäisestä POCien ehdoilla ylläpidettävästä opiskelijajärjestöstä. Opiskelin vielä silloin ammattikorkeakoulussa sosionomiksi ja suunnittelin hakevani Helsingin yliopistoon opiskelemaan sosiaalitieteitä. Epäröin hakemista yliopistoon, sillä en ollut varma, kuinka tulisin sopeutumaan hyvin erilaisessa, ulkonäöltään ja taustoiltaan paljon homogeenisemmassa ympäristössä. En kuitenkaan osannut arvata, kuinka pian erilaisuuteni monet tasot korostuivat yliopistossa. Kohtaamiset, luennot ja jopa keskustakampuksessa oleskelu korosti, ettei kuulu joukkoon.
Alice: Mä muistan, että olin heti kyllä tosi innoissani SOCOsta ja sen merkitys on vaan korostunut koko ajan mun elämässä. SOCO on antanut mulle paljon rohkeutta puuttua rasistiseen käytökseen myös muualla kuin yliopistossa. Mulle on ollut tosi vaikeaa sanoa mun kavereille epäasiallisista kommenteista, koska en halunnut olla se ilonpilaaja. SOCOn myötä oon kuitenkin tajunnut, että kyse ei ole siitä, miltä mä näytän muiden silmissä, vaan mitä asioita mä hyväksyn hiljaa, jos en puutu asioihin.
Aracelis: Muhun SOCOlla oli myös vähän niin kuin päinvastanen vaikutus. Luennoitsijoiden töppäyksiin ja muuhun rasismiin puuttuminen on tosi raskasta. Tuntu, että SOCOn myötä rasistiset teot menetti vähän merkitystään mun maailmassa ja niiden pystyi välillä antaa vaan mennä. Ne ei ollut enää mikään maailman loppu, koska mulla oli nyt ihmisiä, jotka ymmärtää mua ja joiden kanssa voi purkaa vaikeita tilanteita.
Jenny: Yksinään ei voikaan jaksaa puuttua jokaiseen mikroaggressiiviseen ja rasistiseen tapaukseen. Siinä vaan väsyy ja maailmankuva synkkenee. On tosi tärkeetä valita, milloin on järkevää “taistella” ja milloin ei. Oon oppinut tämän kantapään kautta. Mielestäni on ollut todella hienoa, että hyvin moni on halunnut kuulla SOCOn perustamisen syistä, mutta huomattavan usein meiltä kysytään henkilökohtaisia kokemuksia rasismista. Edustustilanteissa ajamme jäsentemme etuja emmekä edusta itseämme. Kaikki eivät ole edes käsitelleet omia rasismin kokemuksia, joten ison yleisön edessä se voi olla mahdotonta.
Alice: Mä toivonkin, että blogin kautta me päästään itse määrittelemään se, mistä halutaan puhua. Oletus siitä, että POCina puhut aina vain rasismiin liittyvistä asioista on tosi raskas. Mun mielestä meidän pitää kirjoittaa just niistä aiheista, jotka kiinnosta meitä, oli ne sitten kevyitä tai raskaita. Lähtökohdan tulisi olla se, että meidän näkökulma on jo itsessään arvokas, kirjoitettiin me sitten rasismista tai vaikka koronakevään fiiliksistä.
Liisa: Komppaan! Just et meidän näkemykset ja ME näyttäis ja kuuluttais. SOCOn toiminnan ja blogin kautta toivon, et voidaan tarjota representaatiota. Meidän vertaistukikeskusteluissa on kans käyny ilmi, et itse kukin olis kaivannut kasvaessaan monipuolisempaa kuvastoa suomalaisista POCeista niin oppimateriaaleissa kuin kaikessa muussakin mediassa. Sen ei tarvii just liittyy aina johonkin monikulttuurisuuteen tai rasismiin, koska sit tuntuu, et muut saa taas päättää, milloin ja mistä aiheista me saadaan olla äänessä.
Alice: Niinpä, tää blogi on meiltä meille.
SOCO (Students of Colour ry) on Helsingin yliopiston opiskelijajärjestö etniseen ja näkyvään vähemmistöön kuuluville opiskelijoille. Ruskeat Tytöt Media toimii SOCO:n blogin julkaisualustana. Blogikirjoitukset ovat SOCOlaisten omia ja järjestö vastaa niissä esitetyistä näkemyksistä ja mielipiteistä.